keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Muutama sana kuluneesta vuodesta

Viime postauksesta kulunut pitkä aika kielii varsinaisesta superkiireestä, joka minua viime kuukaudet vaivasi. Työharjoittelu, koulutehtävät ja liuta muita velvollisuuksia saivat minut toisinaan toivomaan, että vuorokausiin ilmestyisi mystisesti lisää tunteja. Ainoa vapaa-aikani oli se 3-5 tuntia yössä, jotka saatoin käyttää nukkumiseen. Sain kuitenkin selätettyä tuon suman kunnialla ja loman aikana olen saanut vähän pysähtyä ja henkäistä.

Tapani mukaan läksin neulomaan uusia villaisia jalkojen lämmikkeiksi, joilla voisin lampsia vuoteen 2015. Viime tingassa, kuten aina. Olisin ehtinyt näiden parin päivän aikana saattaa sukat valmiiksi asti, mutta eilen iski hyvin messevänlainen laiskotus ja pidin pyjamapäivän leffoja katsellen ja univelkoja pois nukkuen. Sain kuitenkin parista toisen sukan valmiiksi, se toimikoon vuodenvaihteen sukkana. Uhkarohkeana yritin jopa kuvata tekeleitäni (tai tekelettäni...), mutta kuvat eivät onnistuneet ensinkään, kiitos armaan luonnonvalomme.

Kulunut vuosi on heitellyt melko runsaalla kouralla haasteita tielleni. Elämäni on keikkunut ääripäästä toiseen ja siinä pyörteessä olen yrittänyt pitää kaiken kasassa ja hakea suuntaa tulevaisuudelleni. Eteeni on sattunut myös useita menetyksiä, enemmän tai vähemmän lopullisia. Äitini kuulee aika ajoin toteavan, että minut on kasvatettu selviytyjäksi. Se selviytyjä onkin tänä vuonna saanut olla jatkuvasti kynnet terotettuina ja toisinaan meinannut jopa uuvahtaa. Jostain syvältä sisuksista sen lujan tarmon ja päämäärätietoisuuden on kuitenkin aina saanut kaivettua esiin ja jatkettua eteenpäin tarpomista.
Toki kuluneeseen vuoteen kuuluu rutkasti hyvää. Olen tutustunut uusiin ystäviin, haasteista huolimatta pärjännyt erinomaisesti opinnoissani, muuttanut täydellisyyttä hipovaan kotiin, saanut karistettua elämästäni monia raskauttaneita tekijöitä... Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Kaikki nämä toki ovat hirmuisen tärkeitä asioita minulle, mutta koen, että ennen kaikkea tämä vuosi on tarjonnut mahdollisuuden oppia ja löytää. Olen saanut takaisin sitä luonteenlujuutta, jota olen aiemmin joutunut vähän etsiskelemään. Kuten äidinkielenopettajani syksyllä totesi, omaan nykyisin loistavan taidon kääntää negatiivisetkin kokemukset oppimiskokemuksiksi - kaikesta voi oppia jotain uutta. Työelämän puolella olen päässyt kehittämään taitojani ja löytänyt itsestäni aivan uusia vahvuuksia. Ammatillisen tulevaisuuden osalta olenkin joutunut syksyn aikana punnitsemaan paljon sitä, mitä haluan tehdä, ja aivan viime tingassa tein sen suhteen täyskäännöksen. Olen viimeiset 3,5 vuotta opiskellut kohti lastenhoitajan ja lastentarhanopettajan ammatteja, mutta kaksi viikkoa ennen joululomaa uskalsin tehdä päätöksen, joka on kaihertanut minua pitkään. Tammikuussa alankin erikoistua sairaanhoitoon. Koulutusohjelmaopintojen lisäksi olen kovin innoissani 24:stä uudesta tuttavuudesta, joihin pääsen uudessa ryhmässäni tutustumaan.

Vuoden 2014 aikana olen saanut nauraa, rakastaa ja iloita. Olen joutunut sanomaan hyvästit. Olen joutunut sulkemaan ovia, mutta huomannut, että niiden myötä myös avautuu uusia. Olen itkenyt. Olen huutanut. Olen pettynyt. Olen kaatunut. Olen noussut. Olen kasvanut ihmisenä ehkä enemmän, kuin minään aiempana vuotena. Olen eheytynyt. Olen hakenut omaa polkuani, ja löytänyt sen. Olen oppinut iloitsemaan pienistäkin asioista. Ennen kaikkea, usean vuoden etsimisen jälkeen, olen alkanut löytää itseni.

En perusta uuden vuoden lupauksista. Se on nähty ja koettu, että niistä harvoin tulee pidettyä kiinni. Lupaukseni jokaiselle vuodelle onkin, että elän täysin siemauksin ne päivät ja vuodet, jotka minulla on edessä. Sen verran pystyn vuodesta 2015 sanomaan, että alkavien opintojen lisäksi tiedossa tulee olemaan ainakin keikkailua, uusia neulomisia ja tammikuussa starttaava keramiikankurssi.

Seuraavaksi siirryn juhlistamaan vuoden vaihtumista vanhojen ystävieni seurassa. Toivon jokaiselle oikein hyvää alkavaa vuotta!




keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Yksinkertaisesti luksusta

Viimevuotiselta Stadinreissulta mukaani lähtenyt Fine Art-vyyhti muotoutui vihdoinkin sukiksi. Ja aikansa se ottikin, sillä halusin niiden olevan just eikä melkein. Kokeilin jos jonkunnäköistä tekstuuria, palmikkoa, helmineulettakin originellina ja pidennettynä ja joka lääniin venytettynä.... Ei, ei, ja vielä kerran: ei.

Kaiken sen mallailun ja pyörittelyn jälkeen totesin erään aika faktapitoisen seikan. Vaikka halpislangasta vääntäisi kuinka monimutkaista palmikkoa ja kiemuraa, sukista ei saa luksusta, mutta luksuslangasta neulottuna simppelitkin sukat ovat ylelliset. Näinollen päädyin loppujen lopuksi yksinkertaisista yksinkertaisimpaan malliin.

2,5 mm bambuilla nämä tikuttelin, ovat kokoa 37-38. Neuletuntuma oli aikas priima ja Fine Art puolestaan lankana ihan mahtava. Varmasti palaan sen pariin vielä jatkossakin. Lankaa jäi reilunkokoinen nöttönen jäljelle, pääsenkin pyörittelemään sitä jämäkerieni jatkeeksi.

Toisen sukan kanssa kävi pieni hups, jonka takia sitä täytyi pariinkin otteeseen purkaa jonkin matkaa. Kiilakavennusten aikana värit alkoivat lätäköitymään silleen valtamerimeiningillä, ja sekös pientä neulojaa ärsytti. Ihmettelimme ilmiötä Kerässä Mariankin kanssa, ja kirosin langan mielessäni melko syvälle suohon. Kotosalla sitten aloin tarkastella asiaa uudemman kerran ja kas - neuletiheyteni oli muuttunut kiilakavennuksissa huomattavasti löysemmäksi. No, olisi se voinut olla langan vika...












Koska olen kameran takana varsinainen professionelle, ohjeeni mallilleni kuuluivat: "Nosta kintut ylös ja heiluttele niitä jotenkin". Mallini teki nöyrästi työtä käskettyä, kiitokset hänelle siitä. Tähän osoitteeseen tultaessa ei voikaan koskaan olla varma, mihin sitä voi joutua esim. näin tupari-illan alkajaisiksi...

Alkuun ajattelin, etten uskalla käyttää näitä muuten kuin sohvalle oikaistessani, mutta toisin kävi. Sukista tuli heti ihan lempparit ja ne ovat jo ehtineet olla monessa menossa mukana. Nämä tulee aivan varmasti kulutettua viimeisen päälle puhki!


maanantai 13. lokakuuta 2014

Metsäläiset

Kun Kerän blogissa julkaistiin Broken Seed Stitch-kämmekkäiden ohje, marssin jälleen siltä seisomalta lankaostoksille ja pistin omani puikoille. Sattuneista syistä Rowanin Fine Tweedit ovat myyneet ilmeisen hyvin ja värivaihtoehtoja oli jäljellä rajallisesti. Päädyin hyvillä mielin Marian aiemmin kokeilemaan väriyhdistelmään.

Tikutin omat kämmekkäiseni tuon pienemmän koon ohjeen mukaan, sillä räpyläni ovat suunnilleen lapsen kätten kokoa. Isothan ne olisivat sellaisenaan olleet, mutta minäpä olin päättänyt kokeilla tuota Jonnan suosittelemaa vanuttamista.









Los buenos, ettenkö sanoisi! Näissä pukimissa on huikean rouhea villantuntu, ja huovuttaminen teki niistä ihan mahtilämpimät. Ensimmäisenä tulee mieleen kangasmetsät ja menninkäiset.

Tykkään kovasti tuosta broken seed stitch-neuloksesta, helppoa ja mukavaa neulottavaa ja näyttää aikas tosi hyvältä. Perheenjäsenet lienevät samaa mieltä kanssani, sillä näitä pistettiin heti kolme paria tilaukseen. Vanutettuina, totta kai.