Päätimme lapsuudenystäväni kanssa iltapäiväteellä kokeilla Helsingistä ostamiani teekukkia. Olen jo pitkään halunnut kokeilla niitä ja kun ne olivat eräässä putiikissa halvennuksessa, niin pakkohan niitä oli koukata mukaan. Ehdin hehkuttaa kukkasia ystävälleni hyvän matkaa ennen hoohetkeä ja aivan intopiukeina teimme ensimmäisen kokeilun.
Oman teekuppini sisältö näytti loppuviimein tältä. Jouduin käymään melkoisen kamppailun hönttösen kanssa, että sain sen edes tuon näköiseksi, kun ei se meinannut edes aueta (olen ihan varma, että tämä oli susi). Ystävä nauroi vedet silmissä vieressä ja kysyi, olenko nyt ihan varma, ettei minua ole huijattu. Itsepäisenä pidin pintani enkä suostunut myöntämään mitään. :D
Kokeilimme toisensorttista kukkaa hänelle, ja siitä aukesikin ihan sievä yksilö. Eikä tuo ensimmäinenkään loppuviimein niin pahan näköinen ollut, vaikka vaikuttikin siltä, että kupissani kasvoi aivan oma ekosysteemi. Vinkeitä keksintöjä nämä.
Tänään tuli kokeiltua ensimmäistä kertaa suklaapatonkien leipomista. Kokeilu oli hyvinkin onnistunut, sillä näistä tuli aivan petollisen hyviä! Mikäli mielesi tekee kokeilla, niin kaikessa yksinkertaisuudessaan sinun tarvitsee vain lisätä suklaapaloja taikinan päälle ennen patongin käärimistä. Teeseuralaiseni alkoi yhden maistettuaan kiskoa näitä lähes kaksin käsin. Toimivat muuten makean teen kaverina loistavasti. ;)
Sain tänään myös oikein positiivisen yllätyksen ovelleni. Pikkusiskoni ilmestyi kämpilleni toimittaen porukoiden odottamattomat Virontuliaiset. Odottamattomat siinä mielessä, etten tiennyt heidän käyneen reissussa. Fiiniin kangaskassiin oli pakattu myös avuja makeanhimon varalle. Siellä päin taidetaan myös olla tietoisia, että tässä taloudessa kangaskasseja pidetään parhaina mahdollisina tavaroidenkuljetuskapistuksina. Tämä yksilö meni ulkoisilta kriteereiltä ehdottomasti listan kärkeen ja saakin toimittaa virkaa kaikkina spesiaalipäivinä. Kangas on myös todella paksua ja navakkaa, joten kuvittelisi sen pysyvän muitta mutkitta maailman riennoissa mukana.
Muistetaanhan ottaa ilo irti niistä pienistä asioista, mitä elämä potkii tien varteen meitä varten. :) Näissä merkeissä kohti tulevaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti