"I look like I'm death but when you look at me I am still alive..."
Niin, että ei muuta kuin että hengissä ollaan.
Atto-jakso takana (vihdoin!), mukavan rento ammattiainejakso edessä ja kaikenlaista häppeninkiä ollut kiireyttämässä aikataulua. Hankin muutama viikko sitten salikortin, mitä en ole kyllä hetkeäkään katunut - kaiken myllerryksen keskellä on ollut terapisoivaa päästä nollaamaan ajatukset hetkeksi ja tankkaamaan lisäenergiaa (ja hommaamaan aika-ajoin lievästi kipeät lihakset).
Jovin poikien uusin plakaatti tuli myyntiin ja täytyy sanoa, että se oli hämmentävää kuultavaa. Levyn ensimmäinen biisi oli täälläkin esittelyssä edellisessä postauksessa ja omaan korvaani se kuulosti ihan lupaavalta alulta. Kyseisen biisin kaverina levyltä kuitenkin löytyi 11 slovaria. Olin eilen ehtoolla istumassa iltaa äitini luona ja kun hän laittoi levyn taustalle soimaan, hänen työkaverinsa ei uskonut kyseessä olevan Bon Jovi. Jätkät hei, mitä helvettiä?
Keikalla emme siis tule juurikaan kuulemaan bändin uutta tuotantoa, vaan pääsemme fiilistelemään vanhojen tuttujen soundien tahtiin. Sitä vain miettii pienessä mielessään, miksi täytyy puskea pihalle tuollaista kaupallista lässynläätä. Ehkä se toimii Jenkeissä, mutta entäs me muut?
Mietin muutama päivä sitten hyvän ystäväni seurassa, olenko kovin yksitoikkoinen, kun en pysty kunnolla keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan. Usein eksyn netissä sellaisten supermammojen blogeihin, etten voi kuin ihmetellä, miten he ehtivät touhuamaan joka päivä vaikkas ja mitä ja olla hirmuisen aktiivisia k-a-i-k-e-s-s-a. Jos minulle iskee kirjojenahmimiskausi, en saa neulonnan saralla mitään aikaiseksi ja jos pidän kiinni hyvin alkaneesta salirytmistäni, hädin tuskin muistan kahta ensimmäisenä mainittua. Ystävälleni tyypilliseen tapaan sain lyhyen, mutta kaikenkattavan vastauksen: "Et". Naisten sanotaan pystyvän tekemään useampaa asiaa samaan aikaan, joten olisin kiinnostunut tietämään omat estropitoisuuteni. Tänään päätin kuitenkin jättää suunnittelemani salitreenin väliin ja pitää sen sijaan pyjamapäivän pyhittäen sen kirjojen lukemiselle. Vieroitusoireet ilmeisesti pääsivät purkautumaan, kun nyt on jo päivän toinen kirja kierroksessa. Kai näiden kaikkien välille pitäisi löytää jonkun sortin balanssi.
Kävin katsomassa perjantaina Cloud Atlaksen, mutta pääsi käymään sellainen jännä juttu, että otin siinä muutaman tunnin aikana parit iltapäikkärit. Mielipidettä elokuvasta on siis vähän hankala mennä sanomaan, mutta sen perusteella mitä ehdin näkemään voin todeta, että kyseessä on varmasti upea leffa - jos sen jaksaa katsoa. :D Kyse ei siis ole siitä, etteikö se olisi ollut kiinnostava, mutta säännöllisen liikuntarytmin avulla olen saanut palauteltua unirytmiäni entiselleen ja kesken kaiken kroppa ilmoitti nukkumaanmenoajan olevan käsillä.
Näissä merkeissä kohti uutta viikkoa, adios!