Huivitehtailua

Aiempien vuosien tapaan tämänkin elokuun aikana puikoille on päätynyt huivintekelettä. Tällä kertaa tosin aiempaa mittavammissa määrin, sillä työn alla on ollut yhtä aikaa kolme erilaista kaulanlämmittäjää. Puikoille ovat päätyneet Jyväskylästä kotiutuneet Noblet ja petrooliset Alpaca Silkit (sain äipän siunauksen niiden korkkaamiseen, ei tule kuulemma hänellä tarpeeseen) sekä aikoja sitten päänvaivaa tuottanut Spinni. Luvassa on ainaoikeaa, raitaa ja harvinaisen pehmeää titaania. Nähtäväksi jää, mikä näistä valmistuu ensimmäisenä saaden paalupaikan tulevan syksyn starttihuivina.

Kiertolaisen paperihuivi

Koulu on tämän lukuvuoden osalta saatu pakettiin ja muuttopuuhat on käynnistetty. Jälkimmäisen etenemistä on tosin hidastellut jatkuva maakuntamatkailu. Arkipäivät olen juuri ja juuri saattanut viettää kotikonnun tuntumassa lenuten, mutta vähintään viikonlopuiksi olen lähtenyt muualle parantamaan maailmaa. Kun se ruoho näyttäisi olevan vihreämpää tuolla aidan toisella puolen. Saas nähdä, tuleeko valmistumisen jälkeen otettua pysyvästi jalat alle ja lähdettyä toisiin maisemiin. Ken tietää, kysykäämme siis häneltä. Vielä jonkin aikaa joudun kuitenkin tyytymään ihan vain viikonloppukiertolaisuuteen.

Menoa ja meininkiä on kuluneeseen kuukauteen riittänyt, mutta on täällä jotain konkreettistakin saatu aikaiseksi. Nyt onkin kyseessä astetta päheempi kutilus, sillä se on neulottu paperista. Eipä taida olla joka friidulla samanlaista.

Kesäinen huivi pääsi must to do-listalleni heti kättelyssä. Yksinkertainen, mutta mitä mainioin malli löytyy Jonna Hietalan Kerällä-kirjasta. Huivi on neulottu japanilaisista Ito-langoista 4 mm pyöröillä. Washi-paperi-viskoosilankaa kului vajaat puoli kartiollista (?) ja Gima-puuvillalankaa yksi nöttö. Väreiltään kaulankoristaja on harmaanruskea. Kerän kivijalkakaupassa olin katsovinani, että Gima olisi ollut enemmän violettiin taittuva, mutta yllättävän hyvin tuo ruskeakin mätsää harmaan paprun kanssa. Näitä voisi ehkä neuloa vielä parissa värissä...

Huivi on ollut matkaseurana kuluneen kevään riennoissa, ja tulee varmasti olemaan aktiivisesti myös tulevan kesän menossa mukana.

Lupiinimaista

Toissajoulun lahja itselleni oli 160g vyyhti Pirtin Kehräämön karstalankaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan siitä piti tulla tällainen ja aloitinkin huivin tikuttelun kahteen otteeseen, joista kumpikin päätyi purkuun. Kun ei miellyttänyt. Jokin mättäsi. Plah. Lanka jäähylle.

Onhan tuo tulppaanihuivi toki kaunis ja näyttävä, mutta tajusin, ettei sen kuulu lämmittää minun kaulaani. Tämmöisen simppelistä tykkäävän. Ja lankani on kaiken päälle niin oivallista sorttia, että se tekee väriensä puolesta kaiken työn. Päädyinkin itseni kanssa yksissä tuumin neulomaan siitä henkäyksenkepeän ja helpon kolmiohuivin, jonka ohje löytyy Jonna Hietalan Kerällä-kirjasta. Nyt on kantaja tyytyväinen.

Käytännössä sain tuhottua huiviin koko kerän, 5,5 mm pyöröillä posotin menemään. Ohje on niin helppo, että tämä oli ihan paras autoneule, kun jouluna reissasimme ympäri ämpäri. Vaikka säkkipimeä iski jo lähestulkoon lounasaikaan, tämän tikuttaminen sujui, sillä työtä ei tarvinnut seurata ollenkaan. Sen kun teki vain. Olen jo rampannut Kauppahallissa stalkkaamassa Pirtin Kehräämön lankojen tämänhetkistä värivalikoimaa, näitä tulee suollettua puikoilta varmasti useampi.

Alkuun mietin, kuinka hyvää kaveria ronski karstalanka on herkänpuoleisen hipiäni kanssa, mutta pingotuksen jälkeen lanka pehmeni kummasti eikä ongelmia ole ilmennyt. Mittaa huiville kertyi 160x65cm.

Eipä tästä voi sen kummempia todeta, kuin että mahtilämmitin.

Kiitokset kuvausavusta kuuluvat ystävälleni T:lle!

Syksyn sävelin

Eiku-huivini on viimein valmis ja siitä tuli välittömästi ehdoton lempihuivini. Siinä vain jotenkin on kaikki kohdallaan, väri, matsku, malli, detailjit, kaikki. Kaulanlämmike pääsikin heti valmistumisensa jälkeen käyttöön, kun Pekka Pouta totesi aamun säätiedotuksessa jossain sivulauseessa vaivihtaa sanat "ilma alkaa kylmetä". No, loppujen lopuksihan se meinasi meidän suunnalle viileää aamua ja 18 asteen iltapäivälämpötiloja, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että tuuli oli eilen todella kova (ai miten niin kukaan muu ei huomannut sitä?) ja huivi oli ihan välttämätön. Ettei vain vilustu uudestaan, tiedättehän.

Kuten jo aiemmin taisin vihjata, huiviin on käytetty tarkoin vaalimaani Araucanian Ranco Multya. Jänskätin, tulisiko lanka riittämään, mutta sen suhteen minulla ei loppuviimein ollut mitään hätää, sillä kerästä jäi mukava jämänöttönenkin jäljelle. 4mm pyöröillä tikuttelin menemään, langanmenekki oli +- 90 g. Minulle tuo menekki ei ole niin noponuukaa, kunhan se on sinne päin. Mitäpä niitä lukuja liikaa tuijottelemaan. Pingotuksen jälkeen huiville kertyi mittaa 127 cm. Juuri sopivan kokoinen.

Ranco oli minulle neulottavana uusi tuttavuus, ja hyvä kaveri siitä tulikin. Lanka käyttäytyi puikoilla loistavasti ja neuletuntuma oli todella miellyttävä. Koska siinä on sukkalangan ominaisuudet, se on mukavan napakkaa. Pingotuksen jälkeen huivista tuli kuitenkin ihanan kevyt ja pehmoisen tuntuinen. Aion varmasti palata Araucanian lankojen pariin vielä myöhemminkin.

Omalta osaltani kiitokset Reeta Korhoselle kivasta huivi-ohjeesta. Tämä oli mukavaa tekemistä telsua katsellessa tai automatkoille mukaanotettavaksi. Huivi on simppeli ja helppo tehdä, mutta reunan yksityiskohdat antavat sille kivan tvistin. Toimii. ;)

Kiitokset myös mallilleni, joka jälleen malttoi mielensä kuvausprojektini kommervenkkien aikana. :D

En ole ihan varma, onko tämä kuva kovin onnistunut, kun huivista kuultaa kovasti läpi. Kuittaan tämän otoksen sillä, että haluan tuoda esille huivin kevyen puolen, josta jo mainitsin. Kuvaan aina täysin harkinnanvaraisesti ja kuvani ovat aina tarkoin mietittyjä (rohkenetko epäillä?).

Olen aina pikkuisen innoissani, kun ohuista sukkalangoista jää jämänöttöjä jäljelle, sillä pääsen pyörittelemään niistä raitoja jämäkerääni. Kun kerä on tarpeeksi iso, pyöräytän siitä itselleni jämälankapolvarit Anu Harkin tapaan. Tulin myös miettineeksi, olisiko kannattavampaa tehdä kaksi samanpainoista kerää, jolloin sukkiin riittävän langan määrää olisi helpompi tarkkailla...?

Eilisiltapäivä kului mukavasti väkertelyn merkeissä. Ystäväni sai aikaiseksi oikein nätin ruukun uudelle kukkaselleen ja yhden kortin varastoon. Oma toimintani oli taas kovin korupainotteista. Helyiksi pääsivät myös kesällä pyörittelemäni, ruskansävyiset huopapallot. Onnistuin poistamaan ainakin  itseltäni sen mielikuvan, että huopakoruja käyttävät lähinnä räikeät tädit ja käsityönopettajat.

Eilen sai alkunsa myös uusi helmiranneketju.

Olen tyytyväinen aikaansaannoksiini, koruista tuli oikeasti kivannäköisiä. Nämä ovat sellaisia lämpöisiä koruja, jotka ovat omiaan talvella tai syksyn viimoina käytettäväksi. Itseasiassa ehdin jo kesäkuussa tehdä itselleni tuommoisen korvisparin, joten saas nähdä, mitä näille pareille teen. Korviksiksi niiden oli jokatapauksessa muotouduttava, kun nuo pylpyrät jäivät rannekorusta ylimääräisiksi.

Hyvää kuluvaa viikkoa kaikille! Toivottavasti pääsisimme pikapuoliin nauttimaan kunnon syyssäistä. :)

Rötkö

Sorrun harvoin heräteostoksiin, mutta tämänaamuisella kauppareissulla käpäliini jäi Ihanan uusin numero eikä se lähtenyt irti, vaikka kuinka ravisteli. Se saa toimittaa sairaspäivän kaverin virkaa yhdessä kuuman teekupillisen kanssa. Toiminnallisena tyyppinä olen jo useampaan otteeseen viimeisen viikon aikana ehtinyt ärsyyntyä, kun mitään ei voi tehdä. Tekisi mieli käydä lenkillä, tehdä kunnon lihaskuntotreeni tai edes jorata tiskauksen aikana, mutta  kun terkkaritäti sanoisi soo soo. Nyrpistän siis nenääni maailmalle ja tyydyn petissä rötköttämiseen (ihan kamala sana!). Onneksi ei kuitenkaan tarvitse rötköttää (!!!) ihan yksin.

Tämän kanssa viedään viimeisiä ennen kuin päästään pingottamaan. Sairastelu on vähän syönyt tekotahtia, mutta kyllä täällä aikaiseksi saadaan - hitaasti mutta varmasti.

Seuraavaksi jatkankin varmaan näitä pirtsakoita. Siskolle siinä tulossa kintaat ja putkisukat. Olen pitänyt näitä koulussa mukana, sillä ovat sopivan kompaktin kokoisia eestaas kuskattavaksi.

Kyllä tästä aletaan pikkuhilja tokenemaan, kunhan päästään astmalääkärille. "Eteenpäin!" sanoi mummo lumessa.

Eiku

Päästyäni vielä kerran purkamaan eilisessä postauksessa esiteltyä kaularia, käämi pärähti ja kyseinen neule pääsi jäähylle odottamaan parempia päiviä (yksinkertaisista asioista voi myös tehdä t-o-d-e-l-l-a vaikeita, jos vain haluaa). Jostain syystä syksyni ovat neulontarintamalla kuitenkin alkaneet aina huivilla ja nytkin minulla oli syyhyttävä tarve saada puikoille jokin kaulanlämmitin. Mistä lie tämäkin traditio on peräisin, varmaan samasta paikasta kuin uuden vuoden sukkani. Jotenkin vaan näihin aikoihin on aina huivifiilis.

Sitten muistin hyvässä jemmassa päiviään odottavan silmäteräni, joka lähti mukaani viime vuoden Kädentaidot-messuilta Tampereelta. Kyseessä on vyyhti Araucanian Ranco Multya, kauneimmissa vihreän, violetin ja sinertävän sävyissä. Vyyhti kaupiteltiin minulle sukkalankana, mutta olin heti sitä mieltä, että kyseisen langan täytyy päästä paremmin esille. Ja mikäs sen näkyvämpi asuste kuin sievä kolmiohuivi. Pitkän aikaa etsiskelin sopivaa ohjetta ja jokunen aika sitten viimein löysin sellaisen. Eilen illalla pistin tuumasta toimeen ja leffaa katsoessani tikuttelin menemään Reeta Korhosen Eiku-huivin ohjeen mukaan. Huivi on mukavan nopsakkaa neulottavaa, olen sen kanssa jo lähes loppusuoralla. Pistän sen paremmin esittelyyn tokkopa valmistuu.

Hyvää alkavaa viikkoa!

Luomisen tuskaa

Langanpyörittelijät kuuluvat erään viekkaan, tarttuvan ja vaikeasti taltutettavan taudin riskiryhmään. Nimittäin neuloosin. Varmasti jokainen kanssaneulojani tietää, mistä puhun. Kyseisen diagnoosin saaneella ilmenee pakonomaisen neulomisen tai virkkaamisen oireita. Oirehtiva ei yleensä pysty lopettamaan käsillätekemistä ja hänen saattaakin kuulla vähän väliä toteavan, että "tämä yksi rivi vielä". Neuloosi on siitä kinkkinen, että ainoa täsmähoito on tuupata oirehtivalle lisää lankaa ja antaa hänen tehdä. Tekemisen estely ja vastustelu voivat aiheuttaa oirehtivassa epätoivon ja depression tunnetiloja, eikä tällainen menettely ole siksi suotavaa.
Neuloosilla on myös hyvin viheliäs, voimakkaita negatiivisia tunnetiloja aiheuttava jälkitauti - uusiksmäni. Itse poden tällä hetkellä kyseistä tautia... TOISTAMISEEN.

Tämä Gjestal Jadesta kyhäilty kaulurimallinen huivi on nyt saanut alkunsa kolmeen kertaan. Melkein (huom. melkein) naurattaa, että näin helpon työn kanssa voi tunaroida tällä lailla. Ensin aloin tehdä kauluria helmineuleena, ja kolmen kerän jälkeen (hidas sytytys) totesin, että kaulurista tulee liian iso palvellakseen minua haluamallani tavalla. Tavoitteenani on tehdä simppeli pyöröhuivi, joka suojaisi kunnolla kaulaa ja nassua kovillakin pakkasilla. Joidenkin pyöröjen problematiikka ilmenee nimittäin siinä, että ne paljastavat kaulaa inasen liikaa, ja sitten niitä pitää olla nykimässä ja oikomassa.
Toisella yrityksellä jonkin aivoituksen saattelemana aloinkin virkata huivia. Se osoittautui mukavaksi vaihteluksi, vaikka tikuttelinkin ihan vain kiinteitä silmukoita. Ja jälleen, 2,5 kerän jälkeen, jouduin toteamaan huivin olevan vieläkin liian iso. Purkuun siis, again.
Olen nyt lähtenyt kolmannelle rundille tämän prokkiksen kanssa ja toivon ja oletan, että alkaisin pikku hiljaa suoltaa käsistäni jotain valmista ja toimivaa.