sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Wild is the wind

Voisin alkaa selitellä hyvin, hyvin pitkää bloggaustaukoani (2 kk!?) sillä, kuinka olen ollut kovin kiireinen ja elämä on heittänyt eteen vaikka mitä uutta, mutta long story short: hyi minua. Kuinka tässä pääsi käymään näin?

Opiskelu ja kaikenmaailman mullistukset ovat vieneet aikani, joten en ole ehtinyt saada käsitöidenkään saralla kovin paljoa aikaiseksi. Joululahjat ja uusi villanuttu ovat olleet tämän syksyn the prokkiksia, jälkimmäisestä lisää seuraavassa postauksessa. Koitan ottaa itseäni niskasta kiinni ja päivittää tarinalaarini ajan tasalle.

Minulle sattui melkoinen onnen kantamoinen, kun kävin ystäväni kanssa kuvailemassa ruskaa viime kuussa. Kyseessä oli nimittäin viimeinen otollinen päivä syyssäiden taltiointiin.

Ikävä kyllä meillä päin ei liiemmin saatu pakkasöitä, joten ruska-aika oli melkolailla kellertävä.

































Näillä puheilla kohti tulevaa viikkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti