maanantai 5. elokuuta 2013

Helmeilyä

Lupasin teille kesän aikana patoutuneen inspistulvan, mutta päätin sääliä teitä sen verran, että jaan sen osiin. :D Tässäpä ensimmäinen.

Alkukesästä innostuin koruhelmistä ja ehdinkin parin kesäkuisen viikon aikana väkertää niitä sekä omaan että muiden ranteisiin. Tykästyin tuohon näpertämiseen niin, että aion jatkaa helmeilyä taas lomien loputtua.

Nämä kaksi ensimmäistä kyhäilin itselleni ja ne ovatkin olleet kesän ehdottomia lempikoruja, sinisävyinen helisee ranteessa tälläkin hetkellä. Keltavihreään yksilöön on käytetty erivärisiä ja -kokoisia lasihelmiä. Sinivihreässä puolestaan on tavallaan kolme erilaista korua yhdessä paketissa, lasihelmien lisäksi siinä on myös muutama hopeisenvärinen metallihelmi.











Ranteenkoristajia lähti myös maailmalle ylppärilahjojen muodossa. Julkaisen kuvat vasta nyt, sillä osan kanssa tuli pieniä toimitusongelmia eivätkä ne päässeet omistajiensa huomaan ihan aikataulussa. Tähänkin punaiseen koruun tein kolme erilaista ketjua, yhden erikokoisista, marjanpunaisista lasihelmistä, yhden ruskeista, pienistä lasihelmistä ja yhden kullanvärisestä ketjusta.






Ylppärikortin tein korun värimaailmaa mukaillen.







Tämä ylppärilahja oli ihkaensimmäinen, lukollinen korutekeleeni. Käytin siihen kirkkaansinisiä lasihelmiä, maalattuja posliinihelmiä sekä metallisia välihelmiä. Lahjan kylkiäiseksi tein taas teemavärien mukaisen kortin.

















Harmikseni en ehtinyt (muistanut) kuvata yhtä korulahjaa ennen sen antamista, yritän joku kerta napata siitä omistajansa luona kuvan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti