Metsäläiset

Kun Kerän blogissa julkaistiin Broken Seed Stitch-kämmekkäiden ohje, marssin jälleen siltä seisomalta lankaostoksille ja pistin omani puikoille. Sattuneista syistä Rowanin Fine Tweedit ovat myyneet ilmeisen hyvin ja värivaihtoehtoja oli jäljellä rajallisesti. Päädyin hyvillä mielin Marian aiemmin kokeilemaan väriyhdistelmään.

Tikutin omat kämmekkäiseni tuon pienemmän koon ohjeen mukaan, sillä räpyläni ovat suunnilleen lapsen kätten kokoa. Isothan ne olisivat sellaisenaan olleet, mutta minäpä olin päättänyt kokeilla tuota Jonnan suosittelemaa vanuttamista.

Los buenos, ettenkö sanoisi! Näissä pukimissa on huikean rouhea villantuntu, ja huovuttaminen teki niistä ihan mahtilämpimät. Ensimmäisenä tulee mieleen kangasmetsät ja menninkäiset.

Tykkään kovasti tuosta broken seed stitch-neuloksesta, helppoa ja mukavaa neulottavaa ja näyttää aikas tosi hyvältä. Perheenjäsenet lienevät samaa mieltä kanssani, sillä näitä pistettiin heti kolme paria tilaukseen. Vanutettuina, totta kai.

Hiljaista

Mission impossible

Kun Jonna julkaisi blogissaan postauksen tästä piposta, olin vähintäänkin hämilläni ja skeptinen. Pipo 25 grammasta lankaa, ööh, ei? Tuon kokoinen nöttönen jää sukkaprojektista ylimääräiseksi, mutta eihän siitä nyt pipoa... Samana päivänä poikkesin Kerässä koukkaamassa mukaan vähän Rowanin Fine Tweediä, pakkohan tämä olisi tyypätä.

Ja kyllä vaan, niistä tosiaan tuli kuin tulikin pipot, ja vieläpä ihan katu-uskottavat sellaiset. Olen enemmän kuin tyytyväinen, ja edelleen lievästi hämmentynyt. Näin syksyä ajatellen Fine Tweed oli ihan mainio lankavalinta, sillä kaikessa villaisuudessaan pipoista tuli lämpimät, mutta silti hengittävät ja kevyet. Eikä voisi taas neulominen helpommaksi mennä. Tykkään, tykkään, tykkään. Ja niin tykkäsi siskokin, hän tilasi välittömästi samanlaisen myssyn ja samalta seisomalta käytiin tänään hakemassa Kerästä kolmas nöttö.

Törmäsin kaupungilla sattumalta ystävään, jonka kanssa läksin viettämään tätä upeaa lauantai-päivää. Hän suostui ilomielin pipomallikseni, iso kiitos hänelle siitä!

Wild is the wind

Voisin alkaa selitellä hyvin, hyvin pitkää bloggaustaukoani (2 kk!?) sillä, kuinka olen ollut kovin kiireinen ja elämä on heittänyt eteen vaikka mitä uutta, mutta long story short: hyi minua. Kuinka tässä pääsi käymään näin?

Opiskelu ja kaikenmaailman mullistukset ovat vieneet aikani, joten en ole ehtinyt saada käsitöidenkään saralla kovin paljoa aikaiseksi. Joululahjat ja uusi villanuttu ovat olleet tämän syksyn the prokkiksia, jälkimmäisestä lisää seuraavassa postauksessa. Koitan ottaa itseäni niskasta kiinni ja päivittää tarinalaarini ajan tasalle.

Minulle sattui melkoinen onnen kantamoinen, kun kävin ystäväni kanssa kuvailemassa ruskaa viime kuussa. Kyseessä oli nimittäin viimeinen otollinen päivä syyssäiden taltiointiin.

Ikävä kyllä meillä päin ei liiemmin saatu pakkasöitä, joten ruska-aika oli melkolailla kellertävä.

Näillä puheilla kohti tulevaa viikkoa!

Kappas vaan, Minttu sekä Ville...

Kävimme isän naisystävän vanhempien (naapureiden kaiman serkunpojan vävyn kissan vasemman takakäpälän) siirtolapuutarhalla ja sain napsia sieltä mukaani niin paljon tuoretta minttua kuin jaksoin kotiin kantaa. Kuivattavaksihan ne menivät, toimivat kuulemma loistavasti yrttiteenä tai teen makusteena. En tiedä mitä kumman lajiketta nämä ovat, mutta jo tuoreeltaan niissä oli kovin voimakas tuoksu ja maku (muutama lehti saattoi mennä keräämisen aikana suuhun). Sain kuivatusviritykset tänään askarreltua ja nyt koko kämppä tuoksuukin freesille mintulle. Nams. Siivouspäivänkin voi varmaan näiden siivellä siirtää myöhemmäksi...

Puutarhalta lähti mukaan myös itse myllättyjä pottuja ja sadon viimeisen pensasmarjat. Paikka oli aivan huikea, juuri sopivanlainen aivojennollaukseen tällaiselle touhuajalle. Seuraavalla kerralla täytynee ottaa kamera paikanpäälle mukaan, harmittelee kun ei ole tähän hätään näyttää mitään kuvamatskua.

Voi Ville, Ville, missä lienet?

Syksyn sävelin

Eiku-huivini on viimein valmis ja siitä tuli välittömästi ehdoton lempihuivini. Siinä vain jotenkin on kaikki kohdallaan, väri, matsku, malli, detailjit, kaikki. Kaulanlämmike pääsikin heti valmistumisensa jälkeen käyttöön, kun Pekka Pouta totesi aamun säätiedotuksessa jossain sivulauseessa vaivihtaa sanat "ilma alkaa kylmetä". No, loppujen lopuksihan se meinasi meidän suunnalle viileää aamua ja 18 asteen iltapäivälämpötiloja, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että tuuli oli eilen todella kova (ai miten niin kukaan muu ei huomannut sitä?) ja huivi oli ihan välttämätön. Ettei vain vilustu uudestaan, tiedättehän.

Kuten jo aiemmin taisin vihjata, huiviin on käytetty tarkoin vaalimaani Araucanian Ranco Multya. Jänskätin, tulisiko lanka riittämään, mutta sen suhteen minulla ei loppuviimein ollut mitään hätää, sillä kerästä jäi mukava jämänöttönenkin jäljelle. 4mm pyöröillä tikuttelin menemään, langanmenekki oli +- 90 g. Minulle tuo menekki ei ole niin noponuukaa, kunhan se on sinne päin. Mitäpä niitä lukuja liikaa tuijottelemaan. Pingotuksen jälkeen huiville kertyi mittaa 127 cm. Juuri sopivan kokoinen.

Ranco oli minulle neulottavana uusi tuttavuus, ja hyvä kaveri siitä tulikin. Lanka käyttäytyi puikoilla loistavasti ja neuletuntuma oli todella miellyttävä. Koska siinä on sukkalangan ominaisuudet, se on mukavan napakkaa. Pingotuksen jälkeen huivista tuli kuitenkin ihanan kevyt ja pehmoisen tuntuinen. Aion varmasti palata Araucanian lankojen pariin vielä myöhemminkin.

Omalta osaltani kiitokset Reeta Korhoselle kivasta huivi-ohjeesta. Tämä oli mukavaa tekemistä telsua katsellessa tai automatkoille mukaanotettavaksi. Huivi on simppeli ja helppo tehdä, mutta reunan yksityiskohdat antavat sille kivan tvistin. Toimii. ;)

Kiitokset myös mallilleni, joka jälleen malttoi mielensä kuvausprojektini kommervenkkien aikana. :D

En ole ihan varma, onko tämä kuva kovin onnistunut, kun huivista kuultaa kovasti läpi. Kuittaan tämän otoksen sillä, että haluan tuoda esille huivin kevyen puolen, josta jo mainitsin. Kuvaan aina täysin harkinnanvaraisesti ja kuvani ovat aina tarkoin mietittyjä (rohkenetko epäillä?).

Olen aina pikkuisen innoissani, kun ohuista sukkalangoista jää jämänöttöjä jäljelle, sillä pääsen pyörittelemään niistä raitoja jämäkerääni. Kun kerä on tarpeeksi iso, pyöräytän siitä itselleni jämälankapolvarit Anu Harkin tapaan. Tulin myös miettineeksi, olisiko kannattavampaa tehdä kaksi samanpainoista kerää, jolloin sukkiin riittävän langan määrää olisi helpompi tarkkailla...?

Eilisiltapäivä kului mukavasti väkertelyn merkeissä. Ystäväni sai aikaiseksi oikein nätin ruukun uudelle kukkaselleen ja yhden kortin varastoon. Oma toimintani oli taas kovin korupainotteista. Helyiksi pääsivät myös kesällä pyörittelemäni, ruskansävyiset huopapallot. Onnistuin poistamaan ainakin  itseltäni sen mielikuvan, että huopakoruja käyttävät lähinnä räikeät tädit ja käsityönopettajat.

Eilen sai alkunsa myös uusi helmiranneketju.

Olen tyytyväinen aikaansaannoksiini, koruista tuli oikeasti kivannäköisiä. Nämä ovat sellaisia lämpöisiä koruja, jotka ovat omiaan talvella tai syksyn viimoina käytettäväksi. Itseasiassa ehdin jo kesäkuussa tehdä itselleni tuommoisen korvisparin, joten saas nähdä, mitä näille pareille teen. Korviksiksi niiden oli jokatapauksessa muotouduttava, kun nuo pylpyrät jäivät rannekorusta ylimääräisiksi.

Hyvää kuluvaa viikkoa kaikille! Toivottavasti pääsisimme pikapuoliin nauttimaan kunnon syyssäistä. :)

Eiku

Päästyäni vielä kerran purkamaan eilisessä postauksessa esiteltyä kaularia, käämi pärähti ja kyseinen neule pääsi jäähylle odottamaan parempia päiviä (yksinkertaisista asioista voi myös tehdä t-o-d-e-l-l-a vaikeita, jos vain haluaa). Jostain syystä syksyni ovat neulontarintamalla kuitenkin alkaneet aina huivilla ja nytkin minulla oli syyhyttävä tarve saada puikoille jokin kaulanlämmitin. Mistä lie tämäkin traditio on peräisin, varmaan samasta paikasta kuin uuden vuoden sukkani. Jotenkin vaan näihin aikoihin on aina huivifiilis.

Sitten muistin hyvässä jemmassa päiviään odottavan silmäteräni, joka lähti mukaani viime vuoden Kädentaidot-messuilta Tampereelta. Kyseessä on vyyhti Araucanian Ranco Multya, kauneimmissa vihreän, violetin ja sinertävän sävyissä. Vyyhti kaupiteltiin minulle sukkalankana, mutta olin heti sitä mieltä, että kyseisen langan täytyy päästä paremmin esille. Ja mikäs sen näkyvämpi asuste kuin sievä kolmiohuivi. Pitkän aikaa etsiskelin sopivaa ohjetta ja jokunen aika sitten viimein löysin sellaisen. Eilen illalla pistin tuumasta toimeen ja leffaa katsoessani tikuttelin menemään Reeta Korhosen Eiku-huivin ohjeen mukaan. Huivi on mukavan nopsakkaa neulottavaa, olen sen kanssa jo lähes loppusuoralla. Pistän sen paremmin esittelyyn tokkopa valmistuu.

Hyvää alkavaa viikkoa!

Runebergin naapurissa asuu iso teepussi

Atshiu, niisk... Terveisiä vällyjen alta. En ilmeisesti muistanut koputtaa puuta miettiessäni pari päivää sitten, kuinka hyvin olen tällä kertaa onnistunut välttämään jokavuotisen, viheliäisen syyslenssun, vaikka koulussa ja läheisten kesken punottavat nenät ja vedestävät simmut ovat olleet varsinainen muoti-ilmiö. Toissapäivänä siskoni valitteli nuhaisaa oloa ja karheaa kurkkua ja tantantaa! Täällä päästiin eilen sisarusparin verran niiskunenien joukkoon edustamaan. Viikonloppuhan olisi edessä ja ihanaa ulkoilusäätä luvattu, mutta käyhän tämä näinkin.

Pääsimme kuitenkin toissapäivänä viettämään mukavan iltapäivän siskoni ja lapsuudenystäväni kanssa. Kaunis sää kutsui meitä ulos ja lähdimme päämäärättömästi kuljeskelemaan. Pian löysimmekin itsemme Haiharan kartanon maisemista. Kartano ja sen ympäristö ovat minulle ja ystävälleni nostalgisia paikkoja ja täynnä muistoja lapsuudesta. Ikäväkseni pistin jokunen päivä sitten merkille, että kaikki alueen parhaat marjapuskat alkavat olla aikansa eläneitä, eikä ylettömästä marjamäärästä ja hyvistä piilopaikoista ole enää tietoakaan. Kaikenkaikkiaan reissu oli kuitenkin mitä mukavin, kiitokset tytöille!

Tämä autiotalo oli aikoinaan piilossa metsän siimeksessä, eikä sitä nähnyt millekään ohikulkevalle tielle. Löysimme sen vuosia sitten vanhingossa lapsuudenystäväni kanssa, kun kolusimme kartanoa ympäröivissä metsissä. Autiotalosta ei puhuttu muille, se oli jännitävä salapaikka. Salaisesta ei enää voi juurikaan puhua, sillä metsää on harvennettu talon ympäriltä kiitettävissä määrin.

Kartanon pihapiiristä löytyi mm. tällaisia taideteoksia. Hiirenloukulle ei löytynyt koon puolesta vertailunkohdetta (sisko pisti hanttiin), mutta sen runko oli suunnilleen vajaan metrin mittainen.

Nykäistessäni nämä villikset viime viikolla tyytyväisenä jalkaan tajusin, että herranpieksut, eihän niitä oltu vielä edes kuvattu vaikka ovat möllötelleet valmiina kesäkuusta asti! Ilmoitin välittömästi ystävälleni, että poseerauskeikka olisi taas tiedossa.

Nämä ovat ensimmäiset, nilkkamalliset villasukkani. Ovat kyllä kieltämättä älykätsyt, kun ovat tuommoiset ohuet ja näppärät, kelpaa nykiä jalkaan kesälläkin. Viimeiset pari viikkoa ne ovat olleet kavereinani koulussa, kun joissakin luokissa ei saa talsia kengillä lainkaan. Kaverukset on helppo nykäistä jalkaan ja ne ovat suojelleet vilulle alttiita jalkojani viileiltä lattioilta ja vedolta.
Koska vanhassa vara paras, nämäkin töppöset on neulottu Fabelista 2,5mm bambusukkapuikoilla. Perus 8-aloitus ja sileän tikuttelua, varrentyngissä 1o1n-resori ja takana pienet halkiot, ettei kirraa.

Myös nämä kämmekkäät ovat kulkeneet nyt päivittäin mukanani. Neuloin ne viime talvena huomatessani, että koulussa ranteeni altistuvat melkoiselle rasitukselle, kun vuoronperään neulon ja kirjoitan. Huonon ääreisverenkierron takia näpit tuntuivat myös viluisilta sisälläkin. Valmistumisestaan lähtien kämmekkäät ovat olleet yhdet parhaista kavereistani, sillä olen niiden tiimoilta voinut unohtaa edellämainitut huoleni.

Kaunottaret on neulottu petroolinkirjavasta DROPS Alpacasta, jota ostin kaksi kerää parin vuoden takaisilta Tampereen Kädentaidot-messuilta. Neuloin ne 2,5mm bambusukkapuikoilla ja tein pienenä twistinä niihin valepalmikoita. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ne ovat oikein nätit ja matskun puolesta superlämpöiset, mutteivät kuitenkaan kiusaa atooppisuuteen taipuvaista ihoani.

Jäiks, nämä olivat niiden ensimmäisten kuvien joukossa, jotka pääsin tallettamaan "Syksy 2013"-kansioon! Vuoden kaunein vuodenaikamme tosiaan saapuu ryminällä.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille, pitäkäähän itsenne terveinä!