Korvalämpöinen

Jokunen viikko sitten lähdimme isäukon kanssa pitkäksi viikonlopuksi mökille evakkoon. Ensitöiksemme lähdimme mankeloiden kaupoille pyörimään, ja ikäväkseni huomasin, etteivät korvaparkani millään kestäneet fillaroidessa syntyvää tuiverrusta. Minä kun olin juuri melkein toipunut monen viikon lenssusta. Marketista koukkasin mukaan kerän mustaa Seiskaveikkaa, sitä kun sattui siinä tarjolla olemaan, ja pyöräreissun jälkeen pistin koukun viuhumaan.

Elokuvaa katsellessa syntyi tämä villapanta, jonka turvin selvisin viikonlopun ulkoiluista. Virkkasin tämän ihan peruspylväillä 3,5 mm koukulla. Edellisestä opittuani virkkasin pannan takaa ohuemmaksi, jottei se nousisi käytön aikana niskaa pitkin ja eläisi omaa elämäänsä.

Katseltuani aikani lopputulosta totesin sen olevan makuuni vähän turhan sporttinen, joten kyhäsin siihen vielä tuommoisen keskikappaleen. Operoinnin jälkeen mietin, mahtaako tämä olla rusettimaisuudessaan turhan tyttömäinen meikäläisen päähän, mutta ihan hyvin se on asiansa ajanut. Eikä ainakaan tietääkseni ole näyttänyt kovin urpolta päässäni (kun en satu olemaan sitä femiinisintä sorttia).

Loppukerästä olisi tarkoitus tehdä semmoinen rypypipo toiselle puoliskolleni, minkä sotkuuntuminen ei aiheuta minussa itkupotkuraivaridepressiosääli-fiiliksiä. Ei ole meinaan kovin mieltä ylentävää nähdä kalliimmasta langasta tehdyn myssyn olevan yltäpäältä maalissa tai ravassa, taikka kuulla sen hukkuneen mysteerisesti illanvieton yhteydessä. Ei sillä, onhan kutilukset käyttöön tarkoitettu, mutta tuollaisen kohtalon todistaminen pistää harmistuttamaan, mikäli kyseessä on astetta laadukkaampi matsku. Herrasväki myöntyi käyttämään tulevaa rypypipoa ainakin melkein säntillisesti.