Jadea ja kaiken kansan käsitöitä

Olen aina silloin tällöin ehtinyt piipahtaa hätäisesti Bloggerissa ennen nukkumaanmenoa, ja joka kerta olen tuskastunut siitä luomisen ja inspiksen määrästä, joka minua on blogiluettelossani odottanut. Tavallisen tapani vastaisesti kaikkien huikeiden postausten kommentoiminenkin on jäänyt, kun deitit nukkumatin kanssa ovat olleet käsillä.

Ihmisillä tuntuu olevan kunnon draivi päällä käsitöiden, jouluvalmisteluiden ja lahjojen kyhäilyn suhteen. Itse aloitin joululahjojen tekemisen elo-syyskuun vaihteessa, mutta tahti hiipui nopeasti kiirusten takia. Eikös ruuhkavuosien pitäisi olla minun osaltani vielä kaukana tulevaisuudessa?

Parin viime viikon aikana olen yrittänyt ottaa takaisinpäin sitä aikaa, mitä en ole ehtinyt syksyn mittaa käsitöille varata. Eniten olen motivoitunut neuloskelemaan ihanaista villanuttuani, josta vinkkasin viime postauksessa. Kyseessä on toinen neulomani neulepaita.

Ensimmäisen neuleeni kohdalla opin, ettei saumojen kurominen ole ollenkaan minun juttuni, päättelisin mieluummin vaikka kaikki maailman langanpätkät. Tästä syystä puuvillainen terraunelmani odottelee vieläkin toisen hihan ompelua. Kun ei vain kiinnosta. Hyi.

Tästä viisastuneena olenkin kikkaillut seuraavan nuttuni kanssa ja neulonut sen pyörönä. Khihii, nytpä ei tarvitsekaan ommella muuta kuin olkasaumat ja hihat kiinni!

Nuttuni on saanut inspiraationsa ehkä maailman yksinkertaisimmasta Skappel-neuleesta, jonka ohjetta mukailin myös terraisessani (tulen tänne hihkumaan sitten, kun ihme tapahtuu ja saan sen viimeisen sauman ommeltua). Lankana olen käyttänyt tummanpunaista Gjestalin Jadea. Pyöröneule-osuuden olen tikutellut 5,5 mm 80cm kaapelin bambupyöröillä, ja hihojensuiden alkaessa neulonut etu-ja takakappaleet samanpaksuisilla neulontapuikoilla. Hihat meinaan myös tehdä pyörönä ja ajattelinkin kokeilla, josko onnistuisin poimimaan hihansuista silmukat sen verran siististi, että voisin neuloa hihat suoraan neuleeseen kiinni. Se tietäisi jälleen vähemmän saumoja.

Halusin tehdä tästä semmoisen rennon oversize-mallin ja vaikuttaisikin siltä, että koko on juuri passeli. Alunperin minun piti kyhäillä vimpan päälle tekstuurit ja kaikki, mutta puikoilta lähtikin muotoutumaan simppeli, kohoraidakas neule. Kaikessa yksinkertaisuudessaan olen neulonut 20 krs sileää neuletta, jonka jälkeen olen neulonut yhden nurjan kerroksen raidaksi. Ei ehkä mikään kekseliäin ratkaisu, mutta tykkään.

Palatkaamme ajassa viikon verran taaksepäin, sillä silloin kotikaupungissa tapahtui. Jokavuotinen must-tapahtuma, Tampereen Kädentaidot-messut kokosivat jälleen kaikenkarvaiset käsityöhömpät yhteen. Meidän käsityöperhettämme edustettiin isän ja tyttären voimin. Tyttärellä tosin pääsi messuja edeltävä, suhteellisen railakas ilta venähtämään pikkutunneille ja aamulla pohdittiin, kuinka ristissä silmät mahtavat olla. Oloista toivuttiin kuitenkin alta aikayksikön ja nassut käännettiin heti aamusta kohti Pirkkahallia.

Jos lähtisin kuvailemaan sitä ylenpalttista inspistulvaa kovinkin yksityiskohtaisesti, saisin luritella romaanin verran, ennenkuin olisin valmis. Kuten isäpappa totesi puolessa välissä kierrosta: jos joku olisi antanut muutaman tonnin käteen ja sanonut, että koko summa on käytettävä messujen aikana, raha olisi päivän mittaa hävinnyt sen siliän tien. Mutta koska meitä duunareita ei potkaissut tällainen onnenkantamoinen, imimme messuista kaikki huikeat ideat irti ja ostimme vain muutamat ihanuudet omaksemme. Omat kotiintuomiseni aiheuttavat minulle monenlaisia kiksejä varmasti vielä pitkään, pitkään, pitkään.

Ensimmäinen lankaostokseni oli ihana, lampaantuoksuinen kampavillavyyhti. Aamuhorrokseltani jotenkin onnistuin missaamaan valmistajan nimen, mutta käsinkehrätty ja -värjätty nöttönen on kyseessä. Pytingin ohi kävellessäni silmääni iskivät ensin rekillä roikkuvat, lämpöisen villaiset tumput, sukat ja huivit. Sitten bongasin hyllyllisen juuri minun värisilmääni miellyttäviä vyyhtejä, ja niin lapaslanka sai uuden, rakastavan kodin.

Koruiluakin tuli jonkin verran harrastettua. Olen moneen otteeseen nähnyt, miettinyt ja pyöritellyt käpälissäni kaiken maailman nahkaisia koruja, mutta kaikki ovat olleet minun makuuni liian... siloteltuja, graafisia, pliisuja...? No, joku niissä on kuitenkin aina mättänyt, vaikka nahka on mielestäni hieno ja omaperäinen korumateriaali.

Etsintäni tällä saralla tuotti viimein tulosta, kun kävelin House of Simonen kojun ohi. Ihastelin kaikissa lempiväreissäni valmistettuja, nahkaisia lehtikorviksia, mutta mikään korvispareista ei suorastaan huutanut nimeäni. Näistäkin puuttui vielä se joku "juttu". Sitten huomasin, että myynnissä oli myös yksittäisiä hajakappaleita, ja siitä se ajatus sitten lähti. Kolusin noiden yksinäisten seasta kaksi kauneinta mukaani, ja nyt olen ehkä kauneimman tietämäni nahkakoruparin onnellinen kantaja. Nämä ovat rouheat, mutta silti fiilikseltään lämpöiset ja maanläheiset, toisinsanoen juuri minunlaiseni.

Kivi- ja korumessuilla eksyin taas edellisiltä vuosilta tutulle kojulle, missä myytiin käytettyjä ja entisöityjä Kalevala-koruja huomattavasti normaalia alhaisemmilla hinnoilla. Sieltä mukaani lähti jo viime vuonna sydämeni vienyt pronssinen Teljänneito.

Lankojen saralla halusin löytää vain pari erikoislaatuista vyyhtiä ja toinen niistä löytyi Kerän putiikista. Olen jo useampaan otteeseen pyöritellyt Kerässä ihanan rouheaa, mutta silti kevyttä Isagerin Spinniä. Pienen harkinnan jälkeen valitsin sen mukaani Munakoison värisenä (on muuten hankala kuvattava, uskottekos). Lanka on löytänyt itsensä jo puikoille, mutta aiheuttanut neulojalleen päänvaivaa lähinnä mallin suhteen, ja on para-aikaa odottamassa viidettä purkuaan.

Pikkusisko täyttää vuosia ensi kuussa, joten halusin löytää messuilta myös matskut hänen lahjaansa varten. Eikä tarvinnut kauaa etsiä, kun silmiini osui Pirkan langat kaikissa sateenkaaren väreissä, ja sieltä valikoitui mukaan vyyhti juuri oikean sävyistä, oranssia villalankaa fingering-vahvuisena. Se pääsee lämmittämään sissua huivin muodossa (mahdollisilla) tulevilla talvipakkasilla.

Viimeisenä mukaani lähti siskolle tuliaiseksi tämä Peppi-kaulakoru. Olimme jo poistumassa isäni kanssa pelipaikoilta, ja kävellessämme Anna pusun kojun ohi bongasin korun heidän alelaaristaan. Katsoimme junnuina (ja toisinaan vielä tänäkin päivänä) vanhoja Peppi Pitkätossu-jaksoja ollessamme isämme luona ja koru toi heti mieleen siskoni. Hänkin on eräänlainen maailman vahvin tyttö, kun on jaksanut aina haasteista huolimatta hymyillä ja pitää elämänilonsa.

Messut olivat mielestäni jälleen loistavat, sain ostosteni lisäksi mukaani roppakaupalla toteuttamisen arvoisia ideoita. Enkä voisi keksiä parempaa tapaa viettää isä-tytär-päivää käsityöhöperön faijani kanssa. Ensi syksyä ja uusia kässäkujeita odotellessa!

Aion seuraavaksi palata villanuttuni pariin ja laittaa sämpylätaikinan aluilleen. Tehkää tekin näiden lepopäivien aikana jotain, mistä aidosti nautitte. Rentouttavaa viikonloppua!