Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reissaaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Reissaaminen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 1. elokuuta 2014

Ylvään asuntomessukaupungin sykkeessä

Olimme mutsin kanssa sitä mieltä, että joku ekstempore-kaupunkireissu olisi vielä tällä viikolla tehtävä. Viime viikkojen aikana on tullut vierailtua Helsingissä, Vantaalla (sukuloinnin merkeissä), Iittalassa, Porissa ja Kuopiossa, mutta johonkin täytyisi vielä päästä. Yksissä tuumin suuntasimme eilen aamulla nokat kohti Jyväskylää. Emme olleet ideamme kanssa ainoita, sillä asuntomessuilijoiden lisäksi myös rallikansalla oli mielessään sama määränpää. Lisäksi kohteeseemme oli juuri sopivasti luvattu maailmanluokan ukkosmyräkkää.

Vältyimme kuitenkin suurimmalta härdelliltä keskittyessämme paikkoihin, joihin kaksi käsityöhömppää mitä varmimmin Jykylässä päätyy - Toivolan Vanhalle Pihalle ja Suomen käsityön museoon. Jälkimmäisen fotograafinen taltiointi on nollassa museossa vallinneen kuvauskiellon vuoksi. Hyvä syy todeta, että käykää itse paikanpäällä katsomassa ja kokemassa, mikäli ette ole sitä vielä tehneet. ;)

Toivolan Vanhalla Pihalla kiersimme kaikki museot ja putiikit läpi, ja lopuksi istuimme nauttimaan kahvista ja kakuista Kahvila Muistoon. Toivolaan täytyy ehdottomasti palata toistekin, mikäli liikun nurkilla!





















Kun hoodeilla kerran ollaan, niin Lankakauppa Titityyhän on ihan must. Pääsin käymään Titityyssä ensimmäistä kertaa elämässäni, ja olemukseni lienee samanlainen kuin lapsella karkkikaupassa. Kierroksemme lopuksi putiikissa oli käytävä vielä uudestaan, eikä kummaltakaan rundilta lähdetty tyhjin käsin ovesta pihalle.

Suuntasin aivan ensimmäisenä tsekkaamaan Holst Garnin tarjonnan, sillä merkin langat ovat kummitelleet mielessäni jo jokusen tovin. Olin myös lievästi noiden Shade Bagitien perässä (liekö yllätys), mutta olivat päässeet loppumaan (liekö sekään yllätys). Mukaan lähti kaksi kipaletta Noblea, väreissä Savannah ja Cider. Värit ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta näistä voisi saada kivannäköisen, "haalearaitaisen" huivin aikaiseksi.






Seuraavaksi jäin vetkuttelemaan Madelinetoshin Tosh Merino Lightien luo, ja yksi armas pääsi sieltä mukaani, värissä Duchess. Tosheissa oli varmaan kymmenisen väriä, joiden perään kuolasin, ja päätös olikin erityisen vaikea. Muun muassa Bark, Norway Spruce ja Terrarium jäivät aika pahasti kummittelemaan. Huiviksi varmaan päätyy tämäkin.

(Kuva on vähän miten sattuu, sillä se pisti kapinavaiheen päälle enkä saanut sitä mitenkään vänkäämällä keskitettyä.)






Lopuksi oli vielä pakko hakea alekorista kuusi kerää Hjertegarnin Alpaca Silkiä, kun olivat yli puoleen hintaan halvennuksessa. Mukaan lähti kolme kerää petroolista ja kolme kerää tummaa violettia. Äippä haali myös tuota petroolia mukaan hameprokkista varten, ja kielsi minua käyttämästä omiani vielä, jos häneltä sattuu vaikka loppumaan lanka kesken kaiken.






Toivolasta lähti mukaan myös kauan haaveilemani Uhana Designin korvakorut. Olen kotopuolessa käynyt säännöllisesti ihastelemassa niitä Verkarannassa, ja eilen nämä täydellisen väriset yksilöt suorastaan kirkuivat nimeäni. Värikkäänä persoonana tuppaan verhoutumaan monesti mustaan ja harmaan eri sävyihin, joten samoilla linjoilla mennään.






Suomen käsityön museo oli myös huikea kokemus, saimme siellä helposti kulutettua useamman tunnin aikaa. Museokaupasta löysin ihan mahtavan, keraamisen wc-kyltin, joka koristaa jo uuden vessani ovea. Lisäksi mukaan lähti postikortti erästä tulevaa projektia ajatellen.






Toiseksi viimeistä lomaviikkoa viedään, ja näistä viimeisistäkin päivistä täytyy ottaa kaikki mahdollinen ilo irti. Sain juuri erään virkkuuasian valmiiksi ja jotenkin on sellainen pieni kutina, että alan seuraavaksi metsästellä huiviohjeita.

Hyvän viikonlopun toivotukset kaikille!

torstai 29. toukokuuta 2014

Kiertolaisen paperihuivi

Koulu on tämän lukuvuoden osalta saatu pakettiin ja muuttopuuhat on käynnistetty. Jälkimmäisen etenemistä on tosin hidastellut jatkuva maakuntamatkailu. Arkipäivät olen juuri ja juuri saattanut viettää kotikonnun tuntumassa lenuten, mutta vähintään viikonlopuiksi olen lähtenyt muualle parantamaan maailmaa. Kun se ruoho näyttäisi olevan vihreämpää tuolla aidan toisella puolen. Saas nähdä, tuleeko valmistumisen jälkeen otettua pysyvästi jalat alle ja lähdettyä toisiin maisemiin. Ken tietää, kysykäämme siis häneltä. Vielä jonkin aikaa joudun kuitenkin tyytymään ihan vain viikonloppukiertolaisuuteen.

Menoa ja meininkiä on kuluneeseen kuukauteen riittänyt, mutta on täällä jotain konkreettistakin saatu aikaiseksi. Nyt onkin kyseessä astetta päheempi kutilus, sillä se on neulottu paperista. Eipä taida olla joka friidulla samanlaista.









Kesäinen huivi pääsi must to do-listalleni heti kättelyssä. Yksinkertainen, mutta mitä mainioin malli löytyy Jonna Hietalan Kerällä-kirjasta. Huivi on neulottu japanilaisista Ito-langoista 4 mm pyöröillä. Washi-paperi-viskoosilankaa kului vajaat puoli kartiollista (?) ja Gima-puuvillalankaa yksi nöttö. Väreiltään kaulankoristaja on harmaanruskea. Kerän kivijalkakaupassa olin katsovinani, että Gima olisi ollut enemmän violettiin taittuva, mutta yllättävän hyvin tuo ruskeakin mätsää harmaan paprun kanssa. Näitä voisi ehkä neuloa vielä parissa värissä...

Huivi on ollut matkaseurana kuluneen kevään riennoissa, ja tulee varmasti olemaan aktiivisesti myös tulevan kesän menossa mukana.

torstai 1. elokuuta 2013

Once upon a time there was a big city...

Helsingin kulttuurikierros oli yllätyksellinen ja mitä mahtavin! Oletin könyäväni kotiin kasapäin lankoja mukanani, mutta toisin kävi - paikalliset teeputiikit veivät sekä minut että ystäväni mennessään. Löysimme oikeita teenjuojan karkkikauppoja, joihin aiomme varmasti pistäytyä uudestaan seuraavalla kerralla (joka saattaa olla suunnitteilla, kunhan edellisestä ensin toivutaan).
Kymmenen tunnin kävely otti veronsa tänä aamuna ja annoinkin hyvillä mielin itselleni luvan vetää peittoa korville kahdeksaan asti, jolloin kävin saattamassa siskoni bussipysäkille. Ja tiedoksi teille, jotka mietitte, oliko edellisessä virkkeessä jotain hassua, että olen aamuihminen. :) Pienen velvollisuuteni jälkeen olen saanut aamupäivän aikana nauttia valehtelematta täydellistä Appelsiini Matea, voin vannoa että kelpaisi teillekin!


















Parin tunnin kiertelyn jälkeen joimme teet Théhuoneella. Paikka oli viihtyisä ja palvelu huomaavaista. Keltainen tee oli kummallekin uusi tuttavuus ja maistoimmekin myyjän suosittelemaa laatua, jossa teelehdet oli kierretty pieniksi, murojen näköisiksi renkaiksi. Ei käy moittiminen myyjän maun suhteen, sillä valinta oli mielestäni loistava. Elämäni ensimmäistä kertaa pääsin maistamaan paahdettua (omasta mielestäni savuista) teetä.








Teevarastot tuli kiitettävään malliin täydennettyä, mutta kyllä sitä lankaakin vähän lähti mukaan. Lankakauppa Fiinaneuleesta bongasin heti sisäänastuessani Rowanin uuden, upean Fine Art-sukkalangan ja hassunhalvan hinnan. Omistaja kertoi heidän olevan Rowanin suurin maahantuoja Suomessa, jonka vuoksi heillä on välillä pieniä kampanjoita. Tämä vyyhti ainokaisena värinsä edustajana iski heti silmääni ja sai silmänräpäyksessä uuden kodin. Putiikista meinasi pariin otteeseen lähteä muutakin mukaan, mutta päätin vielä toistaiseksi jättää kyseiset kaunottaret hyllyyn. Jälleen saamme kiittää nettiä, joka mahdollistaa niiden tilaamisen koska tahansa...








Ja sitten on vielä nämä kivat. Ihmemaa Oz ja Liisa ihmemaassa-teemojen mukaiset kuvat ovat kaiketi jonkin sortin skräppäyspapereita, mutta kehyksiin ne tässä osoitteessa päätyvät. Pinkki's-nimisestä putiikista löysin Reetta Isotupa-Siltasen teokset postikorttien muodossa, kehyksiin pääsevät nekin. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi Kotolivingin kannesta tuttuun kuvaan ja yhtäkkiä huomasin valinnanvaraa olevan kasapäin. Nämä kolme muodostuivat lemppareikseni ja pääsevätkin pian piristämään seiniäni.




















Must-tuliaisena ostin äipälle Demmers Teehausin mustaa, appelsiinilla maustettua teetä. Sisko taas pääsee syömään suunsa makeaksi Karkkikauppa Sweetheartin herkuilla. Kyseinen kauppa oli kuin suoraan fantasiatarinasta, aloimme heti yhdistellä sitä ystäväni kanssa Harry Potteriin sekä Jaliin ja suklaatehtaaseen. Karkkeja myytiin kaiken muotoisina, värisinä ja etenkin makuisina. Piristävä ja hauska kokemus, varmasti tulee vierailtua toistekin.








Kävimme reissun loppupuolella tankkaamassa paikallisessa kiinalaisessa ja päätimme kierroksen Sokoksen Coffee Housessa. Totesin turhan myöhään, ettei putiikkeja tullut kuvattua ollenkaan, kun aika kului monttu auki kierrellessä. Kaikenkaikkiaan päivä oli todella onnistunut ja antoisa, ottaisin uusiksi koska tahansa! Tai no, jos nyt ei ihan vielä tällä viikolla...







---------------------------------------------------
Edit 15.58
Reissukaverini SKy postaili myös tänään Helsingin tunnelmista enkä tiedä mitä hän tästä tuumaa, mutta hänen ajatuksensa on luettavissa täällä. Kun kerran reissussa oli kaksi, niin miksi suotta lueskella vain yhden höpsön pulinoita. :)



tiistai 30. heinäkuuta 2013

Hello Helsinki, here we come!

Kuulun ihmistyyppiin, joka kovista ja ponnekkaista yrityksistä huolimatta jättää asiat aina viime tinkaan. Reissuvalmistelujen kanssa totesin taas, että mitäpä sitä järkyttävän huonoksi todettua kaavaa vaihtamaan, pääseepähän latomaan koko kuukauden ärräpäälitanian tiskiin yhden päivän aikana.
Päätimme ekstempore (kyllä, se on ihan oikein kirjoitettu) ystäväni kanssa varata Onnikkaliput ja tehdä päiväreissun Helsinkiin. Vaihtelun vuoksi aiomme tsekata, mitä pääkaupunkimme tarjoaa kahdelle käsityöhirmulle. Piipahduspaikkoihin kuuluu lankaputiikkeja, käsityö- ja sisustuskauppoja, kirppiksiä ja teepytinkejä. Ja joku kiva ruokapaikka. Onko edes lievästi siistiä? Vastaan puolestanne: kyllä!

Viikonlopun aikana oli tarkoitus hoitaa kaikki käytännön järjestelyt kuntoon, ettei viime tipassa tarvitse hosua kauhealla höökillä. No, viikonloppuhan on tiedettävästi lyhyt ja erityisesti juuri kuluneeseen mahtui vaikka minkälaista jäynää... Mitä tässä turhaan selittelen, en hoitanut niitä järjestelyjä. Onnibus starttaa huomenna Hervannan sydämestä 7.50 ja tässä para-aikaa harkitsen, pitäisikö yrittää saada jotain aikaiseksi. Mutta teevesi on juuri valmistumassa, koneella on kamalasti kaikkea tärkeää, televisiosta tulee juuri tänään vuoden ainoat kiinnostavat ohjelmat, neulominen on kivaa, urheillakin voisi... Mitähän tästäkin taas tulee. :D

Tarkoitus olisi tyhjentää kamera sinne kertyneistä kuvista ja ladata akku täyteen, tulostella muutamat Google Mapsit jottei putiikkien etsimiseen kulu koko päivää, tehdä jotain herkkusyötävää bussimatkoille, saada eräs neuleunelma valmiiksi, siivota vähän ja tehdä ruoka huomiseksi. No, on minulla se kameran akku tuossa latautumassa..

Huomenna linkku kaikesta huolimatta starttaa Tampereelta kyydissään kaksi käsityömonsteria, oli valmistelut kuinka alkeellisessa vaiheessa hyvänsä. Hello Helsinki, here we come!