Perinnevastaisen perinteet

En ole perinteitä vaalivaa tyyppiä, kartan semmoiset hupsutukset kaukaa enkä anna niiden aivopestä minua. Vuosi sitten turisin tännekin pitkän pätkän aiheesta - miksi ihmeessä asiat pitäisi kerta toisensa jälkeen tehdä samalla tavalla, kun ne voi joka kerta tehdä eri lailla, oman fiiliksen mukaan?

Joulu oli täynnä menoa ja melskettä, eikä yhtään samanlainen kuin edellisvuosina. Miehentapaiseni kanssa kiersimme siellä ja täällä ja tuolla moikkaamassa perhettä ja kavereita. Yhtenä joululahjana vein pikkusiskoni ratsastamaan (tästä mahdollisuudesta iso kiitos A:lle!). Ja söimme, ja söimme, ja söimme... Ja söimme vielä vähän lisää. Ei enää kinkkua tai laatikoita meikäläiselle, yh (olihan tuo tosi perinteistä, muttei sitä viitsinyt alkaa vaatia kestitsijöiltä välimeren herkkuja). Joulupäivän päätteeksi suuntasimme ihan vain kaksin keskustan yöelämään. Mukavaa, kertakaikkiaan.

Mutta kyllähän minultakin yksi perinnehömpötys löytyy takataskusta, ja taas alkaa olla sen aika.

Sain tämän vuodenvaihteen sukkani valmiiksi eilen, aamuteen äärellä mennä tikutin toisen sukan koipiosuuden. Aiempina vuosina olen saanut pitää kiirettä näiden hommien kanssa, ja sukat ovat valmistuneet juuri ja juuri jalkaan ennen kaupunkiin lähtöä. Nyt olin jopa suorastaan ajoissa.

Ostin itselleni joululahjaksi Jonna Hietalan Kerällä-neulekirjan. Ihan ehdottomasti minun lempparikutilusoppaani, sisältää meinaan juuri semmoisia juttuja, mistä minä tykkään! Äipältä sain Veera Välimäen Lankaleikin, se tuleekin hyvänä kakkosena. Kiitokset Jonnalle ja Veeralle ihanista teoksista ja ihanimmista ohjeista! Ja kiitos äiteelle ihanasta joululahjasta! (Jopas nyt kaikki on ihanaa...) Muut joululahjat esittelen toisella kertaa, ettei tule kilometrisepustusta.

Niinhän siinä kävi, että tämän vuoden koipilämpöiset tehtiin Jonnan malliin. Lankana käytin DROPSin Fabelia, sitä vanhaa tuttua, ja 2,5 mm bambuisilla puikoilla posotin menemään. Ohje oli suunniteltu vähän paksummalle langalle ja isommille puikoille. Kun tsekkasin sukkiin tarvittavan silmukkamäärän, totesin sen sopivan minun erittäin siroon kolmeseiskaani ohuemmalla langalla ja puikoilla toteutettuna.

Ikäväkseni jouduin kuvailemaan nämä omissa kintuissani, en tyksi olleskaan. Ei vaan sattunut löytymään näin nopealla varoitusajalla tarpeeksi pienikoipista mallia. Menköön nyt tämän kerran.

Tästä parista kyllä tykkään ihan erityisen paljon. Luonnolliset ruskean sävyt tuovat niihin lämpöisen fiiliksen ja vähän semmoisen vaarin vanhojen villahousujen tunnun. Saatteko kiinni siitä, mitä meinaan? Ensimmäisenä näistä tulee mieleen mökki, perunamaa ja pitkät pellot. Uudet lempparit. Ja istuvat jalkaan kuin nenä päähän, ovat juuri sopivasti vähäsen väljät. Juuri niinkuin kuuluukin. Näissä töppösissä kelpaa talsia kohti tulevaa vuotta.


Näillä puheilla toivotankin teille oikein, oikein hyvää uutta vuotta, see ya in next year!

Jadea ja kaiken kansan käsitöitä

Olen aina silloin tällöin ehtinyt piipahtaa hätäisesti Bloggerissa ennen nukkumaanmenoa, ja joka kerta olen tuskastunut siitä luomisen ja inspiksen määrästä, joka minua on blogiluettelossani odottanut. Tavallisen tapani vastaisesti kaikkien huikeiden postausten kommentoiminenkin on jäänyt, kun deitit nukkumatin kanssa ovat olleet käsillä.

Ihmisillä tuntuu olevan kunnon draivi päällä käsitöiden, jouluvalmisteluiden ja lahjojen kyhäilyn suhteen. Itse aloitin joululahjojen tekemisen elo-syyskuun vaihteessa, mutta tahti hiipui nopeasti kiirusten takia. Eikös ruuhkavuosien pitäisi olla minun osaltani vielä kaukana tulevaisuudessa?

Parin viime viikon aikana olen yrittänyt ottaa takaisinpäin sitä aikaa, mitä en ole ehtinyt syksyn mittaa käsitöille varata. Eniten olen motivoitunut neuloskelemaan ihanaista villanuttuani, josta vinkkasin viime postauksessa. Kyseessä on toinen neulomani neulepaita.

Ensimmäisen neuleeni kohdalla opin, ettei saumojen kurominen ole ollenkaan minun juttuni, päättelisin mieluummin vaikka kaikki maailman langanpätkät. Tästä syystä puuvillainen terraunelmani odottelee vieläkin toisen hihan ompelua. Kun ei vain kiinnosta. Hyi.

Tästä viisastuneena olenkin kikkaillut seuraavan nuttuni kanssa ja neulonut sen pyörönä. Khihii, nytpä ei tarvitsekaan ommella muuta kuin olkasaumat ja hihat kiinni!

Nuttuni on saanut inspiraationsa ehkä maailman yksinkertaisimmasta Skappel-neuleesta, jonka ohjetta mukailin myös terraisessani (tulen tänne hihkumaan sitten, kun ihme tapahtuu ja saan sen viimeisen sauman ommeltua). Lankana olen käyttänyt tummanpunaista Gjestalin Jadea. Pyöröneule-osuuden olen tikutellut 5,5 mm 80cm kaapelin bambupyöröillä, ja hihojensuiden alkaessa neulonut etu-ja takakappaleet samanpaksuisilla neulontapuikoilla. Hihat meinaan myös tehdä pyörönä ja ajattelinkin kokeilla, josko onnistuisin poimimaan hihansuista silmukat sen verran siististi, että voisin neuloa hihat suoraan neuleeseen kiinni. Se tietäisi jälleen vähemmän saumoja.

Halusin tehdä tästä semmoisen rennon oversize-mallin ja vaikuttaisikin siltä, että koko on juuri passeli. Alunperin minun piti kyhäillä vimpan päälle tekstuurit ja kaikki, mutta puikoilta lähtikin muotoutumaan simppeli, kohoraidakas neule. Kaikessa yksinkertaisuudessaan olen neulonut 20 krs sileää neuletta, jonka jälkeen olen neulonut yhden nurjan kerroksen raidaksi. Ei ehkä mikään kekseliäin ratkaisu, mutta tykkään.

Palatkaamme ajassa viikon verran taaksepäin, sillä silloin kotikaupungissa tapahtui. Jokavuotinen must-tapahtuma, Tampereen Kädentaidot-messut kokosivat jälleen kaikenkarvaiset käsityöhömpät yhteen. Meidän käsityöperhettämme edustettiin isän ja tyttären voimin. Tyttärellä tosin pääsi messuja edeltävä, suhteellisen railakas ilta venähtämään pikkutunneille ja aamulla pohdittiin, kuinka ristissä silmät mahtavat olla. Oloista toivuttiin kuitenkin alta aikayksikön ja nassut käännettiin heti aamusta kohti Pirkkahallia.

Jos lähtisin kuvailemaan sitä ylenpalttista inspistulvaa kovinkin yksityiskohtaisesti, saisin luritella romaanin verran, ennenkuin olisin valmis. Kuten isäpappa totesi puolessa välissä kierrosta: jos joku olisi antanut muutaman tonnin käteen ja sanonut, että koko summa on käytettävä messujen aikana, raha olisi päivän mittaa hävinnyt sen siliän tien. Mutta koska meitä duunareita ei potkaissut tällainen onnenkantamoinen, imimme messuista kaikki huikeat ideat irti ja ostimme vain muutamat ihanuudet omaksemme. Omat kotiintuomiseni aiheuttavat minulle monenlaisia kiksejä varmasti vielä pitkään, pitkään, pitkään.

Ensimmäinen lankaostokseni oli ihana, lampaantuoksuinen kampavillavyyhti. Aamuhorrokseltani jotenkin onnistuin missaamaan valmistajan nimen, mutta käsinkehrätty ja -värjätty nöttönen on kyseessä. Pytingin ohi kävellessäni silmääni iskivät ensin rekillä roikkuvat, lämpöisen villaiset tumput, sukat ja huivit. Sitten bongasin hyllyllisen juuri minun värisilmääni miellyttäviä vyyhtejä, ja niin lapaslanka sai uuden, rakastavan kodin.

Koruiluakin tuli jonkin verran harrastettua. Olen moneen otteeseen nähnyt, miettinyt ja pyöritellyt käpälissäni kaiken maailman nahkaisia koruja, mutta kaikki ovat olleet minun makuuni liian... siloteltuja, graafisia, pliisuja...? No, joku niissä on kuitenkin aina mättänyt, vaikka nahka on mielestäni hieno ja omaperäinen korumateriaali.

Etsintäni tällä saralla tuotti viimein tulosta, kun kävelin House of Simonen kojun ohi. Ihastelin kaikissa lempiväreissäni valmistettuja, nahkaisia lehtikorviksia, mutta mikään korvispareista ei suorastaan huutanut nimeäni. Näistäkin puuttui vielä se joku "juttu". Sitten huomasin, että myynnissä oli myös yksittäisiä hajakappaleita, ja siitä se ajatus sitten lähti. Kolusin noiden yksinäisten seasta kaksi kauneinta mukaani, ja nyt olen ehkä kauneimman tietämäni nahkakoruparin onnellinen kantaja. Nämä ovat rouheat, mutta silti fiilikseltään lämpöiset ja maanläheiset, toisinsanoen juuri minunlaiseni.

Kivi- ja korumessuilla eksyin taas edellisiltä vuosilta tutulle kojulle, missä myytiin käytettyjä ja entisöityjä Kalevala-koruja huomattavasti normaalia alhaisemmilla hinnoilla. Sieltä mukaani lähti jo viime vuonna sydämeni vienyt pronssinen Teljänneito.

Lankojen saralla halusin löytää vain pari erikoislaatuista vyyhtiä ja toinen niistä löytyi Kerän putiikista. Olen jo useampaan otteeseen pyöritellyt Kerässä ihanan rouheaa, mutta silti kevyttä Isagerin Spinniä. Pienen harkinnan jälkeen valitsin sen mukaani Munakoison värisenä (on muuten hankala kuvattava, uskottekos). Lanka on löytänyt itsensä jo puikoille, mutta aiheuttanut neulojalleen päänvaivaa lähinnä mallin suhteen, ja on para-aikaa odottamassa viidettä purkuaan.

Pikkusisko täyttää vuosia ensi kuussa, joten halusin löytää messuilta myös matskut hänen lahjaansa varten. Eikä tarvinnut kauaa etsiä, kun silmiini osui Pirkan langat kaikissa sateenkaaren väreissä, ja sieltä valikoitui mukaan vyyhti juuri oikean sävyistä, oranssia villalankaa fingering-vahvuisena. Se pääsee lämmittämään sissua huivin muodossa (mahdollisilla) tulevilla talvipakkasilla.

Viimeisenä mukaani lähti siskolle tuliaiseksi tämä Peppi-kaulakoru. Olimme jo poistumassa isäni kanssa pelipaikoilta, ja kävellessämme Anna pusun kojun ohi bongasin korun heidän alelaaristaan. Katsoimme junnuina (ja toisinaan vielä tänäkin päivänä) vanhoja Peppi Pitkätossu-jaksoja ollessamme isämme luona ja koru toi heti mieleen siskoni. Hänkin on eräänlainen maailman vahvin tyttö, kun on jaksanut aina haasteista huolimatta hymyillä ja pitää elämänilonsa.

Messut olivat mielestäni jälleen loistavat, sain ostosteni lisäksi mukaani roppakaupalla toteuttamisen arvoisia ideoita. Enkä voisi keksiä parempaa tapaa viettää isä-tytär-päivää käsityöhöperön faijani kanssa. Ensi syksyä ja uusia kässäkujeita odotellessa!

Aion seuraavaksi palata villanuttuni pariin ja laittaa sämpylätaikinan aluilleen. Tehkää tekin näiden lepopäivien aikana jotain, mistä aidosti nautitte. Rentouttavaa viikonloppua!

Wild is the wind

Voisin alkaa selitellä hyvin, hyvin pitkää bloggaustaukoani (2 kk!?) sillä, kuinka olen ollut kovin kiireinen ja elämä on heittänyt eteen vaikka mitä uutta, mutta long story short: hyi minua. Kuinka tässä pääsi käymään näin?

Opiskelu ja kaikenmaailman mullistukset ovat vieneet aikani, joten en ole ehtinyt saada käsitöidenkään saralla kovin paljoa aikaiseksi. Joululahjat ja uusi villanuttu ovat olleet tämän syksyn the prokkiksia, jälkimmäisestä lisää seuraavassa postauksessa. Koitan ottaa itseäni niskasta kiinni ja päivittää tarinalaarini ajan tasalle.

Minulle sattui melkoinen onnen kantamoinen, kun kävin ystäväni kanssa kuvailemassa ruskaa viime kuussa. Kyseessä oli nimittäin viimeinen otollinen päivä syyssäiden taltiointiin.

Ikävä kyllä meillä päin ei liiemmin saatu pakkasöitä, joten ruska-aika oli melkolailla kellertävä.

Näillä puheilla kohti tulevaa viikkoa!

Kappas vaan, Minttu sekä Ville...

Kävimme isän naisystävän vanhempien (naapureiden kaiman serkunpojan vävyn kissan vasemman takakäpälän) siirtolapuutarhalla ja sain napsia sieltä mukaani niin paljon tuoretta minttua kuin jaksoin kotiin kantaa. Kuivattavaksihan ne menivät, toimivat kuulemma loistavasti yrttiteenä tai teen makusteena. En tiedä mitä kumman lajiketta nämä ovat, mutta jo tuoreeltaan niissä oli kovin voimakas tuoksu ja maku (muutama lehti saattoi mennä keräämisen aikana suuhun). Sain kuivatusviritykset tänään askarreltua ja nyt koko kämppä tuoksuukin freesille mintulle. Nams. Siivouspäivänkin voi varmaan näiden siivellä siirtää myöhemmäksi...

Puutarhalta lähti mukaan myös itse myllättyjä pottuja ja sadon viimeisen pensasmarjat. Paikka oli aivan huikea, juuri sopivanlainen aivojennollaukseen tällaiselle touhuajalle. Seuraavalla kerralla täytynee ottaa kamera paikanpäälle mukaan, harmittelee kun ei ole tähän hätään näyttää mitään kuvamatskua.

Voi Ville, Ville, missä lienet?

Syksyn sävelin

Eiku-huivini on viimein valmis ja siitä tuli välittömästi ehdoton lempihuivini. Siinä vain jotenkin on kaikki kohdallaan, väri, matsku, malli, detailjit, kaikki. Kaulanlämmike pääsikin heti valmistumisensa jälkeen käyttöön, kun Pekka Pouta totesi aamun säätiedotuksessa jossain sivulauseessa vaivihtaa sanat "ilma alkaa kylmetä". No, loppujen lopuksihan se meinasi meidän suunnalle viileää aamua ja 18 asteen iltapäivälämpötiloja, mutta olen vakaasti sitä mieltä, että tuuli oli eilen todella kova (ai miten niin kukaan muu ei huomannut sitä?) ja huivi oli ihan välttämätön. Ettei vain vilustu uudestaan, tiedättehän.

Kuten jo aiemmin taisin vihjata, huiviin on käytetty tarkoin vaalimaani Araucanian Ranco Multya. Jänskätin, tulisiko lanka riittämään, mutta sen suhteen minulla ei loppuviimein ollut mitään hätää, sillä kerästä jäi mukava jämänöttönenkin jäljelle. 4mm pyöröillä tikuttelin menemään, langanmenekki oli +- 90 g. Minulle tuo menekki ei ole niin noponuukaa, kunhan se on sinne päin. Mitäpä niitä lukuja liikaa tuijottelemaan. Pingotuksen jälkeen huiville kertyi mittaa 127 cm. Juuri sopivan kokoinen.

Ranco oli minulle neulottavana uusi tuttavuus, ja hyvä kaveri siitä tulikin. Lanka käyttäytyi puikoilla loistavasti ja neuletuntuma oli todella miellyttävä. Koska siinä on sukkalangan ominaisuudet, se on mukavan napakkaa. Pingotuksen jälkeen huivista tuli kuitenkin ihanan kevyt ja pehmoisen tuntuinen. Aion varmasti palata Araucanian lankojen pariin vielä myöhemminkin.

Omalta osaltani kiitokset Reeta Korhoselle kivasta huivi-ohjeesta. Tämä oli mukavaa tekemistä telsua katsellessa tai automatkoille mukaanotettavaksi. Huivi on simppeli ja helppo tehdä, mutta reunan yksityiskohdat antavat sille kivan tvistin. Toimii. ;)

Kiitokset myös mallilleni, joka jälleen malttoi mielensä kuvausprojektini kommervenkkien aikana. :D

En ole ihan varma, onko tämä kuva kovin onnistunut, kun huivista kuultaa kovasti läpi. Kuittaan tämän otoksen sillä, että haluan tuoda esille huivin kevyen puolen, josta jo mainitsin. Kuvaan aina täysin harkinnanvaraisesti ja kuvani ovat aina tarkoin mietittyjä (rohkenetko epäillä?).

Olen aina pikkuisen innoissani, kun ohuista sukkalangoista jää jämänöttöjä jäljelle, sillä pääsen pyörittelemään niistä raitoja jämäkerääni. Kun kerä on tarpeeksi iso, pyöräytän siitä itselleni jämälankapolvarit Anu Harkin tapaan. Tulin myös miettineeksi, olisiko kannattavampaa tehdä kaksi samanpainoista kerää, jolloin sukkiin riittävän langan määrää olisi helpompi tarkkailla...?

Eilisiltapäivä kului mukavasti väkertelyn merkeissä. Ystäväni sai aikaiseksi oikein nätin ruukun uudelle kukkaselleen ja yhden kortin varastoon. Oma toimintani oli taas kovin korupainotteista. Helyiksi pääsivät myös kesällä pyörittelemäni, ruskansävyiset huopapallot. Onnistuin poistamaan ainakin  itseltäni sen mielikuvan, että huopakoruja käyttävät lähinnä räikeät tädit ja käsityönopettajat.

Eilen sai alkunsa myös uusi helmiranneketju.

Olen tyytyväinen aikaansaannoksiini, koruista tuli oikeasti kivannäköisiä. Nämä ovat sellaisia lämpöisiä koruja, jotka ovat omiaan talvella tai syksyn viimoina käytettäväksi. Itseasiassa ehdin jo kesäkuussa tehdä itselleni tuommoisen korvisparin, joten saas nähdä, mitä näille pareille teen. Korviksiksi niiden oli jokatapauksessa muotouduttava, kun nuo pylpyrät jäivät rannekorusta ylimääräisiksi.

Hyvää kuluvaa viikkoa kaikille! Toivottavasti pääsisimme pikapuoliin nauttimaan kunnon syyssäistä. :)

Rötkö

Sorrun harvoin heräteostoksiin, mutta tämänaamuisella kauppareissulla käpäliini jäi Ihanan uusin numero eikä se lähtenyt irti, vaikka kuinka ravisteli. Se saa toimittaa sairaspäivän kaverin virkaa yhdessä kuuman teekupillisen kanssa. Toiminnallisena tyyppinä olen jo useampaan otteeseen viimeisen viikon aikana ehtinyt ärsyyntyä, kun mitään ei voi tehdä. Tekisi mieli käydä lenkillä, tehdä kunnon lihaskuntotreeni tai edes jorata tiskauksen aikana, mutta  kun terkkaritäti sanoisi soo soo. Nyrpistän siis nenääni maailmalle ja tyydyn petissä rötköttämiseen (ihan kamala sana!). Onneksi ei kuitenkaan tarvitse rötköttää (!!!) ihan yksin.

Tämän kanssa viedään viimeisiä ennen kuin päästään pingottamaan. Sairastelu on vähän syönyt tekotahtia, mutta kyllä täällä aikaiseksi saadaan - hitaasti mutta varmasti.

Seuraavaksi jatkankin varmaan näitä pirtsakoita. Siskolle siinä tulossa kintaat ja putkisukat. Olen pitänyt näitä koulussa mukana, sillä ovat sopivan kompaktin kokoisia eestaas kuskattavaksi.

Kyllä tästä aletaan pikkuhilja tokenemaan, kunhan päästään astmalääkärille. "Eteenpäin!" sanoi mummo lumessa.

Helmi lohikäärmeen suussa

Päätin järkätä sairaspäivääni pientä hohtoa ja tässä osoitteessahan se onnistuu parhaiten kutilusten tai teen avulla. Kokeilin jälleen yhtä Helsingin tuomisistani. Kyseessä on valkoista teetä uuttava kukka-asetelma nimeltään "Helmi lohikäärmeen suussa" (nämä nimet vetävät melkein vertoja Rainbown saippuoille). Kieltämättä ihan hauskoja nämä kukkahärpättimet. Jos joku koki innostuksen poltteen rinnassaan, niin tämä sekä aiemmin esittelemäni teekukat on ostettu Pienestä kilpikonnasta.

Tämän herkun kanssa kelpaa alkaa viimeistellä uusinta huiviprokkista!

Eiku

Päästyäni vielä kerran purkamaan eilisessä postauksessa esiteltyä kaularia, käämi pärähti ja kyseinen neule pääsi jäähylle odottamaan parempia päiviä (yksinkertaisista asioista voi myös tehdä t-o-d-e-l-l-a vaikeita, jos vain haluaa). Jostain syystä syksyni ovat neulontarintamalla kuitenkin alkaneet aina huivilla ja nytkin minulla oli syyhyttävä tarve saada puikoille jokin kaulanlämmitin. Mistä lie tämäkin traditio on peräisin, varmaan samasta paikasta kuin uuden vuoden sukkani. Jotenkin vaan näihin aikoihin on aina huivifiilis.

Sitten muistin hyvässä jemmassa päiviään odottavan silmäteräni, joka lähti mukaani viime vuoden Kädentaidot-messuilta Tampereelta. Kyseessä on vyyhti Araucanian Ranco Multya, kauneimmissa vihreän, violetin ja sinertävän sävyissä. Vyyhti kaupiteltiin minulle sukkalankana, mutta olin heti sitä mieltä, että kyseisen langan täytyy päästä paremmin esille. Ja mikäs sen näkyvämpi asuste kuin sievä kolmiohuivi. Pitkän aikaa etsiskelin sopivaa ohjetta ja jokunen aika sitten viimein löysin sellaisen. Eilen illalla pistin tuumasta toimeen ja leffaa katsoessani tikuttelin menemään Reeta Korhosen Eiku-huivin ohjeen mukaan. Huivi on mukavan nopsakkaa neulottavaa, olen sen kanssa jo lähes loppusuoralla. Pistän sen paremmin esittelyyn tokkopa valmistuu.

Hyvää alkavaa viikkoa!

Luomisen tuskaa

Langanpyörittelijät kuuluvat erään viekkaan, tarttuvan ja vaikeasti taltutettavan taudin riskiryhmään. Nimittäin neuloosin. Varmasti jokainen kanssaneulojani tietää, mistä puhun. Kyseisen diagnoosin saaneella ilmenee pakonomaisen neulomisen tai virkkaamisen oireita. Oirehtiva ei yleensä pysty lopettamaan käsillätekemistä ja hänen saattaakin kuulla vähän väliä toteavan, että "tämä yksi rivi vielä". Neuloosi on siitä kinkkinen, että ainoa täsmähoito on tuupata oirehtivalle lisää lankaa ja antaa hänen tehdä. Tekemisen estely ja vastustelu voivat aiheuttaa oirehtivassa epätoivon ja depression tunnetiloja, eikä tällainen menettely ole siksi suotavaa.
Neuloosilla on myös hyvin viheliäs, voimakkaita negatiivisia tunnetiloja aiheuttava jälkitauti - uusiksmäni. Itse poden tällä hetkellä kyseistä tautia... TOISTAMISEEN.

Tämä Gjestal Jadesta kyhäilty kaulurimallinen huivi on nyt saanut alkunsa kolmeen kertaan. Melkein (huom. melkein) naurattaa, että näin helpon työn kanssa voi tunaroida tällä lailla. Ensin aloin tehdä kauluria helmineuleena, ja kolmen kerän jälkeen (hidas sytytys) totesin, että kaulurista tulee liian iso palvellakseen minua haluamallani tavalla. Tavoitteenani on tehdä simppeli pyöröhuivi, joka suojaisi kunnolla kaulaa ja nassua kovillakin pakkasilla. Joidenkin pyöröjen problematiikka ilmenee nimittäin siinä, että ne paljastavat kaulaa inasen liikaa, ja sitten niitä pitää olla nykimässä ja oikomassa.
Toisella yrityksellä jonkin aivoituksen saattelemana aloinkin virkata huivia. Se osoittautui mukavaksi vaihteluksi, vaikka tikuttelinkin ihan vain kiinteitä silmukoita. Ja jälleen, 2,5 kerän jälkeen, jouduin toteamaan huivin olevan vieläkin liian iso. Purkuun siis, again.
Olen nyt lähtenyt kolmannelle rundille tämän prokkiksen kanssa ja toivon ja oletan, että alkaisin pikku hiljaa suoltaa käsistäni jotain valmista ja toimivaa.

Runebergin naapurissa asuu iso teepussi

Atshiu, niisk... Terveisiä vällyjen alta. En ilmeisesti muistanut koputtaa puuta miettiessäni pari päivää sitten, kuinka hyvin olen tällä kertaa onnistunut välttämään jokavuotisen, viheliäisen syyslenssun, vaikka koulussa ja läheisten kesken punottavat nenät ja vedestävät simmut ovat olleet varsinainen muoti-ilmiö. Toissapäivänä siskoni valitteli nuhaisaa oloa ja karheaa kurkkua ja tantantaa! Täällä päästiin eilen sisarusparin verran niiskunenien joukkoon edustamaan. Viikonloppuhan olisi edessä ja ihanaa ulkoilusäätä luvattu, mutta käyhän tämä näinkin.

Pääsimme kuitenkin toissapäivänä viettämään mukavan iltapäivän siskoni ja lapsuudenystäväni kanssa. Kaunis sää kutsui meitä ulos ja lähdimme päämäärättömästi kuljeskelemaan. Pian löysimmekin itsemme Haiharan kartanon maisemista. Kartano ja sen ympäristö ovat minulle ja ystävälleni nostalgisia paikkoja ja täynnä muistoja lapsuudesta. Ikäväkseni pistin jokunen päivä sitten merkille, että kaikki alueen parhaat marjapuskat alkavat olla aikansa eläneitä, eikä ylettömästä marjamäärästä ja hyvistä piilopaikoista ole enää tietoakaan. Kaikenkaikkiaan reissu oli kuitenkin mitä mukavin, kiitokset tytöille!

Tämä autiotalo oli aikoinaan piilossa metsän siimeksessä, eikä sitä nähnyt millekään ohikulkevalle tielle. Löysimme sen vuosia sitten vanhingossa lapsuudenystäväni kanssa, kun kolusimme kartanoa ympäröivissä metsissä. Autiotalosta ei puhuttu muille, se oli jännitävä salapaikka. Salaisesta ei enää voi juurikaan puhua, sillä metsää on harvennettu talon ympäriltä kiitettävissä määrin.

Kartanon pihapiiristä löytyi mm. tällaisia taideteoksia. Hiirenloukulle ei löytynyt koon puolesta vertailunkohdetta (sisko pisti hanttiin), mutta sen runko oli suunnilleen vajaan metrin mittainen.

Nykäistessäni nämä villikset viime viikolla tyytyväisenä jalkaan tajusin, että herranpieksut, eihän niitä oltu vielä edes kuvattu vaikka ovat möllötelleet valmiina kesäkuusta asti! Ilmoitin välittömästi ystävälleni, että poseerauskeikka olisi taas tiedossa.

Nämä ovat ensimmäiset, nilkkamalliset villasukkani. Ovat kyllä kieltämättä älykätsyt, kun ovat tuommoiset ohuet ja näppärät, kelpaa nykiä jalkaan kesälläkin. Viimeiset pari viikkoa ne ovat olleet kavereinani koulussa, kun joissakin luokissa ei saa talsia kengillä lainkaan. Kaverukset on helppo nykäistä jalkaan ja ne ovat suojelleet vilulle alttiita jalkojani viileiltä lattioilta ja vedolta.
Koska vanhassa vara paras, nämäkin töppöset on neulottu Fabelista 2,5mm bambusukkapuikoilla. Perus 8-aloitus ja sileän tikuttelua, varrentyngissä 1o1n-resori ja takana pienet halkiot, ettei kirraa.

Myös nämä kämmekkäät ovat kulkeneet nyt päivittäin mukanani. Neuloin ne viime talvena huomatessani, että koulussa ranteeni altistuvat melkoiselle rasitukselle, kun vuoronperään neulon ja kirjoitan. Huonon ääreisverenkierron takia näpit tuntuivat myös viluisilta sisälläkin. Valmistumisestaan lähtien kämmekkäät ovat olleet yhdet parhaista kavereistani, sillä olen niiden tiimoilta voinut unohtaa edellämainitut huoleni.

Kaunottaret on neulottu petroolinkirjavasta DROPS Alpacasta, jota ostin kaksi kerää parin vuoden takaisilta Tampereen Kädentaidot-messuilta. Neuloin ne 2,5mm bambusukkapuikoilla ja tein pienenä twistinä niihin valepalmikoita. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ne ovat oikein nätit ja matskun puolesta superlämpöiset, mutteivät kuitenkaan kiusaa atooppisuuteen taipuvaista ihoani.

Jäiks, nämä olivat niiden ensimmäisten kuvien joukossa, jotka pääsin tallettamaan "Syksy 2013"-kansioon! Vuoden kaunein vuodenaikamme tosiaan saapuu ryminällä.

Rentouttavaa viikonloppua kaikille, pitäkäähän itsenne terveinä!