Tapani mukaan läksin neulomaan uusia villaisia jalkojen lämmikkeiksi, joilla voisin lampsia vuoteen 2015. Viime tingassa, kuten aina. Olisin ehtinyt näiden parin päivän aikana saattaa sukat valmiiksi asti, mutta eilen iski hyvin messevänlainen laiskotus ja pidin pyjamapäivän leffoja katsellen ja univelkoja pois nukkuen. Sain kuitenkin parista toisen sukan valmiiksi, se toimikoon vuodenvaihteen sukkana. Uhkarohkeana yritin jopa kuvata tekeleitäni (tai tekelettäni...), mutta kuvat eivät onnistuneet ensinkään, kiitos armaan luonnonvalomme.
Kulunut vuosi on heitellyt melko runsaalla kouralla haasteita tielleni. Elämäni on keikkunut ääripäästä toiseen ja siinä pyörteessä olen yrittänyt pitää kaiken kasassa ja hakea suuntaa tulevaisuudelleni. Eteeni on sattunut myös useita menetyksiä, enemmän tai vähemmän lopullisia. Äitini kuulee aika ajoin toteavan, että minut on kasvatettu selviytyjäksi. Se selviytyjä onkin tänä vuonna saanut olla jatkuvasti kynnet terotettuina ja toisinaan meinannut jopa uuvahtaa. Jostain syvältä sisuksista sen lujan tarmon ja päämäärätietoisuuden on kuitenkin aina saanut kaivettua esiin ja jatkettua eteenpäin tarpomista.
Toki kuluneeseen vuoteen kuuluu rutkasti hyvää. Olen tutustunut uusiin ystäviin, haasteista huolimatta pärjännyt erinomaisesti opinnoissani, muuttanut täydellisyyttä hipovaan kotiin, saanut karistettua elämästäni monia raskauttaneita tekijöitä... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Kaikki nämä toki ovat hirmuisen tärkeitä asioita minulle, mutta koen, että ennen kaikkea tämä vuosi on tarjonnut mahdollisuuden oppia ja löytää. Olen saanut takaisin sitä luonteenlujuutta, jota olen aiemmin joutunut vähän etsiskelemään. Kuten äidinkielenopettajani syksyllä totesi, omaan nykyisin loistavan taidon kääntää negatiivisetkin kokemukset oppimiskokemuksiksi - kaikesta voi oppia jotain uutta. Työelämän puolella olen päässyt kehittämään taitojani ja löytänyt itsestäni aivan uusia vahvuuksia. Ammatillisen tulevaisuuden osalta olenkin joutunut syksyn aikana punnitsemaan paljon sitä, mitä haluan tehdä, ja aivan viime tingassa tein sen suhteen täyskäännöksen. Olen viimeiset 3,5 vuotta opiskellut kohti lastenhoitajan ja lastentarhanopettajan ammatteja, mutta kaksi viikkoa ennen joululomaa uskalsin tehdä päätöksen, joka on kaihertanut minua pitkään. Tammikuussa alankin erikoistua sairaanhoitoon. Koulutusohjelmaopintojen lisäksi olen kovin innoissani 24:stä uudesta tuttavuudesta, joihin pääsen uudessa ryhmässäni tutustumaan.
Vuoden 2014 aikana olen saanut nauraa, rakastaa ja iloita. Olen joutunut sanomaan hyvästit. Olen joutunut sulkemaan ovia, mutta huomannut, että niiden myötä myös avautuu uusia. Olen itkenyt. Olen huutanut. Olen pettynyt. Olen kaatunut. Olen noussut. Olen kasvanut ihmisenä ehkä enemmän, kuin minään aiempana vuotena. Olen eheytynyt. Olen hakenut omaa polkuani, ja löytänyt sen. Olen oppinut iloitsemaan pienistäkin asioista. Ennen kaikkea, usean vuoden etsimisen jälkeen, olen alkanut löytää itseni.
En perusta uuden vuoden lupauksista. Se on nähty ja koettu, että niistä harvoin tulee pidettyä kiinni. Lupaukseni jokaiselle vuodelle onkin, että elän täysin siemauksin ne päivät ja vuodet, jotka minulla on edessä. Sen verran pystyn vuodesta 2015 sanomaan, että alkavien opintojen lisäksi tiedossa tulee olemaan ainakin keikkailua, uusia neulomisia ja tammikuussa starttaava keramiikankurssi.
Seuraavaksi siirryn juhlistamaan vuoden vaihtumista vanhojen ystävieni seurassa. Toivon jokaiselle oikein hyvää alkavaa vuotta!
