Atshiu, niisk... Terveisiä vällyjen alta. En ilmeisesti muistanut koputtaa puuta miettiessäni pari päivää sitten, kuinka hyvin olen tällä kertaa onnistunut välttämään jokavuotisen, viheliäisen syyslenssun, vaikka koulussa ja läheisten kesken punottavat nenät ja vedestävät simmut ovat olleet varsinainen muoti-ilmiö. Toissapäivänä siskoni valitteli nuhaisaa oloa ja karheaa kurkkua ja tantantaa! Täällä päästiin eilen sisarusparin verran niiskunenien joukkoon edustamaan. Viikonloppuhan olisi edessä ja ihanaa ulkoilusäätä luvattu, mutta käyhän tämä näinkin.
Pääsimme kuitenkin toissapäivänä viettämään mukavan iltapäivän siskoni ja lapsuudenystäväni kanssa. Kaunis sää kutsui meitä ulos ja lähdimme päämäärättömästi kuljeskelemaan. Pian löysimmekin itsemme Haiharan kartanon maisemista. Kartano ja sen ympäristö ovat minulle ja ystävälleni nostalgisia paikkoja ja täynnä muistoja lapsuudesta. Ikäväkseni pistin jokunen päivä sitten merkille, että kaikki alueen parhaat marjapuskat alkavat olla aikansa eläneitä, eikä ylettömästä marjamäärästä ja hyvistä piilopaikoista ole enää tietoakaan. Kaikenkaikkiaan reissu oli kuitenkin mitä mukavin, kiitokset tytöille!
Tämä autiotalo oli aikoinaan piilossa metsän siimeksessä, eikä sitä nähnyt millekään ohikulkevalle tielle. Löysimme sen vuosia sitten vanhingossa lapsuudenystäväni kanssa, kun kolusimme kartanoa ympäröivissä metsissä. Autiotalosta ei puhuttu muille, se oli jännitävä salapaikka. Salaisesta ei enää voi juurikaan puhua, sillä metsää on harvennettu talon ympäriltä kiitettävissä määrin.
Kartanon pihapiiristä löytyi mm. tällaisia taideteoksia. Hiirenloukulle ei löytynyt koon puolesta vertailunkohdetta (sisko pisti hanttiin), mutta sen runko oli suunnilleen vajaan metrin mittainen.
Nykäistessäni nämä villikset viime viikolla tyytyväisenä jalkaan tajusin, että herranpieksut, eihän niitä oltu vielä edes kuvattu vaikka ovat möllötelleet valmiina kesäkuusta asti! Ilmoitin välittömästi ystävälleni, että poseerauskeikka olisi taas tiedossa.
Nämä ovat ensimmäiset, nilkkamalliset villasukkani. Ovat kyllä kieltämättä älykätsyt, kun ovat tuommoiset ohuet ja näppärät, kelpaa nykiä jalkaan kesälläkin. Viimeiset pari viikkoa ne ovat olleet kavereinani koulussa, kun joissakin luokissa ei saa talsia kengillä lainkaan. Kaverukset on helppo nykäistä jalkaan ja ne ovat suojelleet vilulle alttiita jalkojani viileiltä lattioilta ja vedolta.
Koska vanhassa vara paras, nämäkin töppöset on neulottu Fabelista 2,5mm bambusukkapuikoilla. Perus 8-aloitus ja sileän tikuttelua, varrentyngissä 1o1n-resori ja takana pienet halkiot, ettei kirraa.
Myös nämä kämmekkäät ovat kulkeneet nyt päivittäin mukanani. Neuloin ne viime talvena huomatessani, että koulussa ranteeni altistuvat melkoiselle rasitukselle, kun vuoronperään neulon ja kirjoitan. Huonon ääreisverenkierron takia näpit tuntuivat myös viluisilta sisälläkin. Valmistumisestaan lähtien kämmekkäät ovat olleet yhdet parhaista kavereistani, sillä olen niiden tiimoilta voinut unohtaa edellämainitut huoleni.
Kaunottaret on neulottu petroolinkirjavasta DROPS Alpacasta, jota ostin kaksi kerää parin vuoden takaisilta Tampereen Kädentaidot-messuilta. Neuloin ne 2,5mm bambusukkapuikoilla ja tein pienenä twistinä niihin valepalmikoita. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ne ovat oikein nätit ja matskun puolesta superlämpöiset, mutteivät kuitenkaan kiusaa atooppisuuteen taipuvaista ihoani.
Jäiks, nämä olivat niiden ensimmäisten kuvien joukossa, jotka pääsin tallettamaan "Syksy 2013"-kansioon! Vuoden kaunein vuodenaikamme tosiaan saapuu ryminällä.
Rentouttavaa viikonloppua kaikille, pitäkäähän itsenne terveinä!
