Muutama sana kuluneesta vuodesta

Viime postauksesta kulunut pitkä aika kielii varsinaisesta superkiireestä, joka minua viime kuukaudet vaivasi. Työharjoittelu, koulutehtävät ja liuta muita velvollisuuksia saivat minut toisinaan toivomaan, että vuorokausiin ilmestyisi mystisesti lisää tunteja. Ainoa vapaa-aikani oli se 3-5 tuntia yössä, jotka saatoin käyttää nukkumiseen. Sain kuitenkin selätettyä tuon suman kunnialla ja loman aikana olen saanut vähän pysähtyä ja henkäistä.

Tapani mukaan läksin neulomaan uusia villaisia jalkojen lämmikkeiksi, joilla voisin lampsia vuoteen 2015. Viime tingassa, kuten aina. Olisin ehtinyt näiden parin päivän aikana saattaa sukat valmiiksi asti, mutta eilen iski hyvin messevänlainen laiskotus ja pidin pyjamapäivän leffoja katsellen ja univelkoja pois nukkuen. Sain kuitenkin parista toisen sukan valmiiksi, se toimikoon vuodenvaihteen sukkana. Uhkarohkeana yritin jopa kuvata tekeleitäni (tai tekelettäni...), mutta kuvat eivät onnistuneet ensinkään, kiitos armaan luonnonvalomme.

Kulunut vuosi on heitellyt melko runsaalla kouralla haasteita tielleni. Elämäni on keikkunut ääripäästä toiseen ja siinä pyörteessä olen yrittänyt pitää kaiken kasassa ja hakea suuntaa tulevaisuudelleni. Eteeni on sattunut myös useita menetyksiä, enemmän tai vähemmän lopullisia. Äitini kuulee aika ajoin toteavan, että minut on kasvatettu selviytyjäksi. Se selviytyjä onkin tänä vuonna saanut olla jatkuvasti kynnet terotettuina ja toisinaan meinannut jopa uuvahtaa. Jostain syvältä sisuksista sen lujan tarmon ja päämäärätietoisuuden on kuitenkin aina saanut kaivettua esiin ja jatkettua eteenpäin tarpomista.
Toki kuluneeseen vuoteen kuuluu rutkasti hyvää. Olen tutustunut uusiin ystäviin, haasteista huolimatta pärjännyt erinomaisesti opinnoissani, muuttanut täydellisyyttä hipovaan kotiin, saanut karistettua elämästäni monia raskauttaneita tekijöitä... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Kaikki nämä toki ovat hirmuisen tärkeitä asioita minulle, mutta koen, että ennen kaikkea tämä vuosi on tarjonnut mahdollisuuden oppia ja löytää. Olen saanut takaisin sitä luonteenlujuutta, jota olen aiemmin joutunut vähän etsiskelemään. Kuten äidinkielenopettajani syksyllä totesi, omaan nykyisin loistavan taidon kääntää negatiivisetkin kokemukset oppimiskokemuksiksi - kaikesta voi oppia jotain uutta. Työelämän puolella olen päässyt kehittämään taitojani ja löytänyt itsestäni aivan uusia vahvuuksia. Ammatillisen tulevaisuuden osalta olenkin joutunut syksyn aikana punnitsemaan paljon sitä, mitä haluan tehdä, ja aivan viime tingassa tein sen suhteen täyskäännöksen. Olen viimeiset 3,5 vuotta opiskellut kohti lastenhoitajan ja lastentarhanopettajan ammatteja, mutta kaksi viikkoa ennen joululomaa uskalsin tehdä päätöksen, joka on kaihertanut minua pitkään. Tammikuussa alankin erikoistua sairaanhoitoon. Koulutusohjelmaopintojen lisäksi olen kovin innoissani 24:stä uudesta tuttavuudesta, joihin pääsen uudessa ryhmässäni tutustumaan.

Vuoden 2014 aikana olen saanut nauraa, rakastaa ja iloita. Olen joutunut sanomaan hyvästit. Olen joutunut sulkemaan ovia, mutta huomannut, että niiden myötä myös avautuu uusia. Olen itkenyt. Olen huutanut. Olen pettynyt. Olen kaatunut. Olen noussut. Olen kasvanut ihmisenä ehkä enemmän, kuin minään aiempana vuotena. Olen eheytynyt. Olen hakenut omaa polkuani, ja löytänyt sen. Olen oppinut iloitsemaan pienistäkin asioista. Ennen kaikkea, usean vuoden etsimisen jälkeen, olen alkanut löytää itseni.

En perusta uuden vuoden lupauksista. Se on nähty ja koettu, että niistä harvoin tulee pidettyä kiinni. Lupaukseni jokaiselle vuodelle onkin, että elän täysin siemauksin ne päivät ja vuodet, jotka minulla on edessä. Sen verran pystyn vuodesta 2015 sanomaan, että alkavien opintojen lisäksi tiedossa tulee olemaan ainakin keikkailua, uusia neulomisia ja tammikuussa starttaava keramiikankurssi.

Seuraavaksi siirryn juhlistamaan vuoden vaihtumista vanhojen ystävieni seurassa. Toivon jokaiselle oikein hyvää alkavaa vuotta!

Yksinkertaisesti luksusta

Viimevuotiselta Stadinreissulta mukaani lähtenyt Fine Art-vyyhti muotoutui vihdoinkin sukiksi. Ja aikansa se ottikin, sillä halusin niiden olevan just eikä melkein. Kokeilin jos jonkunnäköistä tekstuuria, palmikkoa, helmineulettakin originellina ja pidennettynä ja joka lääniin venytettynä.... Ei, ei, ja vielä kerran: ei.

Kaiken sen mallailun ja pyörittelyn jälkeen totesin erään aika faktapitoisen seikan. Vaikka halpislangasta vääntäisi kuinka monimutkaista palmikkoa ja kiemuraa, sukista ei saa luksusta, mutta luksuslangasta neulottuna simppelitkin sukat ovat ylelliset. Näinollen päädyin loppujen lopuksi yksinkertaisista yksinkertaisimpaan malliin.

2,5 mm bambuilla nämä tikuttelin, ovat kokoa 37-38. Neuletuntuma oli aikas priima ja Fine Art puolestaan lankana ihan mahtava. Varmasti palaan sen pariin vielä jatkossakin. Lankaa jäi reilunkokoinen nöttönen jäljelle, pääsenkin pyörittelemään sitä jämäkerieni jatkeeksi.

Toisen sukan kanssa kävi pieni hups, jonka takia sitä täytyi pariinkin otteeseen purkaa jonkin matkaa. Kiilakavennusten aikana värit alkoivat lätäköitymään silleen valtamerimeiningillä, ja sekös pientä neulojaa ärsytti. Ihmettelimme ilmiötä Kerässä Mariankin kanssa, ja kirosin langan mielessäni melko syvälle suohon. Kotosalla sitten aloin tarkastella asiaa uudemman kerran ja kas - neuletiheyteni oli muuttunut kiilakavennuksissa huomattavasti löysemmäksi. No, olisi se voinut olla langan vika...

Koska olen kameran takana varsinainen professionelle, ohjeeni mallilleni kuuluivat: "Nosta kintut ylös ja heiluttele niitä jotenkin". Mallini teki nöyrästi työtä käskettyä, kiitokset hänelle siitä. Tähän osoitteeseen tultaessa ei voikaan koskaan olla varma, mihin sitä voi joutua esim. näin tupari-illan alkajaisiksi...

Alkuun ajattelin, etten uskalla käyttää näitä muuten kuin sohvalle oikaistessani, mutta toisin kävi. Sukista tuli heti ihan lempparit ja ne ovat jo ehtineet olla monessa menossa mukana. Nämä tulee aivan varmasti kulutettua viimeisen päälle puhki!

Metsäläiset

Kun Kerän blogissa julkaistiin Broken Seed Stitch-kämmekkäiden ohje, marssin jälleen siltä seisomalta lankaostoksille ja pistin omani puikoille. Sattuneista syistä Rowanin Fine Tweedit ovat myyneet ilmeisen hyvin ja värivaihtoehtoja oli jäljellä rajallisesti. Päädyin hyvillä mielin Marian aiemmin kokeilemaan väriyhdistelmään.

Tikutin omat kämmekkäiseni tuon pienemmän koon ohjeen mukaan, sillä räpyläni ovat suunnilleen lapsen kätten kokoa. Isothan ne olisivat sellaisenaan olleet, mutta minäpä olin päättänyt kokeilla tuota Jonnan suosittelemaa vanuttamista.

Los buenos, ettenkö sanoisi! Näissä pukimissa on huikean rouhea villantuntu, ja huovuttaminen teki niistä ihan mahtilämpimät. Ensimmäisenä tulee mieleen kangasmetsät ja menninkäiset.

Tykkään kovasti tuosta broken seed stitch-neuloksesta, helppoa ja mukavaa neulottavaa ja näyttää aikas tosi hyvältä. Perheenjäsenet lienevät samaa mieltä kanssani, sillä näitä pistettiin heti kolme paria tilaukseen. Vanutettuina, totta kai.

Hiljaista

Mission impossible

Kun Jonna julkaisi blogissaan postauksen tästä piposta, olin vähintäänkin hämilläni ja skeptinen. Pipo 25 grammasta lankaa, ööh, ei? Tuon kokoinen nöttönen jää sukkaprojektista ylimääräiseksi, mutta eihän siitä nyt pipoa... Samana päivänä poikkesin Kerässä koukkaamassa mukaan vähän Rowanin Fine Tweediä, pakkohan tämä olisi tyypätä.

Ja kyllä vaan, niistä tosiaan tuli kuin tulikin pipot, ja vieläpä ihan katu-uskottavat sellaiset. Olen enemmän kuin tyytyväinen, ja edelleen lievästi hämmentynyt. Näin syksyä ajatellen Fine Tweed oli ihan mainio lankavalinta, sillä kaikessa villaisuudessaan pipoista tuli lämpimät, mutta silti hengittävät ja kevyet. Eikä voisi taas neulominen helpommaksi mennä. Tykkään, tykkään, tykkään. Ja niin tykkäsi siskokin, hän tilasi välittömästi samanlaisen myssyn ja samalta seisomalta käytiin tänään hakemassa Kerästä kolmas nöttö.

Törmäsin kaupungilla sattumalta ystävään, jonka kanssa läksin viettämään tätä upeaa lauantai-päivää. Hän suostui ilomielin pipomallikseni, iso kiitos hänelle siitä!

Maustepää

Tämäkin päänlämmitin kuuluu niihin prokkiksiin, joiden kuvaaminen on ollut rästissä. Pipo valmistui jo keväällä, sen ensimmäisen lämpöaallon aikaan, ja päätyikin odottelemaan tulevan syksyn viimoja. Pikkuhiljaa alkaa olla se aika, jolloin tämäkin villaisa voisi päästä täyttämään tehtävänsä.

Pipo kumoaa kaikki väitteet neulomisen hankaluudesta. Siinä on tikuteltu sileää suljettua neuletta 2,5 mm pyöröillä ensin pari senttiä, jonka jälkeen on tehty yksi nurja kerros hillitsemään hiukan reunan rullautumista (ohuesta langasta tehty pipo kun tuntui rullailevan melko holtittomasti). Sitten sileän neulomista on jatkettu, kunnes haluttu mitta on saavutettu, ja silmukat on poimittu päättelylangalle ilman kavennuskerroksia ja pää on vedetty umpeen. How easy is that?

Kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta pipo näyttää oikein hyvältä. Tai no, ehkä juuri siksi. Lankana edustaa mitä mainioin Isagerin Peruvian Highland Wool, värissä Curry. Menekiksi arvioisin n. 70-75 grammaa. Lanka on aika mahtavaa ja neuletuntuma on hyvä. Mistään ihan pehmeimmästä päästähän se ei ole, mutta sopivan rouhea villantuntu onkin oikeastaan siinä ihan mukava ominaisuus.

Kaikessa aivottomuudessaan tämä oli ihan paras kaverini kevään oppitunneilla, kun piti malttaa istua hiljaa paikallaan ja kuunnella luentoa. Se ei nimittäin ole minulle mikään itsestäänselvän helppo missio, kun olen niin tekeväinen luonto. Kutilus onkin paras mahdollinen opiskelukaveri teoriatunneille, sillä siihen saa purettua pakottavan tekemisentarpeen ja lopun huomion taas keskitettyä olennaiseen. Täytyneekin varailla jo kasa lankoja ja ideoita valmiiksi odottelemaan tammikuuta, jolloin opintojen seuraava teoriakokonaisuus alkaa.



Edit 10.9.2014
Ilmeisesti minulla on tekstiä kirjoittaessa ollut varsinainen tyhjäpääfiilis, sillä mielsin kyseisen Isager-kerän jostain syystä 100 gramman keräksi. Joten, pipon langanmenekki oli kokonaisuudessaan n. 35 grammaa aiemmin ilmoittamani grammamäärän sijasta.

Kesäinen pellavainen, ja pari irvistystä

Kuten jo paljon aiemmin on käynyt selväksi, tämä neulomus valmistui aikapäivää sitten. Sen kuvausprosessi ilmeni jotenkin hankalaksi järjestää, mutta nyt vihdosta viimein sekin puoli saatiin kuntoon.

Ohje on Jonna Hietalan käsialaa ja löytyy hänen Kerällä-kirjastaan. Lankana paituudessa toimii Lang Lino, menekki oli aikalailla kaksi kerää. Olin alkuun skeptinen langan riittävyyden kanssa, joten kävin hakemassa pelkotiloissani vielä kolmannen kerän, mutta käyttämättähän se sitten jäi.

Paita on neulottu ainaoikein-neuleena pidennetyin silmukoin, joten se on melkoisen venyvää sorttia. Helma venähtikin vasta ensimmäisen ja toisen käytön aikana tämänhetkiseen mittaansa. Mikäli siis joku mielii tehdä itselleen samanmoisen, suosittelen vähän "aliarvioimaan" helman pituuden neulomis- ja vielä jopa pingotusvaiheessa. Omasta kesäpellavaisestani tuli melko pitkähelmainen, muttei venähtänyt kuitenkaan liikaa. Lopputulos miellyttää silmääni edelleen oikein hyvin. Linosta tykkäsin lankana todella paljon ja ohje kaikessa yksinkertaisuudessaan sujui joutuisasti.

Kameraan taltioitui melkoinen ilmeiden kirjo, ja kevyesti sensuroituna pääsin sitä nyt julkaisemaan. Kameran edessä käyttäytyminen ei ole nähkääs koskaan ollut vahvimpia puoliani. Kovasti aina silti yritän.

Näissä merkeissä oikein hyvää loppuviikkoa kaikille!

Huivitehtailua

Aiempien vuosien tapaan tämänkin elokuun aikana puikoille on päätynyt huivintekelettä. Tällä kertaa tosin aiempaa mittavammissa määrin, sillä työn alla on ollut yhtä aikaa kolme erilaista kaulanlämmittäjää. Puikoille ovat päätyneet Jyväskylästä kotiutuneet Noblet ja petrooliset Alpaca Silkit (sain äipän siunauksen niiden korkkaamiseen, ei tule kuulemma hänellä tarpeeseen) sekä aikoja sitten päänvaivaa tuottanut Spinni. Luvassa on ainaoikeaa, raitaa ja harvinaisen pehmeää titaania. Nähtäväksi jää, mikä näistä valmistuu ensimmäisenä saaden paalupaikan tulevan syksyn starttihuivina.

Ylvään asuntomessukaupungin sykkeessä

Olimme mutsin kanssa sitä mieltä, että joku ekstempore-kaupunkireissu olisi vielä tällä viikolla tehtävä. Viime viikkojen aikana on tullut vierailtua Helsingissä, Vantaalla (sukuloinnin merkeissä), Iittalassa, Porissa ja Kuopiossa, mutta johonkin täytyisi vielä päästä. Yksissä tuumin suuntasimme eilen aamulla nokat kohti Jyväskylää. Emme olleet ideamme kanssa ainoita, sillä asuntomessuilijoiden lisäksi myös rallikansalla oli mielessään sama määränpää. Lisäksi kohteeseemme oli juuri sopivasti luvattu maailmanluokan ukkosmyräkkää.

Vältyimme kuitenkin suurimmalta härdelliltä keskittyessämme paikkoihin, joihin kaksi käsityöhömppää mitä varmimmin Jykylässä päätyy - Toivolan Vanhalle Pihalle ja Suomen käsityön museoon. Jälkimmäisen fotograafinen taltiointi on nollassa museossa vallinneen kuvauskiellon vuoksi. Hyvä syy todeta, että käykää itse paikanpäällä katsomassa ja kokemassa, mikäli ette ole sitä vielä tehneet. ;)

Toivolan Vanhalla Pihalla kiersimme kaikki museot ja putiikit läpi, ja lopuksi istuimme nauttimaan kahvista ja kakuista Kahvila Muistoon. Toivolaan täytyy ehdottomasti palata toistekin, mikäli liikun nurkilla!

Kun hoodeilla kerran ollaan, niin Lankakauppa Titityyhän on ihan must. Pääsin käymään Titityyssä ensimmäistä kertaa elämässäni, ja olemukseni lienee samanlainen kuin lapsella karkkikaupassa. Kierroksemme lopuksi putiikissa oli käytävä vielä uudestaan, eikä kummaltakaan rundilta lähdetty tyhjin käsin ovesta pihalle.

Suuntasin aivan ensimmäisenä tsekkaamaan Holst Garnin tarjonnan, sillä merkin langat ovat kummitelleet mielessäni jo jokusen tovin. Olin myös lievästi noiden Shade Bagitien perässä (liekö yllätys), mutta olivat päässeet loppumaan (liekö sekään yllätys). Mukaan lähti kaksi kipaletta Noblea, väreissä Savannah ja Cider. Värit ovat hyvin lähellä toisiaan, mutta näistä voisi saada kivannäköisen, "haalearaitaisen" huivin aikaiseksi.

Seuraavaksi jäin vetkuttelemaan Madelinetoshin Tosh Merino Lightien luo, ja yksi armas pääsi sieltä mukaani, värissä Duchess. Tosheissa oli varmaan kymmenisen väriä, joiden perään kuolasin, ja päätös olikin erityisen vaikea. Muun muassa Bark, Norway Spruce ja Terrarium jäivät aika pahasti kummittelemaan. Huiviksi varmaan päätyy tämäkin.

(Kuva on vähän miten sattuu, sillä se pisti kapinavaiheen päälle enkä saanut sitä mitenkään vänkäämällä keskitettyä.)

Lopuksi oli vielä pakko hakea alekorista kuusi kerää Hjertegarnin Alpaca Silkiä, kun olivat yli puoleen hintaan halvennuksessa. Mukaan lähti kolme kerää petroolista ja kolme kerää tummaa violettia. Äippä haali myös tuota petroolia mukaan hameprokkista varten, ja kielsi minua käyttämästä omiani vielä, jos häneltä sattuu vaikka loppumaan lanka kesken kaiken.

Toivolasta lähti mukaan myös kauan haaveilemani Uhana Designin korvakorut. Olen kotopuolessa käynyt säännöllisesti ihastelemassa niitä Verkarannassa, ja eilen nämä täydellisen väriset yksilöt suorastaan kirkuivat nimeäni. Värikkäänä persoonana tuppaan verhoutumaan monesti mustaan ja harmaan eri sävyihin, joten samoilla linjoilla mennään.

Suomen käsityön museo oli myös huikea kokemus, saimme siellä helposti kulutettua useamman tunnin aikaa. Museokaupasta löysin ihan mahtavan, keraamisen wc-kyltin, joka koristaa jo uuden vessani ovea. Lisäksi mukaan lähti postikortti erästä tulevaa projektia ajatellen.

Toiseksi viimeistä lomaviikkoa viedään, ja näistä viimeisistäkin päivistä täytyy ottaa kaikki mahdollinen ilo irti. Sain juuri erään virkkuuasian valmiiksi ja jotenkin on sellainen pieni kutina, että alan seuraavaksi metsästellä huiviohjeita.

Hyvän viikonlopun toivotukset kaikille!

Hetken maailma on tässä

Kesän aikana on ollut vaikka minkälaista aihetta postailuun. Olisi ulkomaanreissuja, valmistuneita kutiluksia ja kässäideoita.

Kaikki on kuitenkin saanut jäädä odottelemaan aikoja parempia, sillä kuluneeseen kuukauteen on mahtunut jos jonkin näköistä härdelliä. Muutto ja kesätöiden alkaminen pamahtivat näppärästi samalle päivälle, virallisia ja vähän vähemmän virallisia sukujuhlia on ollut ripoteltuna pitkin kalenteria, ja onpa sekaan vielä mahtunut murheen kryyniä ja epätietoisuuttakin.
"Eteenpäin!" sanoi mummo lumessa. Täytynee muoria tälläkin kertaa vaan luottavaisesti uskoa.

Aiemmin esittelemäni pellavainen kesäkude valmistui hujauksessa, päälläkin sitä on jo monet kerrat pidetty ja mahtineulomukseksi todettu. Samoin kaikenlaista uuden kodin kaunistajaa olisi esittelyjonossa. Kameraiseni oli viime viikon reissussa pitkin Italiaa, joten pääsen kuvaamaan tuotokseni heti, kunhan härveli päätyy takaisin hellään huomaani.

Rankasti alkanut heinäkuu antaa toivottavasti loppua kohden vähän enemmän armoa. Lämpöinen ajatus mitä parhaimmalle ystäväkaartille, joka on pitänyt minutkin liikkeessä ja keksinyt jos jonkinmoista reissua piristämään tällaisena aikana, kun se on käynyt tarpeeseen.

Toivottavasti luontoäiti jaksaa muistaa meitä lämpöisillä keleillä. Oikein hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

Kutilussulkeiset

Tapasimme ystäväni kanssa neulomisien ja lämpimien kuppien ääressä Vohvelikahvilassa, joka sijaitsee aivan Keskustorin tuntumassa. Kanelikahvin ja valkoisen teen siivittämänä puikoiltamme suoltui kesäisiä neuleita, vaihtelevin menestyksin.

Itselläni oli mukana pellavaiseni, jonka sainkin päivän aikana valmiiksi. Neulomus on para-aikaa pingottumassa, josko sen huomenna saisi kursittua kasaan.

Ystäväiseni aloitti Kalastajan vaimo-blogin kesäneuleen ja kertoi pähkäilleensä päänsä puhki ohjeen kanssa. Lueskelin ohjetta jouduin heti toteamaan sen olevan tiedoiltaan puutteellinen. Ystäväni lähti yrittämään neulomusta ohjeideni mukaisesti. Vasta myöhemmin kotona lukiessani ohjetta uudestaan ymmärsin, missä vika oikein piilee.

Ystävälle myötätuntoinen "Uusiksmäni"-viesti, harmaata Hankoa omille puikoille (kävin noukkaamassa Anttilasta, kun oli sopivasti halvennuksessa ja tykästyin neuleeseen itsekin) ja testineulomaan. Saas nähdä, kuinka tässä käy.