torstai 29. elokuuta 2013

Rötkö

Sorrun harvoin heräteostoksiin, mutta tämänaamuisella kauppareissulla käpäliini jäi Ihanan uusin numero eikä se lähtenyt irti, vaikka kuinka ravisteli. Se saa toimittaa sairaspäivän kaverin virkaa yhdessä kuuman teekupillisen kanssa. Toiminnallisena tyyppinä olen jo useampaan otteeseen viimeisen viikon aikana ehtinyt ärsyyntyä, kun mitään ei voi tehdä. Tekisi mieli käydä lenkillä, tehdä kunnon lihaskuntotreeni tai edes jorata tiskauksen aikana, mutta  kun terkkaritäti sanoisi soo soo. Nyrpistän siis nenääni maailmalle ja tyydyn petissä rötköttämiseen (ihan kamala sana!). Onneksi ei kuitenkaan tarvitse rötköttää (!!!) ihan yksin.






Tämän kanssa viedään viimeisiä ennen kuin päästään pingottamaan. Sairastelu on vähän syönyt tekotahtia, mutta kyllä täällä aikaiseksi saadaan - hitaasti mutta varmasti.






Seuraavaksi jatkankin varmaan näitä pirtsakoita. Siskolle siinä tulossa kintaat ja putkisukat. Olen pitänyt näitä koulussa mukana, sillä ovat sopivan kompaktin kokoisia eestaas kuskattavaksi.






Kyllä tästä aletaan pikkuhilja tokenemaan, kunhan päästään astmalääkärille. "Eteenpäin!" sanoi mummo lumessa.

tiistai 27. elokuuta 2013

Helmi lohikäärmeen suussa

Päätin järkätä sairaspäivääni pientä hohtoa ja tässä osoitteessahan se onnistuu parhaiten kutilusten tai teen avulla. Kokeilin jälleen yhtä Helsingin tuomisistani. Kyseessä on valkoista teetä uuttava kukka-asetelma nimeltään "Helmi lohikäärmeen suussa" (nämä nimet vetävät melkein vertoja Rainbown saippuoille). Kieltämättä ihan hauskoja nämä kukkahärpättimet. Jos joku koki innostuksen poltteen rinnassaan, niin tämä sekä aiemmin esittelemäni teekukat on ostettu Pienestä kilpikonnasta.












Tämän herkun kanssa kelpaa alkaa viimeistellä uusinta huiviprokkista!


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Eiku

Päästyäni vielä kerran purkamaan eilisessä postauksessa esiteltyä kaularia, käämi pärähti ja kyseinen neule pääsi jäähylle odottamaan parempia päiviä (yksinkertaisista asioista voi myös tehdä t-o-d-e-l-l-a vaikeita, jos vain haluaa). Jostain syystä syksyni ovat neulontarintamalla kuitenkin alkaneet aina huivilla ja nytkin minulla oli syyhyttävä tarve saada puikoille jokin kaulanlämmitin. Mistä lie tämäkin traditio on peräisin, varmaan samasta paikasta kuin uuden vuoden sukkani. Jotenkin vaan näihin aikoihin on aina huivifiilis.

Sitten muistin hyvässä jemmassa päiviään odottavan silmäteräni, joka lähti mukaani viime vuoden Kädentaidot-messuilta Tampereelta. Kyseessä on vyyhti Araucanian Ranco Multya, kauneimmissa vihreän, violetin ja sinertävän sävyissä. Vyyhti kaupiteltiin minulle sukkalankana, mutta olin heti sitä mieltä, että kyseisen langan täytyy päästä paremmin esille. Ja mikäs sen näkyvämpi asuste kuin sievä kolmiohuivi. Pitkän aikaa etsiskelin sopivaa ohjetta ja jokunen aika sitten viimein löysin sellaisen. Eilen illalla pistin tuumasta toimeen ja leffaa katsoessani tikuttelin menemään Reeta Korhosen Eiku-huivin ohjeen mukaan. Huivi on mukavan nopsakkaa neulottavaa, olen sen kanssa jo lähes loppusuoralla. Pistän sen paremmin esittelyyn tokkopa valmistuu.





Hyvää alkavaa viikkoa!

lauantai 24. elokuuta 2013

Luomisen tuskaa

Langanpyörittelijät kuuluvat erään viekkaan, tarttuvan ja vaikeasti taltutettavan taudin riskiryhmään. Nimittäin neuloosin. Varmasti jokainen kanssaneulojani tietää, mistä puhun. Kyseisen diagnoosin saaneella ilmenee pakonomaisen neulomisen tai virkkaamisen oireita. Oirehtiva ei yleensä pysty lopettamaan käsillätekemistä ja hänen saattaakin kuulla vähän väliä toteavan, että "tämä yksi rivi vielä". Neuloosi on siitä kinkkinen, että ainoa täsmähoito on tuupata oirehtivalle lisää lankaa ja antaa hänen tehdä. Tekemisen estely ja vastustelu voivat aiheuttaa oirehtivassa epätoivon ja depression tunnetiloja, eikä tällainen menettely ole siksi suotavaa.
Neuloosilla on myös hyvin viheliäs, voimakkaita negatiivisia tunnetiloja aiheuttava jälkitauti - uusiksmäni. Itse poden tällä hetkellä kyseistä tautia... TOISTAMISEEN.

Tämä Gjestal Jadesta kyhäilty kaulurimallinen huivi on nyt saanut alkunsa kolmeen kertaan. Melkein (huom. melkein) naurattaa, että näin helpon työn kanssa voi tunaroida tällä lailla. Ensin aloin tehdä kauluria helmineuleena, ja kolmen kerän jälkeen (hidas sytytys) totesin, että kaulurista tulee liian iso palvellakseen minua haluamallani tavalla. Tavoitteenani on tehdä simppeli pyöröhuivi, joka suojaisi kunnolla kaulaa ja nassua kovillakin pakkasilla. Joidenkin pyöröjen problematiikka ilmenee nimittäin siinä, että ne paljastavat kaulaa inasen liikaa, ja sitten niitä pitää olla nykimässä ja oikomassa.
Toisella yrityksellä jonkin aivoituksen saattelemana aloinkin virkata huivia. Se osoittautui mukavaksi vaihteluksi, vaikka tikuttelinkin ihan vain kiinteitä silmukoita. Ja jälleen, 2,5 kerän jälkeen, jouduin toteamaan huivin olevan vieläkin liian iso. Purkuun siis, again.
Olen nyt lähtenyt kolmannelle rundille tämän prokkiksen kanssa ja toivon ja oletan, että alkaisin pikku hiljaa suoltaa käsistäni jotain valmista ja toimivaa.




perjantai 23. elokuuta 2013

Runebergin naapurissa asuu iso teepussi

Atshiu, niisk... Terveisiä vällyjen alta. En ilmeisesti muistanut koputtaa puuta miettiessäni pari päivää sitten, kuinka hyvin olen tällä kertaa onnistunut välttämään jokavuotisen, viheliäisen syyslenssun, vaikka koulussa ja läheisten kesken punottavat nenät ja vedestävät simmut ovat olleet varsinainen muoti-ilmiö. Toissapäivänä siskoni valitteli nuhaisaa oloa ja karheaa kurkkua ja tantantaa! Täällä päästiin eilen sisarusparin verran niiskunenien joukkoon edustamaan. Viikonloppuhan olisi edessä ja ihanaa ulkoilusäätä luvattu, mutta käyhän tämä näinkin.

Pääsimme kuitenkin toissapäivänä viettämään mukavan iltapäivän siskoni ja lapsuudenystäväni kanssa. Kaunis sää kutsui meitä ulos ja lähdimme päämäärättömästi kuljeskelemaan. Pian löysimmekin itsemme Haiharan kartanon maisemista. Kartano ja sen ympäristö ovat minulle ja ystävälleni nostalgisia paikkoja ja täynnä muistoja lapsuudesta. Ikäväkseni pistin jokunen päivä sitten merkille, että kaikki alueen parhaat marjapuskat alkavat olla aikansa eläneitä, eikä ylettömästä marjamäärästä ja hyvistä piilopaikoista ole enää tietoakaan. Kaikenkaikkiaan reissu oli kuitenkin mitä mukavin, kiitokset tytöille!





















Tämä autiotalo oli aikoinaan piilossa metsän siimeksessä, eikä sitä nähnyt millekään ohikulkevalle tielle. Löysimme sen vuosia sitten vanhingossa lapsuudenystäväni kanssa, kun kolusimme kartanoa ympäröivissä metsissä. Autiotalosta ei puhuttu muille, se oli jännitävä salapaikka. Salaisesta ei enää voi juurikaan puhua, sillä metsää on harvennettu talon ympäriltä kiitettävissä määrin.









Kartanon pihapiiristä löytyi mm. tällaisia taideteoksia. Hiirenloukulle ei löytynyt koon puolesta vertailunkohdetta (sisko pisti hanttiin), mutta sen runko oli suunnilleen vajaan metrin mittainen.









Nykäistessäni nämä villikset viime viikolla tyytyväisenä jalkaan tajusin, että herranpieksut, eihän niitä oltu vielä edes kuvattu vaikka ovat möllötelleet valmiina kesäkuusta asti! Ilmoitin välittömästi ystävälleni, että poseerauskeikka olisi taas tiedossa.

Nämä ovat ensimmäiset, nilkkamalliset villasukkani. Ovat kyllä kieltämättä älykätsyt, kun ovat tuommoiset ohuet ja näppärät, kelpaa nykiä jalkaan kesälläkin. Viimeiset pari viikkoa ne ovat olleet kavereinani koulussa, kun joissakin luokissa ei saa talsia kengillä lainkaan. Kaverukset on helppo nykäistä jalkaan ja ne ovat suojelleet vilulle alttiita jalkojani viileiltä lattioilta ja vedolta.
Koska vanhassa vara paras, nämäkin töppöset on neulottu Fabelista 2,5mm bambusukkapuikoilla. Perus 8-aloitus ja sileän tikuttelua, varrentyngissä 1o1n-resori ja takana pienet halkiot, ettei kirraa.









Myös nämä kämmekkäät ovat kulkeneet nyt päivittäin mukanani. Neuloin ne viime talvena huomatessani, että koulussa ranteeni altistuvat melkoiselle rasitukselle, kun vuoronperään neulon ja kirjoitan. Huonon ääreisverenkierron takia näpit tuntuivat myös viluisilta sisälläkin. Valmistumisestaan lähtien kämmekkäät ovat olleet yhdet parhaista kavereistani, sillä olen niiden tiimoilta voinut unohtaa edellämainitut huoleni.

Kaunottaret on neulottu petroolinkirjavasta DROPS Alpacasta, jota ostin kaksi kerää parin vuoden takaisilta Tampereen Kädentaidot-messuilta. Neuloin ne 2,5mm bambusukkapuikoilla ja tein pienenä twistinä niihin valepalmikoita. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ne ovat oikein nätit ja matskun puolesta superlämpöiset, mutteivät kuitenkaan kiusaa atooppisuuteen taipuvaista ihoani.









Jäiks, nämä olivat niiden ensimmäisten kuvien joukossa, jotka pääsin tallettamaan "Syksy 2013"-kansioon! Vuoden kaunein vuodenaikamme tosiaan saapuu ryminällä.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille, pitäkäähän itsenne terveinä!

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Jäätelökesä

Niin se kesä mennä suhahti. Olevinaan oli kauheasti aikaa, muttei sitten kuitenkaan. Olisin ehkä voinut lomailla vielä hetkisen, mutta toisaalta arkeen palaaminen on ollut mukavaa. Koulussakin on tullut rampattua jo viikon verran. Huh, mihin nekin päivät kuluivat?

Ammatti-ihmiset laskevat, että jokaisen olisi huolehdittava kolmesta toisiinsa vaikuttavasta perusasiasta: ruoasta, unesta ja liikunnasta. Minun kohdallani mukaan voi laskea neljännen vaikuttavan tekijän: rutiinin. Kesällä oli ihan jees olla hunningolla, mutta ensimmäisen kuukauden jälkeen rutiininpuutteen vaikutukset alkoivat näkyä. Ei kiva. Opintojeni jatkuttua maanantaina olen saanut hihkua riemusta, kun olen ollut iltaisin aivan naatti ja päässyt jo kymmeneltä nukkumaan, ja vuorostaan aamuisin räväyttänyt silmät auki ennen herätyskelloa. Päivisinkin virtaa on riittänyt ja saatu enemmän aikaiseksi. Huisia! (Ja nyt ne närkästelevät, että tuon muijan täytyy olla täyskaheli)

Tämän päivän planeihin saattaa kuulua terraisen pikku-unelman viimeistelyä (kutsumme näitä ikuisuusprokkiksiksi). Jos sen vaikka saisi esittelyyn ensi viikolla. Parit peukut pitäisi myös neuloa ja sitten pääsemmekin jäiks virkkuukoukkua heiluttelemaan. Jouluhörhöilytkin pitäisi saada alkuun, tuntuu vaan kornilta aloittaa tämmöiset hommat elokuussa... Vedän keulat jopa Prismalle ja Löytöliiterille.






Kokosin keskeneräiset työt tuommoiseen emalivatiin. Ne ovat nyt keskellä huonetta muistuttamassa minua olemassaolostaan, etten pääse taas vahingossa unohtamaan. Siinäkin mielessä on hyvä, että opinnot alkoivat taas kesätauon jälkeen, sillä nyt tulee neulottua ainakin viitenä päivänä viikossa. Nimimerkillä tekemisenkauttaoppijajonkatakapuolieipysypenkissäilmanneulomusta.




lauantai 10. elokuuta 2013

We got it going on

Sain pari päivää sitten ystävältäni viestin, jonka kautta hän huusi innosta - hän sai opiskelupaikan juuri hänelle sopivalta alalta. Olen superinnoissani hänen puolestaan, sillä hän pääsee vihdoin tekemään juuri sitä, mistä hän nauttii. Ilouutisen kunniaksi päätin leipoa poikaselle suklaapatonkeja, ihan omia sellaisia. Hän toimi koemaistajan roolissa tehdessäni patonkeja ensimmäistä kertaa, ja leipästen suosio oli tuolla saralla huikea. Sain jälleen takaisin hymyt ja halit ja kiitokset, mikäs sen parempi vastalahja. :)
Vietimme eilen iltaa epätavanomaisella kokoonpanolla ja siinä sivussa tuli juhlistettua myös edellämainittua onnistumistarinaa. Ilta oli mahtava ja jokaiselle osanottajalle varmasti virkistävää vaihtelua. Iso kiitos ystäväisilleni hyvästä seurasta ja onnistuneesta illasta, ottaisin uusiksi koska tahansa!






Innostuin keväällä esittelemäni ovikoristeen tiimoilta servettitekniikasta ja päätin kokeilla sitä vähän isommalle pinnalle. Se osoittautui tällaiselle hulivilille kärsivällisyyttä harjoittavaksi hommaksi, eikä asiaa helpottanut se, että halusin pinnan olevan mahdollisimman rypytön. Linnunpömpelin mallinen ikkunakoriste oli pyörinyt mielessä jo jonkin aikaa, joten päätin toteuttaa sen tätä tekniikkaa käyttäen. Ja kyllä siitä viimeisen päälle designpömpeli tulikin, kun inspiroiduin tuosta Marimekon printillä varustetusta servetistä. Lopputulokseen olen oikein tyytyväinen, tällaisen kelpaa ripustella keittiönikkunaan roikkumaan. Jälkeenpäin mietin sen kaipailevan vielä jonkinmoista asukkia ja ajattelinkin kyhäillä sinne syksyn aikana vielä keramiikkatipun keikistelemään.







Eräs ystäväni erehtyi kerran kysymään minulta, kuinka paljon olen ehtinyt kerryttää käsityö- ja näperrysideoita. Niin, onhan niitä ehtinyt muutama juolahtaa päähän ja siitä paperille... Neule- ja virkkuutöitä en ole kirjoitellut tähän listaan ylös, ne löytyvät joko päästä tai koneelta. Lista olisi muutoin ihan mahdoton (se sai jatkoa taas uuden Kotolivingin ilmestymisen myötä, köh).






Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Ainutlaatuinen




Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Keskellä ihmettä
Sen tajuu vasta jälkeenpäin
Taidat aavistaa jo sen
Yksin täytyy jokaisen
polku mennä pimeään
että pystyy elämään

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä saatat selvitä
vähin vammoin matkalla
Ystäväsi huolehtii
kun askelees on hatarat
Elämässä pitää kii
jos sen päältä putoat

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan

Johanna Kurkela - Ainutlaatuinen










Päätin ilahduttaa rakasta ystävääni neulomalla hänelle villasukat hänen tämänhetkistä stressiään kompensoimaan. Tai no oikeastaan aloin neuloa niitä jo aikaisemmin, mutta nyt sain äkkimotivaation tehdä ne valmiiksi tämän päivän tapaamiseemme. Yllätys oli hänen reaktiostaan päätellen mieleinen ja kinttujenlämmittimien ulkonäkökin sai osakseen paljon positiivista huomiota. Kelpasi, toisinsanoen. Ja hyvä niin, sillä  1. nämä olivat ensimmäiset pitsineulesukkani ja 2. pingottamisongelma meinasi saada minulta sormen suuhun ja 3. kun viimein sain sen ratkaistua, sukkien kuivuminen vei "aurinkoisella ja lämpimän kesäisellä" säällä sen verran aikaa, että viimeisillä minuuteilla ennen bussin lähtöä päättelin langanpätkiä kauhealla höökillä (ja juoksin bussiin kaatosateessa).

Hätävarasukkaplokkini olivat tosiaan tämmöiset. Mutta eipä voi alkaa vinoilla, ajoivat meinaan asiansa juuri niinkuin pitikin!









Täytyy sanoa, että pingottamisen vaiva kannatti. Pitsistä tuli tasaisempaa ja kauniimman näköistä ja neulepinta muutenkin tasottui. Neulomisen aikana minua nimittäin harmitti, kun lanka oli kovin kierteistä ja silmukat olivat neulottuina hassun vänkyröitä.






Halusin kuvata sukat omistajansa jalassa. Yhteistuumin porhalsimme kauppahalliin ja sopivan penkin löydettyämme pistimme kuvaukset pystyyn. Saimme kieltämättä huomiota osaksemme, mutta naureskelimme vain, että kyllä nämä tytöt osaa ja pystyy. :)


















Sukkiin on käytetty vaaleaa, vihertävänkirjavaa Fabelia, 2,5 mm bambupuikoilla tikuttelin. Ohje pitsineuleeseen löytyy Hepsin blogista. Varret ovat muuten samanmittaiset, en vaan näköjään kuvatessa ymmärtänyt pyytää nykäisemään toista vartta suoremmaksi.

Kaikenkaikkiaan olen lopputulokseen tyytyväinen. Etenkin siihen hymyyn, minkä sain sukat ojentaessani. (:



Loppuillan aionkin sitten nauttia näistä ihanista.






tiistai 6. elokuuta 2013

Tuo se mulle

Vietimme porukoiden kanssa eilisillan Rauhaniemen rannassa. Uimaranta tuo minulle mieleen paljon muistoja lapsuudesta, sillä asuimme aikoinaan aivan sen vieressä ja siellä tuli vietettyä kaikki kauniit kesäpäivät. Vielä nykyäänkin se on aivan erityisen mieluinen paikka rentoon kesäpäivän viettoon.


















Tästä matkatekemisestä lisää parin päivän päästä.



























And girls, we're blessed! Orlando Bloomin täydellinen klooni tuli rannalla vastaan, so we still have a chance. Jos originellin kanssa ei tärppää niin ei hätiä mitiä, toinen samanlainen yksilö löytyy Tampereelta. :D