Dear grey

Löysin aikoinaan paikalliselta kirppikseltä harmaan vyyhdin Cascade 220-lankaa, hinnaksi oli lätkäisty 2 euroa. Ei paha diili.

Keksin kuluneen talven ja "kevään" aikana löydölleni vihdoin käyttöä. Minulla oli joulun jälkeen työssäoppimisjakso päikyssä, ja juuri ennen harjoittelun alkua huomasin neulevarastoissani vallitsevan, hirveän puutteen. Minulla ei ollut villapantaa. Ja sellaisen tottakai tarvitsin päikkyjaksolleni, sillä ehdottomasti paras kampaus noissa hommissa on mahdollisimman tiukkaan taakse vedetty ponnari tai nuttura, mikä puolestaan aiheuttaa pipo-ongelman. Etenkin tällaisella suhteellisen tuuheahiuksisella yksilöllä, ei näitä kutreja noin vain pipon sisään survaista.

Päätin keriä Cascadeni ja pistää helmineuletta puikoille. Ajatus pelkistetystä helmineulepannasta tosin tuntui vähän pliisulta, joten lopuksi kyhäilin siihen vielä tuommoisen taitoksen keskelle. Johan parani.
Panta on ollut kovassa käytössä ja se onkin ollut lähes täydellinen. Väri on juuri sopiva, villa on pehmoista ja lämmittävää, eikä ulkonäössäkään ole valittamista. Ainoa pieni harmistus on se, että neuloin pannan tasapaksuksi pötkyläksi. Jälkiviisaana tuli huomattua, että niskaan jäävä osuus olisi kannattanut neuloa ohuemmaksi, sillä nyt panta ei pysy ihan passelisti paikoillaan.

Kokeilin Cascadea ensimmäisen kerran tämän prokkiksen yhteydessä, ja tykästyin ikihyviksi. 220:sta tulee varmasti neulottua vastaisuudessa peruslapaset ja -pipot ynnämuut, ja olenpa suunnitellut jotain jo muidenkin Cascaden lankojen varalle. Erityisesti Eco Wool on pyörinyt viime aikoina mielessäni.

Loppukerästä muotoutui paria kuukautta myöhemmin lapaset. Varteen pistin vähän raitaa Seiskaveikan ja Maijan jämistä. Eivät ole ihan samanvahvuisia lankoja, mutta eipä se menoa haittaa. Nämä ovat olleet parhaat kaverini viimeaikaisten, epävakaiden sääolosuhteiden vallitessa.

Lankaa jäi vielä tumppujenkin jälkeen pieni nöttönen jäljelle. Tulevaisuus näyttää, mistä projektista se nöttö löytää itsensä.