Siitä olen kuitenkin varma, että tämän olen ansainnut. Se on joululahja minulta minulle. Kyseessä on Pirtin kehräämön karstalanka, 3-säikeinen (jos oikein muistan, köh), väriltään Lupiini. Väreiltään lanka on aivan huikea, mutta kuvattavana todella pirullinen... Joka tapauksessa, vielä jonain kauniina päivänä se lämmittää kaulaani suuren kolmiohuivin muodossa. Painotan vahvasti tuota "jonain kauniina päivänä", sillä neuloosista kärsivällä tuppaa yleensä olemaan useampi rauta yhtä aikaa tulessa ja ideoita mielessä ainakin nääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääääin monta. Kanssakärsijät tietänevät, mitä tarkoitan.
Vietin ensimmäistä kertaa joulua, jonka kulusta sain päättää täysin vapaasti. Muutin melkein vuosi sitten omilleni, jolloin katkesivat ne viimeisetkin narut, joilla vanhempieni oli mahdollista ohjailla tekemisiäni. Tuntui jännittävältä ajatella, että saisin viettää joulua juuri minulle mielekkäällä tavalla.
Asuessani kotona jouluuni kuului kallein lasikoristein koristeltu tekokuusi (ei karise ja on aina tuuheampi kuin naapurilla), mittanauhan ja vatupassin avulla tarkoin asetellut koriste-esineet ja se riivattu, kullattu juhla-astiasto, jonka minä jouduin aina kantamaan vitriinistä pöytään tietäen pienoisen laskun rapsahtavan, jos tiputtaisin yhdenkin asetin tai kahvikupin. Joka kerta se ivaili minulle, kuinka vielä joskus aikoo livetä käsistäni aiheuttaen katastrofin - ja matin kukkarooni.
Omassa kodissani ei oikeastaan ole suoria materiaalisia merkkejä joulusta. Minulla ei ole joulukuusta, jouluisia koriste-esineitä, kynttelikköjä tai mitään muuta näkyvää todistetta kyseisen juhlapyhän ajankohtaisuudesta. Ainoa jouluun viittaava merkki on ikkunalaudallani komeileva Pikku Myy-aiheinen joulukalenteri, josta on edelleen kolme viimeistä luukkua avaamatta. On sääli huomata, kuinka nykyään ihmiset eivät pääse joulun tuntuun ilman, että heitä ympäröivät tilat on vuorattu kaikella juhlallisella humpuukilla. Järjetön siivoaminen, koristelu, kokkailu ja lahjoilla pröystäily tuntuvat menevän kaiken edelle. Ei muusta väliä, kunhan maalliset resurssit ovat aattona kunnossa ja joulusta tulee mahdollisimman hieno.
Tein itsekin joulusiivouksen, mutta se käsitti lähinnä ne kotityöt, jotka olin siihen mennessä laiminlyönyt koulun tai jonkin mukavamman tekemisen vuoksi. Ja kyllä sitä tuli vähän kokkailtuakin, nimittäin kahdenlaisia joulusuklaita tuliaisiksi perheelle, jonka kanssa vietin joulun. Suurimman osan joululahjoista olen tehnyt itse, jotta ne olisivat juuri saajansa näköisiä. Osa lahjoista on toimituksellisista syistä vielä jakamatta, joten en kerro niistä ainakaan vielä sen enempää.Kun aloin miettiä, miten viettäisin joulua tänä vuonna, tärkeimmässä roolissa olivat ihmiset, joiden seurassa olisin. Erilaisia suunnitelmia muotoutui ja matkaan tuli useampi mutka ja kiemura. Lopulta asiat kuitenkin menivät mukavasti ja kipitin aatonaattona ystävälleni, jonka perheen kanssa vietin aattopäivän. Tunsin siellä oloni kotoisaksi, heillä päin minua sanotaankin varalapseksi. Joulupäivän vietin oman perheeni kanssa. Olennaisimpana jäi mieleeni yhdessäolon aikaansaama hyvä olo ja se onkin asia, jota pidän joulussa tärkeimpänä.
Olen myös alkanut kapinoida perinteitä vastaan. Monille ne ovat tärkeitä ja tuovat sitä "juhlan tuntua" eikä siinä mitään, jos joku haluaa toteuttaa sellaisia. En vain omalla kohdallani pidä niistä. Miksi itsenäisyyspäivänä pitäisi joka ikinen vuosi katsoa linnanjuhlat vain siksi, että se on perinne? Kyllä minua ainakin närpisi katsoa sitä iltasadun virkaa toimittavaa näytöstä, jos toiselta kanavalta tulisi samaan aikaan joku hyvä elokuva. Sama pätee kaikkiin pyhiin ja oikeastaan myös arkeen. Miksi pitäisi toteuttaa jotain tiettyä kaavaa vain siksi, koska "niin on aina tehty", kun vaihtoehtoisesti voisi miettiä, millaisen päivän haluaisi viettää juuri tänään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti