keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Yksinkertaisesti luksusta

Viimevuotiselta Stadinreissulta mukaani lähtenyt Fine Art-vyyhti muotoutui vihdoinkin sukiksi. Ja aikansa se ottikin, sillä halusin niiden olevan just eikä melkein. Kokeilin jos jonkunnäköistä tekstuuria, palmikkoa, helmineulettakin originellina ja pidennettynä ja joka lääniin venytettynä.... Ei, ei, ja vielä kerran: ei.

Kaiken sen mallailun ja pyörittelyn jälkeen totesin erään aika faktapitoisen seikan. Vaikka halpislangasta vääntäisi kuinka monimutkaista palmikkoa ja kiemuraa, sukista ei saa luksusta, mutta luksuslangasta neulottuna simppelitkin sukat ovat ylelliset. Näinollen päädyin loppujen lopuksi yksinkertaisista yksinkertaisimpaan malliin.

2,5 mm bambuilla nämä tikuttelin, ovat kokoa 37-38. Neuletuntuma oli aikas priima ja Fine Art puolestaan lankana ihan mahtava. Varmasti palaan sen pariin vielä jatkossakin. Lankaa jäi reilunkokoinen nöttönen jäljelle, pääsenkin pyörittelemään sitä jämäkerieni jatkeeksi.

Toisen sukan kanssa kävi pieni hups, jonka takia sitä täytyi pariinkin otteeseen purkaa jonkin matkaa. Kiilakavennusten aikana värit alkoivat lätäköitymään silleen valtamerimeiningillä, ja sekös pientä neulojaa ärsytti. Ihmettelimme ilmiötä Kerässä Mariankin kanssa, ja kirosin langan mielessäni melko syvälle suohon. Kotosalla sitten aloin tarkastella asiaa uudemman kerran ja kas - neuletiheyteni oli muuttunut kiilakavennuksissa huomattavasti löysemmäksi. No, olisi se voinut olla langan vika...












Koska olen kameran takana varsinainen professionelle, ohjeeni mallilleni kuuluivat: "Nosta kintut ylös ja heiluttele niitä jotenkin". Mallini teki nöyrästi työtä käskettyä, kiitokset hänelle siitä. Tähän osoitteeseen tultaessa ei voikaan koskaan olla varma, mihin sitä voi joutua esim. näin tupari-illan alkajaisiksi...

Alkuun ajattelin, etten uskalla käyttää näitä muuten kuin sohvalle oikaistessani, mutta toisin kävi. Sukista tuli heti ihan lempparit ja ne ovat jo ehtineet olla monessa menossa mukana. Nämä tulee aivan varmasti kulutettua viimeisen päälle puhki!


4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos Mari kommentistasi! Niinhän ne ovat, ihastuin itsekin noihin värisävyihin heti vyyhdin nähdessäni. :)

      Poista
  2. Näyttääpäs sukat pehmoisilta ja lämpöisiltä! Ja ihana väri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset kommentistasi! Tuo merinovillan, mohairin ja silkin yhdistelmä tosiaan on ihan unelmanpehmoinen muihin sukkalankoihin verrattuna, ja varpaatkin pysyvät hyvin lämpimänä.

      Poista