Ensimmäisenä kansaa (tai ainakin minua... ja montaa muuta) ravisutti kundien uusin levy...
Tutustun miespuoliseen henkilöön, joka vaikuttaa hurmaavan itsevarmalta todetessaan rohkeasti tekevänsä asioita, koska voi. Vielä pieni hymynväläytys loppuun, niin huh, jo alkaa tällä naisella olla kuumat paikat! Kyllä, kiedon ihan mielelläni käteni ympärillesi! (Because We Can)
Hän kertoo, että pysyy kanssani, kun kaikki toivo on mennyt eivätkä muut enää usko minuun. Okei, en ole romantikkojen perään, mutta siedän tämän yhden virhelyönnin.. (I'm With You)
Myönnän, että hän on ihan hyvä rohkaisemaan muita, mutta toisinaan tuntuu, että häneltä katkeaa ajatus pahasti kesken kaiken. "Kuka seisoo rauhattoman, yksinäisen, masentuneen ja nälkäisen takana? Syytettä annettessa minä kuuntelen sinua... Nouse ylös ja ole ylpeä... Entäs nyt?" (What About Now)
Sitten käyn rakastajani luona ja huomaan nurkkien olevan väärällään minusta maalattuja kuvia, miekkonen hehkuttaa tuntevansa olonsa Picassoksi ja että minä olen hänen mestariteoksensa. Tämä alkaa käydä aika psykedeeliseksi...? (Pictures of You)
Voi jumalauta, nyt se puhuu kielikuvilla ja huutaa aamenta lattialla aktin jälkeen! Thanks, buddy! I've had enough! (Amen)
Mikäli levy ei ole ennestään tuttu ja haluat saada ajatuksestani paremmin kiinni, kaikkien biisien sanoitukset löytyvät levyllä olevassa järjestyksessä täältä. Tämä ensireaktiotani kuvaama tarina loppuu samaan kohtaan kuin levynkuunteluni ensimmäisellä kerralla...
Seuraavaksi meille tuotiin tarjottimella draamantäyteisiä uutisia. Bändin kitaristi Richie Sambora ilmoitti, ettei aio osallistua kiertueelle. Puhuttiin bändin sisäisistä ristiriidoista. No niin, hienoa pojat... Tarvitsetteko tampooneita?
Sambora kuitenkin nähtiin kiertueen huhtikuun keikoilla. Ehkä toivoa ei ole menetetty?
No olihan se. Mies pisti pillit pussiin heti toukokuun alussa. Täytyy kyllä myöntää, ettei hänellä ole viime vuosina ollut helppoa ja mikäli lopettamisen osasyynä oli loppuun palaminen (niin kuin pikkulinnut kertoivat), ymmärrän täysin ja toivon oikein paljon voimia!
Jon kommentoi Samboran lähtöä ja sen lopullisuutta toteamalla, että se on täysin Samboran omissa käsissä. Seuraavalla keikalla kitaristin lähdön jälkeen Jon oli ollut todella nuutunut eikä millään meinannut jaksaa vetää loppuun saakka. Näytös oli paikallaolleiden mukaan ollut huonompi kuin vuoden 2008 suomen keikka. Kauhistuksen kanahäkki, joudummeko nyt näkemään Tampereellakin musertuneen Jonin ja lässähtäneen keikkafiiliksen?
Ei hätää! Miesparka olikin kärsinyt vain siitepölyallergian oireista eikä ääni meinannut kestää. Toisinaan sitä unohtuu, että nämäkin suurnimet ovat lopulta vain ihmisiä. Münchenin keikalla meininki olikin taas ollut toisenlainen ja draivia löytyi vaikka muille jaettavaksi. Pojat olivat luikauttaneet yli kolmen tunnin keikan ja tunnelma oli ollut huipussaan.
Paljon on ehtinyt tapahtua ja vähän väliä ollaan saatu jännittää, kuinka mahtaa käydä. Nyt viime hetkellä olen kuitenkin innoissani ja todella luottavaisin mielin lähdössä huomenna aamukuudelta liikenteeseen (täytyyhän sitä varmistaa, että saadaan hyvät paikat).
Jälkiterveisiä tiedossa oletettavasti kuvien muodossa keikan jälkeen (kadehtikaa)!