Yksinkertaisesti luksusta

Viimevuotiselta Stadinreissulta mukaani lähtenyt Fine Art-vyyhti muotoutui vihdoinkin sukiksi. Ja aikansa se ottikin, sillä halusin niiden olevan just eikä melkein. Kokeilin jos jonkunnäköistä tekstuuria, palmikkoa, helmineulettakin originellina ja pidennettynä ja joka lääniin venytettynä.... Ei, ei, ja vielä kerran: ei.

Kaiken sen mallailun ja pyörittelyn jälkeen totesin erään aika faktapitoisen seikan. Vaikka halpislangasta vääntäisi kuinka monimutkaista palmikkoa ja kiemuraa, sukista ei saa luksusta, mutta luksuslangasta neulottuna simppelitkin sukat ovat ylelliset. Näinollen päädyin loppujen lopuksi yksinkertaisista yksinkertaisimpaan malliin.

2,5 mm bambuilla nämä tikuttelin, ovat kokoa 37-38. Neuletuntuma oli aikas priima ja Fine Art puolestaan lankana ihan mahtava. Varmasti palaan sen pariin vielä jatkossakin. Lankaa jäi reilunkokoinen nöttönen jäljelle, pääsenkin pyörittelemään sitä jämäkerieni jatkeeksi.

Toisen sukan kanssa kävi pieni hups, jonka takia sitä täytyi pariinkin otteeseen purkaa jonkin matkaa. Kiilakavennusten aikana värit alkoivat lätäköitymään silleen valtamerimeiningillä, ja sekös pientä neulojaa ärsytti. Ihmettelimme ilmiötä Kerässä Mariankin kanssa, ja kirosin langan mielessäni melko syvälle suohon. Kotosalla sitten aloin tarkastella asiaa uudemman kerran ja kas - neuletiheyteni oli muuttunut kiilakavennuksissa huomattavasti löysemmäksi. No, olisi se voinut olla langan vika...

Koska olen kameran takana varsinainen professionelle, ohjeeni mallilleni kuuluivat: "Nosta kintut ylös ja heiluttele niitä jotenkin". Mallini teki nöyrästi työtä käskettyä, kiitokset hänelle siitä. Tähän osoitteeseen tultaessa ei voikaan koskaan olla varma, mihin sitä voi joutua esim. näin tupari-illan alkajaisiksi...

Alkuun ajattelin, etten uskalla käyttää näitä muuten kuin sohvalle oikaistessani, mutta toisin kävi. Sukista tuli heti ihan lempparit ja ne ovat jo ehtineet olla monessa menossa mukana. Nämä tulee aivan varmasti kulutettua viimeisen päälle puhki!

Metsäläiset

Kun Kerän blogissa julkaistiin Broken Seed Stitch-kämmekkäiden ohje, marssin jälleen siltä seisomalta lankaostoksille ja pistin omani puikoille. Sattuneista syistä Rowanin Fine Tweedit ovat myyneet ilmeisen hyvin ja värivaihtoehtoja oli jäljellä rajallisesti. Päädyin hyvillä mielin Marian aiemmin kokeilemaan väriyhdistelmään.

Tikutin omat kämmekkäiseni tuon pienemmän koon ohjeen mukaan, sillä räpyläni ovat suunnilleen lapsen kätten kokoa. Isothan ne olisivat sellaisenaan olleet, mutta minäpä olin päättänyt kokeilla tuota Jonnan suosittelemaa vanuttamista.

Los buenos, ettenkö sanoisi! Näissä pukimissa on huikean rouhea villantuntu, ja huovuttaminen teki niistä ihan mahtilämpimät. Ensimmäisenä tulee mieleen kangasmetsät ja menninkäiset.

Tykkään kovasti tuosta broken seed stitch-neuloksesta, helppoa ja mukavaa neulottavaa ja näyttää aikas tosi hyvältä. Perheenjäsenet lienevät samaa mieltä kanssani, sillä näitä pistettiin heti kolme paria tilaukseen. Vanutettuina, totta kai.

Mission impossible

Kun Jonna julkaisi blogissaan postauksen tästä piposta, olin vähintäänkin hämilläni ja skeptinen. Pipo 25 grammasta lankaa, ööh, ei? Tuon kokoinen nöttönen jää sukkaprojektista ylimääräiseksi, mutta eihän siitä nyt pipoa... Samana päivänä poikkesin Kerässä koukkaamassa mukaan vähän Rowanin Fine Tweediä, pakkohan tämä olisi tyypätä.

Ja kyllä vaan, niistä tosiaan tuli kuin tulikin pipot, ja vieläpä ihan katu-uskottavat sellaiset. Olen enemmän kuin tyytyväinen, ja edelleen lievästi hämmentynyt. Näin syksyä ajatellen Fine Tweed oli ihan mainio lankavalinta, sillä kaikessa villaisuudessaan pipoista tuli lämpimät, mutta silti hengittävät ja kevyet. Eikä voisi taas neulominen helpommaksi mennä. Tykkään, tykkään, tykkään. Ja niin tykkäsi siskokin, hän tilasi välittömästi samanlaisen myssyn ja samalta seisomalta käytiin tänään hakemassa Kerästä kolmas nöttö.

Törmäsin kaupungilla sattumalta ystävään, jonka kanssa läksin viettämään tätä upeaa lauantai-päivää. Hän suostui ilomielin pipomallikseni, iso kiitos hänelle siitä!

Maustepää

Tämäkin päänlämmitin kuuluu niihin prokkiksiin, joiden kuvaaminen on ollut rästissä. Pipo valmistui jo keväällä, sen ensimmäisen lämpöaallon aikaan, ja päätyikin odottelemaan tulevan syksyn viimoja. Pikkuhiljaa alkaa olla se aika, jolloin tämäkin villaisa voisi päästä täyttämään tehtävänsä.

Pipo kumoaa kaikki väitteet neulomisen hankaluudesta. Siinä on tikuteltu sileää suljettua neuletta 2,5 mm pyöröillä ensin pari senttiä, jonka jälkeen on tehty yksi nurja kerros hillitsemään hiukan reunan rullautumista (ohuesta langasta tehty pipo kun tuntui rullailevan melko holtittomasti). Sitten sileän neulomista on jatkettu, kunnes haluttu mitta on saavutettu, ja silmukat on poimittu päättelylangalle ilman kavennuskerroksia ja pää on vedetty umpeen. How easy is that?

Kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta pipo näyttää oikein hyvältä. Tai no, ehkä juuri siksi. Lankana edustaa mitä mainioin Isagerin Peruvian Highland Wool, värissä Curry. Menekiksi arvioisin n. 70-75 grammaa. Lanka on aika mahtavaa ja neuletuntuma on hyvä. Mistään ihan pehmeimmästä päästähän se ei ole, mutta sopivan rouhea villantuntu onkin oikeastaan siinä ihan mukava ominaisuus.

Kaikessa aivottomuudessaan tämä oli ihan paras kaverini kevään oppitunneilla, kun piti malttaa istua hiljaa paikallaan ja kuunnella luentoa. Se ei nimittäin ole minulle mikään itsestäänselvän helppo missio, kun olen niin tekeväinen luonto. Kutilus onkin paras mahdollinen opiskelukaveri teoriatunneille, sillä siihen saa purettua pakottavan tekemisentarpeen ja lopun huomion taas keskitettyä olennaiseen. Täytyneekin varailla jo kasa lankoja ja ideoita valmiiksi odottelemaan tammikuuta, jolloin opintojen seuraava teoriakokonaisuus alkaa.



Edit 10.9.2014
Ilmeisesti minulla on tekstiä kirjoittaessa ollut varsinainen tyhjäpääfiilis, sillä mielsin kyseisen Isager-kerän jostain syystä 100 gramman keräksi. Joten, pipon langanmenekki oli kokonaisuudessaan n. 35 grammaa aiemmin ilmoittamani grammamäärän sijasta.

Kesäinen pellavainen, ja pari irvistystä

Kuten jo paljon aiemmin on käynyt selväksi, tämä neulomus valmistui aikapäivää sitten. Sen kuvausprosessi ilmeni jotenkin hankalaksi järjestää, mutta nyt vihdosta viimein sekin puoli saatiin kuntoon.

Ohje on Jonna Hietalan käsialaa ja löytyy hänen Kerällä-kirjastaan. Lankana paituudessa toimii Lang Lino, menekki oli aikalailla kaksi kerää. Olin alkuun skeptinen langan riittävyyden kanssa, joten kävin hakemassa pelkotiloissani vielä kolmannen kerän, mutta käyttämättähän se sitten jäi.

Paita on neulottu ainaoikein-neuleena pidennetyin silmukoin, joten se on melkoisen venyvää sorttia. Helma venähtikin vasta ensimmäisen ja toisen käytön aikana tämänhetkiseen mittaansa. Mikäli siis joku mielii tehdä itselleen samanmoisen, suosittelen vähän "aliarvioimaan" helman pituuden neulomis- ja vielä jopa pingotusvaiheessa. Omasta kesäpellavaisestani tuli melko pitkähelmainen, muttei venähtänyt kuitenkaan liikaa. Lopputulos miellyttää silmääni edelleen oikein hyvin. Linosta tykkäsin lankana todella paljon ja ohje kaikessa yksinkertaisuudessaan sujui joutuisasti.

Kameraan taltioitui melkoinen ilmeiden kirjo, ja kevyesti sensuroituna pääsin sitä nyt julkaisemaan. Kameran edessä käyttäytyminen ei ole nähkääs koskaan ollut vahvimpia puoliani. Kovasti aina silti yritän.

Näissä merkeissä oikein hyvää loppuviikkoa kaikille!

Huivitehtailua

Aiempien vuosien tapaan tämänkin elokuun aikana puikoille on päätynyt huivintekelettä. Tällä kertaa tosin aiempaa mittavammissa määrin, sillä työn alla on ollut yhtä aikaa kolme erilaista kaulanlämmittäjää. Puikoille ovat päätyneet Jyväskylästä kotiutuneet Noblet ja petrooliset Alpaca Silkit (sain äipän siunauksen niiden korkkaamiseen, ei tule kuulemma hänellä tarpeeseen) sekä aikoja sitten päänvaivaa tuottanut Spinni. Luvassa on ainaoikeaa, raitaa ja harvinaisen pehmeää titaania. Nähtäväksi jää, mikä näistä valmistuu ensimmäisenä saaden paalupaikan tulevan syksyn starttihuivina.

Kutilussulkeiset

Tapasimme ystäväni kanssa neulomisien ja lämpimien kuppien ääressä Vohvelikahvilassa, joka sijaitsee aivan Keskustorin tuntumassa. Kanelikahvin ja valkoisen teen siivittämänä puikoiltamme suoltui kesäisiä neuleita, vaihtelevin menestyksin.

Itselläni oli mukana pellavaiseni, jonka sainkin päivän aikana valmiiksi. Neulomus on para-aikaa pingottumassa, josko sen huomenna saisi kursittua kasaan.

Ystäväiseni aloitti Kalastajan vaimo-blogin kesäneuleen ja kertoi pähkäilleensä päänsä puhki ohjeen kanssa. Lueskelin ohjetta jouduin heti toteamaan sen olevan tiedoiltaan puutteellinen. Ystäväni lähti yrittämään neulomusta ohjeideni mukaisesti. Vasta myöhemmin kotona lukiessani ohjetta uudestaan ymmärsin, missä vika oikein piilee.

Ystävälle myötätuntoinen "Uusiksmäni"-viesti, harmaata Hankoa omille puikoille (kävin noukkaamassa Anttilasta, kun oli sopivasti halvennuksessa ja tykästyin neuleeseen itsekin) ja testineulomaan. Saas nähdä, kuinka tässä käy.

Pellavaa päälle

Kesän garderopistani (oikeinkirjoitus on täysin kohdallaan, että älkääs sitten möliskö :D) on tuntunut puuttuvan jotakin. On toppeja, ja t-paitoja ja tuommoisia ohuita napitettavia neuletakkeja sekä ruutupaitaa joka sateenkaaren värissä, mutta siltikin...

Jollain lailla tämä kevyt, pidennetyin silmukoin neulottu t-paita vaikuttaisi juuri siltä, mitä haen takaa. Muutama kerä tummansinistä Lang Linoa ja menoksi!

Inspis iski juuri oikeaan aikaan, sillä malli on yksinkertainen ja nopea neulottava, ja huomenna olisi edessä automatka, joka vaatii mukaan juuri tällaisen seuralaisen.

Kiertolaisen paperihuivi

Koulu on tämän lukuvuoden osalta saatu pakettiin ja muuttopuuhat on käynnistetty. Jälkimmäisen etenemistä on tosin hidastellut jatkuva maakuntamatkailu. Arkipäivät olen juuri ja juuri saattanut viettää kotikonnun tuntumassa lenuten, mutta vähintään viikonlopuiksi olen lähtenyt muualle parantamaan maailmaa. Kun se ruoho näyttäisi olevan vihreämpää tuolla aidan toisella puolen. Saas nähdä, tuleeko valmistumisen jälkeen otettua pysyvästi jalat alle ja lähdettyä toisiin maisemiin. Ken tietää, kysykäämme siis häneltä. Vielä jonkin aikaa joudun kuitenkin tyytymään ihan vain viikonloppukiertolaisuuteen.

Menoa ja meininkiä on kuluneeseen kuukauteen riittänyt, mutta on täällä jotain konkreettistakin saatu aikaiseksi. Nyt onkin kyseessä astetta päheempi kutilus, sillä se on neulottu paperista. Eipä taida olla joka friidulla samanlaista.

Kesäinen huivi pääsi must to do-listalleni heti kättelyssä. Yksinkertainen, mutta mitä mainioin malli löytyy Jonna Hietalan Kerällä-kirjasta. Huivi on neulottu japanilaisista Ito-langoista 4 mm pyöröillä. Washi-paperi-viskoosilankaa kului vajaat puoli kartiollista (?) ja Gima-puuvillalankaa yksi nöttö. Väreiltään kaulankoristaja on harmaanruskea. Kerän kivijalkakaupassa olin katsovinani, että Gima olisi ollut enemmän violettiin taittuva, mutta yllättävän hyvin tuo ruskeakin mätsää harmaan paprun kanssa. Näitä voisi ehkä neuloa vielä parissa värissä...

Huivi on ollut matkaseurana kuluneen kevään riennoissa, ja tulee varmasti olemaan aktiivisesti myös tulevan kesän menossa mukana.

Dear grey

Löysin aikoinaan paikalliselta kirppikseltä harmaan vyyhdin Cascade 220-lankaa, hinnaksi oli lätkäisty 2 euroa. Ei paha diili.

Keksin kuluneen talven ja "kevään" aikana löydölleni vihdoin käyttöä. Minulla oli joulun jälkeen työssäoppimisjakso päikyssä, ja juuri ennen harjoittelun alkua huomasin neulevarastoissani vallitsevan, hirveän puutteen. Minulla ei ollut villapantaa. Ja sellaisen tottakai tarvitsin päikkyjaksolleni, sillä ehdottomasti paras kampaus noissa hommissa on mahdollisimman tiukkaan taakse vedetty ponnari tai nuttura, mikä puolestaan aiheuttaa pipo-ongelman. Etenkin tällaisella suhteellisen tuuheahiuksisella yksilöllä, ei näitä kutreja noin vain pipon sisään survaista.

Päätin keriä Cascadeni ja pistää helmineuletta puikoille. Ajatus pelkistetystä helmineulepannasta tosin tuntui vähän pliisulta, joten lopuksi kyhäilin siihen vielä tuommoisen taitoksen keskelle. Johan parani.
Panta on ollut kovassa käytössä ja se onkin ollut lähes täydellinen. Väri on juuri sopiva, villa on pehmoista ja lämmittävää, eikä ulkonäössäkään ole valittamista. Ainoa pieni harmistus on se, että neuloin pannan tasapaksuksi pötkyläksi. Jälkiviisaana tuli huomattua, että niskaan jäävä osuus olisi kannattanut neuloa ohuemmaksi, sillä nyt panta ei pysy ihan passelisti paikoillaan.

Kokeilin Cascadea ensimmäisen kerran tämän prokkiksen yhteydessä, ja tykästyin ikihyviksi. 220:sta tulee varmasti neulottua vastaisuudessa peruslapaset ja -pipot ynnämuut, ja olenpa suunnitellut jotain jo muidenkin Cascaden lankojen varalle. Erityisesti Eco Wool on pyörinyt viime aikoina mielessäni.

Loppukerästä muotoutui paria kuukautta myöhemmin lapaset. Varteen pistin vähän raitaa Seiskaveikan ja Maijan jämistä. Eivät ole ihan samanvahvuisia lankoja, mutta eipä se menoa haittaa. Nämä ovat olleet parhaat kaverini viimeaikaisten, epävakaiden sääolosuhteiden vallitessa.

Lankaa jäi vielä tumppujenkin jälkeen pieni nöttönen jäljelle. Tulevaisuus näyttää, mistä projektista se nöttö löytää itsensä.

Modattuja sisäkelpoisia

Ihastuin Jonna Hietalan sisäkelpoisen pipon ohjeeseen heti. Kuulun nimittäin siihen ikipipottajakansaan, joka mieluummin vetää sisälläkin myssyn päähän kuin mallaa hiustensa kanssa puoli ikuisuutta. Ja koska pipo ON asuste. Yleensä se pelastava.

Koukkasin Kerästä heti kahden väristä Lang Novenaa, harmaata ja petroolista. Novena oli minulle uusi tuttavuus lankojen saralla, ja tykästyin siihenkin heti. Niin pehmoista, kevyttä ja ilmavaa.

Kun olin aikani tikutellut ensimmäistä yksilöä, huomasin siitä tulevan jotenkin hermeettisen kokoinen, ryhdyin purkuhommiin ja seuraavalla yrityksellä vähensin silmukoita aika reippaasti. Näillä eväillä jatkoin tyytyväisenä loppukavennuksiin asti. Kavennussilmukoiden viereiset silmukat nimittäin lähtivät jostain syystä leviämään kuin elanto, ja jälleen oltiin sormi suussa. Päätin purkaa kavennuksenalun, tikuttaa suoraa pötköä vielä piirun verran ja päätellä kaikki silmukat kaventamatta.

Kannatti, sillä tuli hianoja. Ovat olleet vuoronperään päässä, vaikka hiukset olisivatkin olleet ihan hyvin. Kiskaistessani toisen pipoista ensimmäistä kertaa päähäni kouluun, ystäväiseni/luokkalaiseni ilmoitti, että voisi mahdollisesti haluta myöhästyneeksi joululahjaksi samanlaisen mahtimyssyn. Siispä suuntasimme yhdessä nokkamme kohti Kerää, josta T valitsi omaan sisäkelpoiseensa jännää violetihtavan ruskeaa. Voisin tehdä samasta väristä itsellekin.

Lupiinimaista

Toissajoulun lahja itselleni oli 160g vyyhti Pirtin Kehräämön karstalankaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan siitä piti tulla tällainen ja aloitinkin huivin tikuttelun kahteen otteeseen, joista kumpikin päätyi purkuun. Kun ei miellyttänyt. Jokin mättäsi. Plah. Lanka jäähylle.

Onhan tuo tulppaanihuivi toki kaunis ja näyttävä, mutta tajusin, ettei sen kuulu lämmittää minun kaulaani. Tämmöisen simppelistä tykkäävän. Ja lankani on kaiken päälle niin oivallista sorttia, että se tekee väriensä puolesta kaiken työn. Päädyinkin itseni kanssa yksissä tuumin neulomaan siitä henkäyksenkepeän ja helpon kolmiohuivin, jonka ohje löytyy Jonna Hietalan Kerällä-kirjasta. Nyt on kantaja tyytyväinen.

Käytännössä sain tuhottua huiviin koko kerän, 5,5 mm pyöröillä posotin menemään. Ohje on niin helppo, että tämä oli ihan paras autoneule, kun jouluna reissasimme ympäri ämpäri. Vaikka säkkipimeä iski jo lähestulkoon lounasaikaan, tämän tikuttaminen sujui, sillä työtä ei tarvinnut seurata ollenkaan. Sen kun teki vain. Olen jo rampannut Kauppahallissa stalkkaamassa Pirtin Kehräämön lankojen tämänhetkistä värivalikoimaa, näitä tulee suollettua puikoilta varmasti useampi.

Alkuun mietin, kuinka hyvää kaveria ronski karstalanka on herkänpuoleisen hipiäni kanssa, mutta pingotuksen jälkeen lanka pehmeni kummasti eikä ongelmia ole ilmennyt. Mittaa huiville kertyi 160x65cm.

Eipä tästä voi sen kummempia todeta, kuin että mahtilämmitin.

Kiitokset kuvausavusta kuuluvat ystävälleni T:lle!

Perinnevastaisen perinteet

En ole perinteitä vaalivaa tyyppiä, kartan semmoiset hupsutukset kaukaa enkä anna niiden aivopestä minua. Vuosi sitten turisin tännekin pitkän pätkän aiheesta - miksi ihmeessä asiat pitäisi kerta toisensa jälkeen tehdä samalla tavalla, kun ne voi joka kerta tehdä eri lailla, oman fiiliksen mukaan?

Joulu oli täynnä menoa ja melskettä, eikä yhtään samanlainen kuin edellisvuosina. Miehentapaiseni kanssa kiersimme siellä ja täällä ja tuolla moikkaamassa perhettä ja kavereita. Yhtenä joululahjana vein pikkusiskoni ratsastamaan (tästä mahdollisuudesta iso kiitos A:lle!). Ja söimme, ja söimme, ja söimme... Ja söimme vielä vähän lisää. Ei enää kinkkua tai laatikoita meikäläiselle, yh (olihan tuo tosi perinteistä, muttei sitä viitsinyt alkaa vaatia kestitsijöiltä välimeren herkkuja). Joulupäivän päätteeksi suuntasimme ihan vain kaksin keskustan yöelämään. Mukavaa, kertakaikkiaan.

Mutta kyllähän minultakin yksi perinnehömpötys löytyy takataskusta, ja taas alkaa olla sen aika.

Sain tämän vuodenvaihteen sukkani valmiiksi eilen, aamuteen äärellä mennä tikutin toisen sukan koipiosuuden. Aiempina vuosina olen saanut pitää kiirettä näiden hommien kanssa, ja sukat ovat valmistuneet juuri ja juuri jalkaan ennen kaupunkiin lähtöä. Nyt olin jopa suorastaan ajoissa.

Ostin itselleni joululahjaksi Jonna Hietalan Kerällä-neulekirjan. Ihan ehdottomasti minun lempparikutilusoppaani, sisältää meinaan juuri semmoisia juttuja, mistä minä tykkään! Äipältä sain Veera Välimäen Lankaleikin, se tuleekin hyvänä kakkosena. Kiitokset Jonnalle ja Veeralle ihanista teoksista ja ihanimmista ohjeista! Ja kiitos äiteelle ihanasta joululahjasta! (Jopas nyt kaikki on ihanaa...) Muut joululahjat esittelen toisella kertaa, ettei tule kilometrisepustusta.

Niinhän siinä kävi, että tämän vuoden koipilämpöiset tehtiin Jonnan malliin. Lankana käytin DROPSin Fabelia, sitä vanhaa tuttua, ja 2,5 mm bambuisilla puikoilla posotin menemään. Ohje oli suunniteltu vähän paksummalle langalle ja isommille puikoille. Kun tsekkasin sukkiin tarvittavan silmukkamäärän, totesin sen sopivan minun erittäin siroon kolmeseiskaani ohuemmalla langalla ja puikoilla toteutettuna.

Ikäväkseni jouduin kuvailemaan nämä omissa kintuissani, en tyksi olleskaan. Ei vaan sattunut löytymään näin nopealla varoitusajalla tarpeeksi pienikoipista mallia. Menköön nyt tämän kerran.

Tästä parista kyllä tykkään ihan erityisen paljon. Luonnolliset ruskean sävyt tuovat niihin lämpöisen fiiliksen ja vähän semmoisen vaarin vanhojen villahousujen tunnun. Saatteko kiinni siitä, mitä meinaan? Ensimmäisenä näistä tulee mieleen mökki, perunamaa ja pitkät pellot. Uudet lempparit. Ja istuvat jalkaan kuin nenä päähän, ovat juuri sopivasti vähäsen väljät. Juuri niinkuin kuuluukin. Näissä töppösissä kelpaa talsia kohti tulevaa vuotta.


Näillä puheilla toivotankin teille oikein, oikein hyvää uutta vuotta, see ya in next year!

Jadea ja kaiken kansan käsitöitä

Olen aina silloin tällöin ehtinyt piipahtaa hätäisesti Bloggerissa ennen nukkumaanmenoa, ja joka kerta olen tuskastunut siitä luomisen ja inspiksen määrästä, joka minua on blogiluettelossani odottanut. Tavallisen tapani vastaisesti kaikkien huikeiden postausten kommentoiminenkin on jäänyt, kun deitit nukkumatin kanssa ovat olleet käsillä.

Ihmisillä tuntuu olevan kunnon draivi päällä käsitöiden, jouluvalmisteluiden ja lahjojen kyhäilyn suhteen. Itse aloitin joululahjojen tekemisen elo-syyskuun vaihteessa, mutta tahti hiipui nopeasti kiirusten takia. Eikös ruuhkavuosien pitäisi olla minun osaltani vielä kaukana tulevaisuudessa?

Parin viime viikon aikana olen yrittänyt ottaa takaisinpäin sitä aikaa, mitä en ole ehtinyt syksyn mittaa käsitöille varata. Eniten olen motivoitunut neuloskelemaan ihanaista villanuttuani, josta vinkkasin viime postauksessa. Kyseessä on toinen neulomani neulepaita.

Ensimmäisen neuleeni kohdalla opin, ettei saumojen kurominen ole ollenkaan minun juttuni, päättelisin mieluummin vaikka kaikki maailman langanpätkät. Tästä syystä puuvillainen terraunelmani odottelee vieläkin toisen hihan ompelua. Kun ei vain kiinnosta. Hyi.

Tästä viisastuneena olenkin kikkaillut seuraavan nuttuni kanssa ja neulonut sen pyörönä. Khihii, nytpä ei tarvitsekaan ommella muuta kuin olkasaumat ja hihat kiinni!

Nuttuni on saanut inspiraationsa ehkä maailman yksinkertaisimmasta Skappel-neuleesta, jonka ohjetta mukailin myös terraisessani (tulen tänne hihkumaan sitten, kun ihme tapahtuu ja saan sen viimeisen sauman ommeltua). Lankana olen käyttänyt tummanpunaista Gjestalin Jadea. Pyöröneule-osuuden olen tikutellut 5,5 mm 80cm kaapelin bambupyöröillä, ja hihojensuiden alkaessa neulonut etu-ja takakappaleet samanpaksuisilla neulontapuikoilla. Hihat meinaan myös tehdä pyörönä ja ajattelinkin kokeilla, josko onnistuisin poimimaan hihansuista silmukat sen verran siististi, että voisin neuloa hihat suoraan neuleeseen kiinni. Se tietäisi jälleen vähemmän saumoja.

Halusin tehdä tästä semmoisen rennon oversize-mallin ja vaikuttaisikin siltä, että koko on juuri passeli. Alunperin minun piti kyhäillä vimpan päälle tekstuurit ja kaikki, mutta puikoilta lähtikin muotoutumaan simppeli, kohoraidakas neule. Kaikessa yksinkertaisuudessaan olen neulonut 20 krs sileää neuletta, jonka jälkeen olen neulonut yhden nurjan kerroksen raidaksi. Ei ehkä mikään kekseliäin ratkaisu, mutta tykkään.

Palatkaamme ajassa viikon verran taaksepäin, sillä silloin kotikaupungissa tapahtui. Jokavuotinen must-tapahtuma, Tampereen Kädentaidot-messut kokosivat jälleen kaikenkarvaiset käsityöhömpät yhteen. Meidän käsityöperhettämme edustettiin isän ja tyttären voimin. Tyttärellä tosin pääsi messuja edeltävä, suhteellisen railakas ilta venähtämään pikkutunneille ja aamulla pohdittiin, kuinka ristissä silmät mahtavat olla. Oloista toivuttiin kuitenkin alta aikayksikön ja nassut käännettiin heti aamusta kohti Pirkkahallia.

Jos lähtisin kuvailemaan sitä ylenpalttista inspistulvaa kovinkin yksityiskohtaisesti, saisin luritella romaanin verran, ennenkuin olisin valmis. Kuten isäpappa totesi puolessa välissä kierrosta: jos joku olisi antanut muutaman tonnin käteen ja sanonut, että koko summa on käytettävä messujen aikana, raha olisi päivän mittaa hävinnyt sen siliän tien. Mutta koska meitä duunareita ei potkaissut tällainen onnenkantamoinen, imimme messuista kaikki huikeat ideat irti ja ostimme vain muutamat ihanuudet omaksemme. Omat kotiintuomiseni aiheuttavat minulle monenlaisia kiksejä varmasti vielä pitkään, pitkään, pitkään.

Ensimmäinen lankaostokseni oli ihana, lampaantuoksuinen kampavillavyyhti. Aamuhorrokseltani jotenkin onnistuin missaamaan valmistajan nimen, mutta käsinkehrätty ja -värjätty nöttönen on kyseessä. Pytingin ohi kävellessäni silmääni iskivät ensin rekillä roikkuvat, lämpöisen villaiset tumput, sukat ja huivit. Sitten bongasin hyllyllisen juuri minun värisilmääni miellyttäviä vyyhtejä, ja niin lapaslanka sai uuden, rakastavan kodin.

Koruiluakin tuli jonkin verran harrastettua. Olen moneen otteeseen nähnyt, miettinyt ja pyöritellyt käpälissäni kaiken maailman nahkaisia koruja, mutta kaikki ovat olleet minun makuuni liian... siloteltuja, graafisia, pliisuja...? No, joku niissä on kuitenkin aina mättänyt, vaikka nahka on mielestäni hieno ja omaperäinen korumateriaali.

Etsintäni tällä saralla tuotti viimein tulosta, kun kävelin House of Simonen kojun ohi. Ihastelin kaikissa lempiväreissäni valmistettuja, nahkaisia lehtikorviksia, mutta mikään korvispareista ei suorastaan huutanut nimeäni. Näistäkin puuttui vielä se joku "juttu". Sitten huomasin, että myynnissä oli myös yksittäisiä hajakappaleita, ja siitä se ajatus sitten lähti. Kolusin noiden yksinäisten seasta kaksi kauneinta mukaani, ja nyt olen ehkä kauneimman tietämäni nahkakoruparin onnellinen kantaja. Nämä ovat rouheat, mutta silti fiilikseltään lämpöiset ja maanläheiset, toisinsanoen juuri minunlaiseni.

Kivi- ja korumessuilla eksyin taas edellisiltä vuosilta tutulle kojulle, missä myytiin käytettyjä ja entisöityjä Kalevala-koruja huomattavasti normaalia alhaisemmilla hinnoilla. Sieltä mukaani lähti jo viime vuonna sydämeni vienyt pronssinen Teljänneito.

Lankojen saralla halusin löytää vain pari erikoislaatuista vyyhtiä ja toinen niistä löytyi Kerän putiikista. Olen jo useampaan otteeseen pyöritellyt Kerässä ihanan rouheaa, mutta silti kevyttä Isagerin Spinniä. Pienen harkinnan jälkeen valitsin sen mukaani Munakoison värisenä (on muuten hankala kuvattava, uskottekos). Lanka on löytänyt itsensä jo puikoille, mutta aiheuttanut neulojalleen päänvaivaa lähinnä mallin suhteen, ja on para-aikaa odottamassa viidettä purkuaan.

Pikkusisko täyttää vuosia ensi kuussa, joten halusin löytää messuilta myös matskut hänen lahjaansa varten. Eikä tarvinnut kauaa etsiä, kun silmiini osui Pirkan langat kaikissa sateenkaaren väreissä, ja sieltä valikoitui mukaan vyyhti juuri oikean sävyistä, oranssia villalankaa fingering-vahvuisena. Se pääsee lämmittämään sissua huivin muodossa (mahdollisilla) tulevilla talvipakkasilla.

Viimeisenä mukaani lähti siskolle tuliaiseksi tämä Peppi-kaulakoru. Olimme jo poistumassa isäni kanssa pelipaikoilta, ja kävellessämme Anna pusun kojun ohi bongasin korun heidän alelaaristaan. Katsoimme junnuina (ja toisinaan vielä tänäkin päivänä) vanhoja Peppi Pitkätossu-jaksoja ollessamme isämme luona ja koru toi heti mieleen siskoni. Hänkin on eräänlainen maailman vahvin tyttö, kun on jaksanut aina haasteista huolimatta hymyillä ja pitää elämänilonsa.

Messut olivat mielestäni jälleen loistavat, sain ostosteni lisäksi mukaani roppakaupalla toteuttamisen arvoisia ideoita. Enkä voisi keksiä parempaa tapaa viettää isä-tytär-päivää käsityöhöperön faijani kanssa. Ensi syksyä ja uusia kässäkujeita odotellessa!

Aion seuraavaksi palata villanuttuni pariin ja laittaa sämpylätaikinan aluilleen. Tehkää tekin näiden lepopäivien aikana jotain, mistä aidosti nautitte. Rentouttavaa viikonloppua!