Huivitehtailua

Aiempien vuosien tapaan tämänkin elokuun aikana puikoille on päätynyt huivintekelettä. Tällä kertaa tosin aiempaa mittavammissa määrin, sillä työn alla on ollut yhtä aikaa kolme erilaista kaulanlämmittäjää. Puikoille ovat päätyneet Jyväskylästä kotiutuneet Noblet ja petrooliset Alpaca Silkit (sain äipän siunauksen niiden korkkaamiseen, ei tule kuulemma hänellä tarpeeseen) sekä aikoja sitten päänvaivaa tuottanut Spinni. Luvassa on ainaoikeaa, raitaa ja harvinaisen pehmeää titaania. Nähtäväksi jää, mikä näistä valmistuu ensimmäisenä saaden paalupaikan tulevan syksyn starttihuivina.

Ylvään asuntomessukaupungin sykkeessä

Olimme mutsin kanssa sitä mieltä, että joku ekstempore-kaupunkireissu olisi vielä tällä viikolla tehtävä. Viime viikkojen aikana on tullut vierailtua Helsingissä, Vantaalla (sukuloinnin merkeissä), Iittalassa, Porissa ja Kuopiossa, mutta johonkin täytyisi vielä päästä. Yksissä tuumin suuntasimme eilen aamulla nokat kohti Jyväskylää. Emme olleet ideamme kanssa ainoita, sillä asuntomessuilijoiden lisäksi myös rallikansalla oli mielessään sama määränpää. Lisäksi kohteeseemme oli juuri sopivasti luvattu maailmanluokan ukkosmyräkkää.

Vältyimme kuitenkin suurimmalta härdelliltä keskittyessämme paikkoihin, joihin kaksi käsityöhömppää mitä varmimmin Jykylässä päätyy - Toivolan Vanhalle Pihalle ja Suomen käsityön museoon. Jälkimmäisen fotograafinen taltiointi on nollassa museossa vallinneen kuvauskiellon vuoksi. Hyvä syy todeta, että käykää itse paikanpäällä katsomassa ja kokemassa, mikäli ette ole sitä vielä tehneet. ;)

Toivolan Vanhalla Pihalla kiersimme kaikki museot ja putiikit läpi, ja lopuksi istuimme nauttimaan kahvista ja kakuista Kahvila Muistoon. Toivolaan täytyy ehdottomasti palata toistekin, mikäli liikun nurkilla!

Kun hoodeilla kerran ollaan, niin Lankakauppa Titityyhän on ihan must. Pääsin käymään Titityyssä ensimmäistä kertaa elämässäni, ja olemukseni lienee samanlainen kuin lapsella karkkikaupassa. Kierroksemme lopuksi putiikissa oli käytävä vielä uudestaan, eikä kummaltakaan rundilta lähdetty tyhjin käsin ovesta pihalle.

Suuntasin aivan ensimmäisenä tsekkaamaan Holst Garnin tarjonnan, sillä merkin langat ovat kummitelleet mielessäni jo jokusen tovin. Olin myös lievästi noiden Shade Bagitien perässä (liekö yllätys), mutta olivat päässeet loppumaan (liekö sekään yllätys). Mukaan lähti kaksi kipaletta Noblea, väreissä Savannah ja Cider. Värit ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta näistä voisi saada kivannäköisen, "haalearaitaisen" huivin aikaiseksi.

Seuraavaksi jäin vetkuttelemaan Madelinetoshin Tosh Merino Lightien luo, ja yksi armas pääsi sieltä mukaani, värissä Duchess. Tosheissa oli varmaan kymmenisen väriä, joiden perään kuolasin, ja päätös olikin erityisen vaikea. Muun muassa Bark, Norway Spruce ja Terrarium jäivät aika pahasti kummittelemaan. Huiviksi varmaan päätyy tämäkin.

(Kuva on vähän miten sattuu, sillä se pisti kapinavaiheen päälle enkä saanut sitä mitenkään vänkäämällä keskitettyä.)

Lopuksi oli vielä pakko hakea alekorista kuusi kerää Hjertegarnin Alpaca Silkiä, kun olivat yli puoleen hintaan halvennuksessa. Mukaan lähti kolme kerää petroolista ja kolme kerää tummaa violettia. Äippä haali myös tuota petroolia mukaan hameprokkista varten, ja kielsi minua käyttämästä omiani vielä, jos häneltä sattuu vaikka loppumaan lanka kesken kaiken.

Toivolasta lähti mukaan myös kauan haaveilemani Uhana Designin korvakorut. Olen kotopuolessa käynyt säännöllisesti ihastelemassa niitä Verkarannassa, ja eilen nämä täydellisen väriset yksilöt suorastaan kirkuivat nimeäni. Värikkäänä persoonana tuppaan verhoutumaan monesti mustaan ja harmaan eri sävyihin, joten samoilla linjoilla mennään.

Suomen käsityön museo oli myös huikea kokemus, saimme siellä helposti kulutettua useamman tunnin aikaa. Museokaupasta löysin ihan mahtavan, keraamisen wc-kyltin, joka koristaa jo uuden vessani ovea. Lisäksi mukaan lähti postikortti erästä tulevaa projektia ajatellen.

Toiseksi viimeistä lomaviikkoa viedään, ja näistä viimeisistäkin päivistä täytyy ottaa kaikki mahdollinen ilo irti. Sain juuri erään virkkuuasian valmiiksi ja jotenkin on sellainen pieni kutina, että alan seuraavaksi metsästellä huiviohjeita.

Hyvän viikonlopun toivotukset kaikille!

Pellavaa päälle

Kesän garderopistani (oikeinkirjoitus on täysin kohdallaan, että älkääs sitten möliskö :D) on tuntunut puuttuvan jotakin. On toppeja, ja t-paitoja ja tuommoisia ohuita napitettavia neuletakkeja sekä ruutupaitaa joka sateenkaaren värissä, mutta siltikin...

Jollain lailla tämä kevyt, pidennetyin silmukoin neulottu t-paita vaikuttaisi juuri siltä, mitä haen takaa. Muutama kerä tummansinistä Lang Linoa ja menoksi!

Inspis iski juuri oikeaan aikaan, sillä malli on yksinkertainen ja nopea neulottava, ja huomenna olisi edessä automatka, joka vaatii mukaan juuri tällaisen seuralaisen.

Dear grey

Löysin aikoinaan paikalliselta kirppikseltä harmaan vyyhdin Cascade 220-lankaa, hinnaksi oli lätkäisty 2 euroa. Ei paha diili.

Keksin kuluneen talven ja "kevään" aikana löydölleni vihdoin käyttöä. Minulla oli joulun jälkeen työssäoppimisjakso päikyssä, ja juuri ennen harjoittelun alkua huomasin neulevarastoissani vallitsevan, hirveän puutteen. Minulla ei ollut villapantaa. Ja sellaisen tottakai tarvitsin päikkyjaksolleni, sillä ehdottomasti paras kampaus noissa hommissa on mahdollisimman tiukkaan taakse vedetty ponnari tai nuttura, mikä puolestaan aiheuttaa pipo-ongelman. Etenkin tällaisella suhteellisen tuuheahiuksisella yksilöllä, ei näitä kutreja noin vain pipon sisään survaista.

Päätin keriä Cascadeni ja pistää helmineuletta puikoille. Ajatus pelkistetystä helmineulepannasta tosin tuntui vähän pliisulta, joten lopuksi kyhäilin siihen vielä tuommoisen taitoksen keskelle. Johan parani.
Panta on ollut kovassa käytössä ja se onkin ollut lähes täydellinen. Väri on juuri sopiva, villa on pehmoista ja lämmittävää, eikä ulkonäössäkään ole valittamista. Ainoa pieni harmistus on se, että neuloin pannan tasapaksuksi pötkyläksi. Jälkiviisaana tuli huomattua, että niskaan jäävä osuus olisi kannattanut neuloa ohuemmaksi, sillä nyt panta ei pysy ihan passelisti paikoillaan.

Kokeilin Cascadea ensimmäisen kerran tämän prokkiksen yhteydessä, ja tykästyin ikihyviksi. 220:sta tulee varmasti neulottua vastaisuudessa peruslapaset ja -pipot ynnämuut, ja olenpa suunnitellut jotain jo muidenkin Cascaden lankojen varalle. Erityisesti Eco Wool on pyörinyt viime aikoina mielessäni.

Loppukerästä muotoutui paria kuukautta myöhemmin lapaset. Varteen pistin vähän raitaa Seiskaveikan ja Maijan jämistä. Eivät ole ihan samanvahvuisia lankoja, mutta eipä se menoa haittaa. Nämä ovat olleet parhaat kaverini viimeaikaisten, epävakaiden sääolosuhteiden vallitessa.

Lankaa jäi vielä tumppujenkin jälkeen pieni nöttönen jäljelle. Tulevaisuus näyttää, mistä projektista se nöttö löytää itsensä.

Kauniista kauneimmat

Minua vallan harmitti säilyttää kaikkia ihania lankavyyhtejä ja nöttösiä vanhan kirstun pohjalla tai vaatehuoneen perällä. Keksinkin valita kauniiden joukosta ne kaikkein kauneimmat, ja laittaa ne esille. Nyt ne kaunistavat pikkuyksiötäni nojatuolieni vieressä, ja samalla inspiroivat tekemään.

Modattuja sisäkelpoisia

Ihastuin Jonna Hietalan sisäkelpoisen pipon ohjeeseen heti. Kuulun nimittäin siihen ikipipottajakansaan, joka mieluummin vetää sisälläkin myssyn päähän kuin mallaa hiustensa kanssa puoli ikuisuutta. Ja koska pipo ON asuste. Yleensä se pelastava.

Koukkasin Kerästä heti kahden väristä Lang Novenaa, harmaata ja petroolista. Novena oli minulle uusi tuttavuus lankojen saralla, ja tykästyin siihenkin heti. Niin pehmoista, kevyttä ja ilmavaa.

Kun olin aikani tikutellut ensimmäistä yksilöä, huomasin siitä tulevan jotenkin hermeettisen kokoinen, ryhdyin purkuhommiin ja seuraavalla yrityksellä vähensin silmukoita aika reippaasti. Näillä eväillä jatkoin tyytyväisenä loppukavennuksiin asti. Kavennussilmukoiden viereiset silmukat nimittäin lähtivät jostain syystä leviämään kuin elanto, ja jälleen oltiin sormi suussa. Päätin purkaa kavennuksenalun, tikuttaa suoraa pötköä vielä piirun verran ja päätellä kaikki silmukat kaventamatta.

Kannatti, sillä tuli hianoja. Ovat olleet vuoronperään päässä, vaikka hiukset olisivatkin olleet ihan hyvin. Kiskaistessani toisen pipoista ensimmäistä kertaa päähäni kouluun, ystäväiseni/luokkalaiseni ilmoitti, että voisi mahdollisesti haluta myöhästyneeksi joululahjaksi samanlaisen mahtimyssyn. Siispä suuntasimme yhdessä nokkamme kohti Kerää, josta T valitsi omaan sisäkelpoiseensa jännää violetihtavan ruskeaa. Voisin tehdä samasta väristä itsellekin.

Jadea ja kaiken kansan käsitöitä

Olen aina silloin tällöin ehtinyt piipahtaa hätäisesti Bloggerissa ennen nukkumaanmenoa, ja joka kerta olen tuskastunut siitä luomisen ja inspiksen määrästä, joka minua on blogiluettelossani odottanut. Tavallisen tapani vastaisesti kaikkien huikeiden postausten kommentoiminenkin on jäänyt, kun deitit nukkumatin kanssa ovat olleet käsillä.

Ihmisillä tuntuu olevan kunnon draivi päällä käsitöiden, jouluvalmisteluiden ja lahjojen kyhäilyn suhteen. Itse aloitin joululahjojen tekemisen elo-syyskuun vaihteessa, mutta tahti hiipui nopeasti kiirusten takia. Eikös ruuhkavuosien pitäisi olla minun osaltani vielä kaukana tulevaisuudessa?

Parin viime viikon aikana olen yrittänyt ottaa takaisinpäin sitä aikaa, mitä en ole ehtinyt syksyn mittaa käsitöille varata. Eniten olen motivoitunut neuloskelemaan ihanaista villanuttuani, josta vinkkasin viime postauksessa. Kyseessä on toinen neulomani neulepaita.

Ensimmäisen neuleeni kohdalla opin, ettei saumojen kurominen ole ollenkaan minun juttuni, päättelisin mieluummin vaikka kaikki maailman langanpätkät. Tästä syystä puuvillainen terraunelmani odottelee vieläkin toisen hihan ompelua. Kun ei vain kiinnosta. Hyi.

Tästä viisastuneena olenkin kikkaillut seuraavan nuttuni kanssa ja neulonut sen pyörönä. Khihii, nytpä ei tarvitsekaan ommella muuta kuin olkasaumat ja hihat kiinni!

Nuttuni on saanut inspiraationsa ehkä maailman yksinkertaisimmasta Skappel-neuleesta, jonka ohjetta mukailin myös terraisessani (tulen tänne hihkumaan sitten, kun ihme tapahtuu ja saan sen viimeisen sauman ommeltua). Lankana olen käyttänyt tummanpunaista Gjestalin Jadea. Pyöröneule-osuuden olen tikutellut 5,5 mm 80cm kaapelin bambupyöröillä, ja hihojensuiden alkaessa neulonut etu-ja takakappaleet samanpaksuisilla neulontapuikoilla. Hihat meinaan myös tehdä pyörönä ja ajattelinkin kokeilla, josko onnistuisin poimimaan hihansuista silmukat sen verran siististi, että voisin neuloa hihat suoraan neuleeseen kiinni. Se tietäisi jälleen vähemmän saumoja.

Halusin tehdä tästä semmoisen rennon oversize-mallin ja vaikuttaisikin siltä, että koko on juuri passeli. Alunperin minun piti kyhäillä vimpan päälle tekstuurit ja kaikki, mutta puikoilta lähtikin muotoutumaan simppeli, kohoraidakas neule. Kaikessa yksinkertaisuudessaan olen neulonut 20 krs sileää neuletta, jonka jälkeen olen neulonut yhden nurjan kerroksen raidaksi. Ei ehkä mikään kekseliäin ratkaisu, mutta tykkään.

Palatkaamme ajassa viikon verran taaksepäin, sillä silloin kotikaupungissa tapahtui. Jokavuotinen must-tapahtuma, Tampereen Kädentaidot-messut kokosivat jälleen kaikenkarvaiset käsityöhömpät yhteen. Meidän käsityöperhettämme edustettiin isän ja tyttären voimin. Tyttärellä tosin pääsi messuja edeltävä, suhteellisen railakas ilta venähtämään pikkutunneille ja aamulla pohdittiin, kuinka ristissä silmät mahtavat olla. Oloista toivuttiin kuitenkin alta aikayksikön ja nassut käännettiin heti aamusta kohti Pirkkahallia.

Jos lähtisin kuvailemaan sitä ylenpalttista inspistulvaa kovinkin yksityiskohtaisesti, saisin luritella romaanin verran, ennenkuin olisin valmis. Kuten isäpappa totesi puolessa välissä kierrosta: jos joku olisi antanut muutaman tonnin käteen ja sanonut, että koko summa on käytettävä messujen aikana, raha olisi päivän mittaa hävinnyt sen siliän tien. Mutta koska meitä duunareita ei potkaissut tällainen onnenkantamoinen, imimme messuista kaikki huikeat ideat irti ja ostimme vain muutamat ihanuudet omaksemme. Omat kotiintuomiseni aiheuttavat minulle monenlaisia kiksejä varmasti vielä pitkään, pitkään, pitkään.

Ensimmäinen lankaostokseni oli ihana, lampaantuoksuinen kampavillavyyhti. Aamuhorrokseltani jotenkin onnistuin missaamaan valmistajan nimen, mutta käsinkehrätty ja -värjätty nöttönen on kyseessä. Pytingin ohi kävellessäni silmääni iskivät ensin rekillä roikkuvat, lämpöisen villaiset tumput, sukat ja huivit. Sitten bongasin hyllyllisen juuri minun värisilmääni miellyttäviä vyyhtejä, ja niin lapaslanka sai uuden, rakastavan kodin.

Koruiluakin tuli jonkin verran harrastettua. Olen moneen otteeseen nähnyt, miettinyt ja pyöritellyt käpälissäni kaiken maailman nahkaisia koruja, mutta kaikki ovat olleet minun makuuni liian... siloteltuja, graafisia, pliisuja...? No, joku niissä on kuitenkin aina mättänyt, vaikka nahka on mielestäni hieno ja omaperäinen korumateriaali.

Etsintäni tällä saralla tuotti viimein tulosta, kun kävelin House of Simonen kojun ohi. Ihastelin kaikissa lempiväreissäni valmistettuja, nahkaisia lehtikorviksia, mutta mikään korvispareista ei suorastaan huutanut nimeäni. Näistäkin puuttui vielä se joku "juttu". Sitten huomasin, että myynnissä oli myös yksittäisiä hajakappaleita, ja siitä se ajatus sitten lähti. Kolusin noiden yksinäisten seasta kaksi kauneinta mukaani, ja nyt olen ehkä kauneimman tietämäni nahkakoruparin onnellinen kantaja. Nämä ovat rouheat, mutta silti fiilikseltään lämpöiset ja maanläheiset, toisinsanoen juuri minunlaiseni.

Kivi- ja korumessuilla eksyin taas edellisiltä vuosilta tutulle kojulle, missä myytiin käytettyjä ja entisöityjä Kalevala-koruja huomattavasti normaalia alhaisemmilla hinnoilla. Sieltä mukaani lähti jo viime vuonna sydämeni vienyt pronssinen Teljänneito.

Lankojen saralla halusin löytää vain pari erikoislaatuista vyyhtiä ja toinen niistä löytyi Kerän putiikista. Olen jo useampaan otteeseen pyöritellyt Kerässä ihanan rouheaa, mutta silti kevyttä Isagerin Spinniä. Pienen harkinnan jälkeen valitsin sen mukaani Munakoison värisenä (on muuten hankala kuvattava, uskottekos). Lanka on löytänyt itsensä jo puikoille, mutta aiheuttanut neulojalleen päänvaivaa lähinnä mallin suhteen, ja on para-aikaa odottamassa viidettä purkuaan.

Pikkusisko täyttää vuosia ensi kuussa, joten halusin löytää messuilta myös matskut hänen lahjaansa varten. Eikä tarvinnut kauaa etsiä, kun silmiini osui Pirkan langat kaikissa sateenkaaren väreissä, ja sieltä valikoitui mukaan vyyhti juuri oikean sävyistä, oranssia villalankaa fingering-vahvuisena. Se pääsee lämmittämään sissua huivin muodossa (mahdollisilla) tulevilla talvipakkasilla.

Viimeisenä mukaani lähti siskolle tuliaiseksi tämä Peppi-kaulakoru. Olimme jo poistumassa isäni kanssa pelipaikoilta, ja kävellessämme Anna pusun kojun ohi bongasin korun heidän alelaaristaan. Katsoimme junnuina (ja toisinaan vielä tänäkin päivänä) vanhoja Peppi Pitkätossu-jaksoja ollessamme isämme luona ja koru toi heti mieleen siskoni. Hänkin on eräänlainen maailman vahvin tyttö, kun on jaksanut aina haasteista huolimatta hymyillä ja pitää elämänilonsa.

Messut olivat mielestäni jälleen loistavat, sain ostosteni lisäksi mukaani roppakaupalla toteuttamisen arvoisia ideoita. Enkä voisi keksiä parempaa tapaa viettää isä-tytär-päivää käsityöhöperön faijani kanssa. Ensi syksyä ja uusia kässäkujeita odotellessa!

Aion seuraavaksi palata villanuttuni pariin ja laittaa sämpylätaikinan aluilleen. Tehkää tekin näiden lepopäivien aikana jotain, mistä aidosti nautitte. Rentouttavaa viikonloppua!

Eiku

Päästyäni vielä kerran purkamaan eilisessä postauksessa esiteltyä kaularia, käämi pärähti ja kyseinen neule pääsi jäähylle odottamaan parempia päiviä (yksinkertaisista asioista voi myös tehdä t-o-d-e-l-l-a vaikeita, jos vain haluaa). Jostain syystä syksyni ovat neulontarintamalla kuitenkin alkaneet aina huivilla ja nytkin minulla oli syyhyttävä tarve saada puikoille jokin kaulanlämmitin. Mistä lie tämäkin traditio on peräisin, varmaan samasta paikasta kuin uuden vuoden sukkani. Jotenkin vaan näihin aikoihin on aina huivifiilis.

Sitten muistin hyvässä jemmassa päiviään odottavan silmäteräni, joka lähti mukaani viime vuoden Kädentaidot-messuilta Tampereelta. Kyseessä on vyyhti Araucanian Ranco Multya, kauneimmissa vihreän, violetin ja sinertävän sävyissä. Vyyhti kaupiteltiin minulle sukkalankana, mutta olin heti sitä mieltä, että kyseisen langan täytyy päästä paremmin esille. Ja mikäs sen näkyvämpi asuste kuin sievä kolmiohuivi. Pitkän aikaa etsiskelin sopivaa ohjetta ja jokunen aika sitten viimein löysin sellaisen. Eilen illalla pistin tuumasta toimeen ja leffaa katsoessani tikuttelin menemään Reeta Korhosen Eiku-huivin ohjeen mukaan. Huivi on mukavan nopsakkaa neulottavaa, olen sen kanssa jo lähes loppusuoralla. Pistän sen paremmin esittelyyn tokkopa valmistuu.

Hyvää alkavaa viikkoa!

Luomisen tuskaa

Langanpyörittelijät kuuluvat erään viekkaan, tarttuvan ja vaikeasti taltutettavan taudin riskiryhmään. Nimittäin neuloosin. Varmasti jokainen kanssaneulojani tietää, mistä puhun. Kyseisen diagnoosin saaneella ilmenee pakonomaisen neulomisen tai virkkaamisen oireita. Oirehtiva ei yleensä pysty lopettamaan käsillätekemistä ja hänen saattaakin kuulla vähän väliä toteavan, että "tämä yksi rivi vielä". Neuloosi on siitä kinkkinen, että ainoa täsmähoito on tuupata oirehtivalle lisää lankaa ja antaa hänen tehdä. Tekemisen estely ja vastustelu voivat aiheuttaa oirehtivassa epätoivon ja depression tunnetiloja, eikä tällainen menettely ole siksi suotavaa.
Neuloosilla on myös hyvin viheliäs, voimakkaita negatiivisia tunnetiloja aiheuttava jälkitauti - uusiksmäni. Itse poden tällä hetkellä kyseistä tautia... TOISTAMISEEN.

Tämä Gjestal Jadesta kyhäilty kaulurimallinen huivi on nyt saanut alkunsa kolmeen kertaan. Melkein (huom. melkein) naurattaa, että näin helpon työn kanssa voi tunaroida tällä lailla. Ensin aloin tehdä kauluria helmineuleena, ja kolmen kerän jälkeen (hidas sytytys) totesin, että kaulurista tulee liian iso palvellakseen minua haluamallani tavalla. Tavoitteenani on tehdä simppeli pyöröhuivi, joka suojaisi kunnolla kaulaa ja nassua kovillakin pakkasilla. Joidenkin pyöröjen problematiikka ilmenee nimittäin siinä, että ne paljastavat kaulaa inasen liikaa, ja sitten niitä pitää olla nykimässä ja oikomassa.
Toisella yrityksellä jonkin aivoituksen saattelemana aloinkin virkata huivia. Se osoittautui mukavaksi vaihteluksi, vaikka tikuttelinkin ihan vain kiinteitä silmukoita. Ja jälleen, 2,5 kerän jälkeen, jouduin toteamaan huivin olevan vieläkin liian iso. Purkuun siis, again.
Olen nyt lähtenyt kolmannelle rundille tämän prokkiksen kanssa ja toivon ja oletan, että alkaisin pikku hiljaa suoltaa käsistäni jotain valmista ja toimivaa.

Jäätelökesä

Niin se kesä mennä suhahti. Olevinaan oli kauheasti aikaa, muttei sitten kuitenkaan. Olisin ehkä voinut lomailla vielä hetkisen, mutta toisaalta arkeen palaaminen on ollut mukavaa. Koulussakin on tullut rampattua jo viikon verran. Huh, mihin nekin päivät kuluivat?

Ammatti-ihmiset laskevat, että jokaisen olisi huolehdittava kolmesta toisiinsa vaikuttavasta perusasiasta: ruoasta, unesta ja liikunnasta. Minun kohdallani mukaan voi laskea neljännen vaikuttavan tekijän: rutiinin. Kesällä oli ihan jees olla hunningolla, mutta ensimmäisen kuukauden jälkeen rutiininpuutteen vaikutukset alkoivat näkyä. Ei kiva. Opintojeni jatkuttua maanantaina olen saanut hihkua riemusta, kun olen ollut iltaisin aivan naatti ja päässyt jo kymmeneltä nukkumaan, ja vuorostaan aamuisin räväyttänyt silmät auki ennen herätyskelloa. Päivisinkin virtaa on riittänyt ja saatu enemmän aikaiseksi. Huisia! (Ja nyt ne närkästelevät, että tuon muijan täytyy olla täyskaheli)

Tämän päivän planeihin saattaa kuulua terraisen pikku-unelman viimeistelyä (kutsumme näitä ikuisuusprokkiksiksi). Jos sen vaikka saisi esittelyyn ensi viikolla. Parit peukut pitäisi myös neuloa ja sitten pääsemmekin jäiks virkkuukoukkua heiluttelemaan. Jouluhörhöilytkin pitäisi saada alkuun, tuntuu vaan kornilta aloittaa tämmöiset hommat elokuussa... Vedän keulat jopa Prismalle ja Löytöliiterille.

Kokosin keskeneräiset työt tuommoiseen emalivatiin. Ne ovat nyt keskellä huonetta muistuttamassa minua olemassaolostaan, etten pääse taas vahingossa unohtamaan. Siinäkin mielessä on hyvä, että opinnot alkoivat taas kesätauon jälkeen, sillä nyt tulee neulottua ainakin viitenä päivänä viikossa. Nimimerkillä tekemisenkauttaoppijajonkatakapuolieipysypenkissäilmanneulomusta.

Once upon a time there was a big city...

Helsingin kulttuurikierros oli yllätyksellinen ja mitä mahtavin! Oletin könyäväni kotiin kasapäin lankoja mukanani, mutta toisin kävi - paikalliset teeputiikit veivät sekä minut että ystäväni mennessään. Löysimme oikeita teenjuojan karkkikauppoja, joihin aiomme varmasti pistäytyä uudestaan seuraavalla kerralla (joka saattaa olla suunnitteilla, kunhan edellisestä ensin toivutaan).
Kymmenen tunnin kävely otti veronsa tänä aamuna ja annoinkin hyvillä mielin itselleni luvan vetää peittoa korville kahdeksaan asti, jolloin kävin saattamassa siskoni bussipysäkille. Ja tiedoksi teille, jotka mietitte, oliko edellisessä virkkeessä jotain hassua, että olen aamuihminen. :) Pienen velvollisuuteni jälkeen olen saanut aamupäivän aikana nauttia valehtelematta täydellistä Appelsiini Matea, voin vannoa että kelpaisi teillekin!

Parin tunnin kiertelyn jälkeen joimme teet Théhuoneella. Paikka oli viihtyisä ja palvelu huomaavaista. Keltainen tee oli kummallekin uusi tuttavuus ja maistoimmekin myyjän suosittelemaa laatua, jossa teelehdet oli kierretty pieniksi, murojen näköisiksi renkaiksi. Ei käy moittiminen myyjän maun suhteen, sillä valinta oli mielestäni loistava. Elämäni ensimmäistä kertaa pääsin maistamaan paahdettua (omasta mielestäni savuista) teetä.

Teevarastot tuli kiitettävään malliin täydennettyä, mutta kyllä sitä lankaakin vähän lähti mukaan. Lankakauppa Fiinaneuleesta bongasin heti sisäänastuessani Rowanin uuden, upean Fine Art-sukkalangan ja hassunhalvan hinnan. Omistaja kertoi heidän olevan Rowanin suurin maahantuoja Suomessa, jonka vuoksi heillä on välillä pieniä kampanjoita. Tämä vyyhti ainokaisena värinsä edustajana iski heti silmääni ja sai silmänräpäyksessä uuden kodin. Putiikista meinasi pariin otteeseen lähteä muutakin mukaan, mutta päätin vielä toistaiseksi jättää kyseiset kaunottaret hyllyyn. Jälleen saamme kiittää nettiä, joka mahdollistaa niiden tilaamisen koska tahansa...

Ja sitten on vielä nämä kivat. Ihmemaa Oz ja Liisa ihmemaassa-teemojen mukaiset kuvat ovat kaiketi jonkin sortin skräppäyspapereita, mutta kehyksiin ne tässä osoitteessa päätyvät. Pinkki's-nimisestä putiikista löysin Reetta Isotupa-Siltasen teokset postikorttien muodossa, kehyksiin pääsevät nekin. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi Kotolivingin kannesta tuttuun kuvaan ja yhtäkkiä huomasin valinnanvaraa olevan kasapäin. Nämä kolme muodostuivat lemppareikseni ja pääsevätkin pian piristämään seiniäni.

Must-tuliaisena ostin äipälle Demmers Teehausin mustaa, appelsiinilla maustettua teetä. Sisko taas pääsee syömään suunsa makeaksi Karkkikauppa Sweetheartin herkuilla. Kyseinen kauppa oli kuin suoraan fantasiatarinasta, aloimme heti yhdistellä sitä ystäväni kanssa Harry Potteriin sekä Jaliin ja suklaatehtaaseen. Karkkeja myytiin kaiken muotoisina, värisinä ja etenkin makuisina. Piristävä ja hauska kokemus, varmasti tulee vierailtua toistekin.

Kävimme reissun loppupuolella tankkaamassa paikallisessa kiinalaisessa ja päätimme kierroksen Sokoksen Coffee Housessa. Totesin turhan myöhään, ettei putiikkeja tullut kuvattua ollenkaan, kun aika kului monttu auki kierrellessä. Kaikenkaikkiaan päivä oli todella onnistunut ja antoisa, ottaisin uusiksi koska tahansa! Tai no, jos nyt ei ihan vielä tällä viikolla...

---------------------------------------------------
Edit 15.58
Reissukaverini SKy postaili myös tänään Helsingin tunnelmista enkä tiedä mitä hän tästä tuumaa, mutta hänen ajatuksensa on luettavissa täällä. Kun kerran reissussa oli kaksi, niin miksi suotta lueskella vain yhden höpsön pulinoita. :)

A little things and a little more romance

Tänään tarkoituksenani oli askarrella paskarrella, mutta päädyinkin tekemään visiitin keskustan kirppikselle. Olen aikas innoissani siitä, mitä tänään löysin ja päätin niiden lisäksi laittaa esittelyyn myös pari viime kerran löytöä.

Tämän vanhanaikaista tyyliä noudattavan, vessaan/kylppäriin sopivan naulakon löysin Radiokirppikseltä. Hintaa sillä oli pari euroa. Isäpapalla taitaa olla kaksi samanlaista yksilöä omassa vessassaan, mutta hän löysi ne aikoinaan jostain sisustusputiikista (ettei vain olisi ollut Pajutila?).

Tästä löydöstä olen (sattuneista syistä) erityisen innoissani! Tämä koskematon vyyhti vaaleanharmaata Cascade 220:tä lymysi orpona pahvilaatikossa erään Radiokirppiksen pöydän alla. Vilkaisin hintaa ja ostopäätös oli selvä: vyyhdille oli määritelty hinnaksi kaksi euroa! Cascade on kuulunut niihin ehdottomiin "must to try"-lankoihin, mutta se ei lankakauppareissuilla ole vielä mahtunut budjettiini. Nyt pääsen kokeilemaan pilkkahintaan, mikä se on lankojaan.

Tykkään purkeista. Purkit on kivoja. Etenkin hienot purkit. Tämä on hieno purkki.
Liptonin metallinen Darjeeling-teetä sisältänyt purnukka on maan mainio kaveri jo ennestään omistamalleni, samanlaiselle English Afternoon-teepurkille. Löysin tämän yksilön tänään Kyttälän kirppikseltä 1,5 eurolla. Vielä muutama lisää, niin nämä saa jonnekin hauskemmin esille.

Pieni bibliopaattini hyppii riemusta. Margaret Mitchellin Tuulen viemää-teoksen molemmat osat löytyivät myös Kyttälän kirppikseltä. Ensimmäisellä osalla oli hintaa 8 euroa ja toisella 6 euroa. Meinasin ratketa liitoksistani kurkatessani kirjojen painotietoja, nämä aarteet ovat nimittäin vuoden 1942 painoksia.

Katsoimme kirjojen pohjalta kuvatun filmatisoinnin ystäväni kanssa joitakin vuosia sitten. Se neljän tunnin periodi on yksi elämäni kamalimmista kokemuksista. Koko elokuvan ajan Rhett jahtaa ehkä maailman tyhmintä, ärsyttävintä ja epätasapainoisinta naista - Scarlettia. Scarlett puolestaan juoksee vikisten toisen miehen perässä, joka on niin fiksu, että haistattaa pitkät koko muijalle. Leffan viimeisellä minuutilla Rhettillä palaa päreet ja hän ilmoittaa, ettei häntä jaksa enää kiinnostaa. Kun Rhett lampsii pois, Scarlett jää möllöttämään hölmönä hänen peräänsä ja toteaa, että tämä mies onkin hänen elämänsä SUUUUUUURI RAKKAUS ja päättää lähteä hänen peräänsä. The End. Bitch Please!

Silmiä särkevä elokuva ei kuitenkaan tarkoita, että alkuperäisteos olisi täyttä kuraa. En ole liiemmin romantiikan ystävä, mutta ei kai tämä teos olisi ihan muuten vain noussut maailmankuuluksi klassikoksi. Aion lukea kirjat joskus tulevaisuudessa ja vaikka ne eivät kirjamakuani miellyttäisikään, ne ovat joka tapauksessa merkittäviä löytöjä. Voin ylpeänä sanoa niiden kuuluvan kokoelmaani.

Lupaamani keikkapostaus ilmestyy tänne heti, kun toivun keikkakrapulasta ja saan siirrettyä kuvat keikkakamerasta koneelle.

Tulin miettineeksi, pitäisikö minun tehdä oma blogi käsitöille ja muille kotoilujutuille, ja jatkaa täällä muiden pulinoiden rustailua. Mielipiteitä, aivoituksia, ideoita?

Hyvää viikonalkua kaikille!