perjantai 19. huhtikuuta 2013
Something about the last season
Pysyttelin pääsiäisen ajan kaukana Bloggerista, syystäkin. Pelasin vieläpä varman päälle ja annoin höyryjen laskeutua parin-kolmen viikon ajan, ennen kuin uskalsin tulla nurkille kurkkimaan meininkiä. Kyseinen pyhä tulee mielestäni liian nopeasti joulun perään, sillä edellämainitun aiheuttamasta kouhotuksesta ei ole ehtinyt vielä kunnolla toipuakkaan, kun jo seuraavaksi hukutaan pastelliväreihin ja tipuihin ja pupuihin ja kaikenmaailman ruohoihin. Joo joo, mämmi on hyvää (varmaan kiistanalainen väite monien mielestä) ja muna maistuu itse kullekin. Entäs sitten?
Tätä menoa meidän tulevaisuuden toivomme vielä läväyttävät uskonnonkokeeseen, että pääsiäisenä juhlitaan jänöjä ja noitia, jotka kantavat joka kotiin kilokaupalla suklaata yön aikana. Mitähän pahaa minä olen tehnyt, kun sain suklaisia munia pääsiäisenä vain kaksi ja nekin piti itse hakea kaupasta. Ja toisen sisältä löytyi kivan, koottavan lelun sijasta kasa eläintarroja, perkule vieköön.
sunnuntai 17. maaliskuuta 2013
Sitä, tätä ja tota
"I look like I'm death but when you look at me I am still alive..."
Niin, että ei muuta kuin että hengissä ollaan.
Atto-jakso takana (vihdoin!), mukavan rento ammattiainejakso edessä ja kaikenlaista häppeninkiä ollut kiireyttämässä aikataulua. Hankin muutama viikko sitten salikortin, mitä en ole kyllä hetkeäkään katunut - kaiken myllerryksen keskellä on ollut terapisoivaa päästä nollaamaan ajatukset hetkeksi ja tankkaamaan lisäenergiaa (ja hommaamaan aika-ajoin lievästi kipeät lihakset).
Jovin poikien uusin plakaatti tuli myyntiin ja täytyy sanoa, että se oli hämmentävää kuultavaa. Levyn ensimmäinen biisi oli täälläkin esittelyssä edellisessä postauksessa ja omaan korvaani se kuulosti ihan lupaavalta alulta. Kyseisen biisin kaverina levyltä kuitenkin löytyi 11 slovaria. Olin eilen ehtoolla istumassa iltaa äitini luona ja kun hän laittoi levyn taustalle soimaan, hänen työkaverinsa ei uskonut kyseessä olevan Bon Jovi. Jätkät hei, mitä helvettiä?
Keikalla emme siis tule juurikaan kuulemaan bändin uutta tuotantoa, vaan pääsemme fiilistelemään vanhojen tuttujen soundien tahtiin. Sitä vain miettii pienessä mielessään, miksi täytyy puskea pihalle tuollaista kaupallista lässynläätä. Ehkä se toimii Jenkeissä, mutta entäs me muut?
Mietin muutama päivä sitten hyvän ystäväni seurassa, olenko kovin yksitoikkoinen, kun en pysty kunnolla keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan. Usein eksyn netissä sellaisten supermammojen blogeihin, etten voi kuin ihmetellä, miten he ehtivät touhuamaan joka päivä vaikkas ja mitä ja olla hirmuisen aktiivisia k-a-i-k-e-s-s-a. Jos minulle iskee kirjojenahmimiskausi, en saa neulonnan saralla mitään aikaiseksi ja jos pidän kiinni hyvin alkaneesta salirytmistäni, hädin tuskin muistan kahta ensimmäisenä mainittua. Ystävälleni tyypilliseen tapaan sain lyhyen, mutta kaikenkattavan vastauksen: "Et". Naisten sanotaan pystyvän tekemään useampaa asiaa samaan aikaan, joten olisin kiinnostunut tietämään omat estropitoisuuteni. Tänään päätin kuitenkin jättää suunnittelemani salitreenin väliin ja pitää sen sijaan pyjamapäivän pyhittäen sen kirjojen lukemiselle. Vieroitusoireet ilmeisesti pääsivät purkautumaan, kun nyt on jo päivän toinen kirja kierroksessa. Kai näiden kaikkien välille pitäisi löytää jonkun sortin balanssi.
Kävin katsomassa perjantaina Cloud Atlaksen, mutta pääsi käymään sellainen jännä juttu, että otin siinä muutaman tunnin aikana parit iltapäikkärit. Mielipidettä elokuvasta on siis vähän hankala mennä sanomaan, mutta sen perusteella mitä ehdin näkemään voin todeta, että kyseessä on varmasti upea leffa - jos sen jaksaa katsoa. :D Kyse ei siis ole siitä, etteikö se olisi ollut kiinnostava, mutta säännöllisen liikuntarytmin avulla olen saanut palauteltua unirytmiäni entiselleen ja kesken kaiken kroppa ilmoitti nukkumaanmenoajan olevan käsillä.
Näissä merkeissä kohti uutta viikkoa, adios!
Niin, että ei muuta kuin että hengissä ollaan.
Atto-jakso takana (vihdoin!), mukavan rento ammattiainejakso edessä ja kaikenlaista häppeninkiä ollut kiireyttämässä aikataulua. Hankin muutama viikko sitten salikortin, mitä en ole kyllä hetkeäkään katunut - kaiken myllerryksen keskellä on ollut terapisoivaa päästä nollaamaan ajatukset hetkeksi ja tankkaamaan lisäenergiaa (ja hommaamaan aika-ajoin lievästi kipeät lihakset).
Jovin poikien uusin plakaatti tuli myyntiin ja täytyy sanoa, että se oli hämmentävää kuultavaa. Levyn ensimmäinen biisi oli täälläkin esittelyssä edellisessä postauksessa ja omaan korvaani se kuulosti ihan lupaavalta alulta. Kyseisen biisin kaverina levyltä kuitenkin löytyi 11 slovaria. Olin eilen ehtoolla istumassa iltaa äitini luona ja kun hän laittoi levyn taustalle soimaan, hänen työkaverinsa ei uskonut kyseessä olevan Bon Jovi. Jätkät hei, mitä helvettiä?
Keikalla emme siis tule juurikaan kuulemaan bändin uutta tuotantoa, vaan pääsemme fiilistelemään vanhojen tuttujen soundien tahtiin. Sitä vain miettii pienessä mielessään, miksi täytyy puskea pihalle tuollaista kaupallista lässynläätä. Ehkä se toimii Jenkeissä, mutta entäs me muut?
Mietin muutama päivä sitten hyvän ystäväni seurassa, olenko kovin yksitoikkoinen, kun en pysty kunnolla keskittymään kuin yhteen asiaan kerrallaan. Usein eksyn netissä sellaisten supermammojen blogeihin, etten voi kuin ihmetellä, miten he ehtivät touhuamaan joka päivä vaikkas ja mitä ja olla hirmuisen aktiivisia k-a-i-k-e-s-s-a. Jos minulle iskee kirjojenahmimiskausi, en saa neulonnan saralla mitään aikaiseksi ja jos pidän kiinni hyvin alkaneesta salirytmistäni, hädin tuskin muistan kahta ensimmäisenä mainittua. Ystävälleni tyypilliseen tapaan sain lyhyen, mutta kaikenkattavan vastauksen: "Et". Naisten sanotaan pystyvän tekemään useampaa asiaa samaan aikaan, joten olisin kiinnostunut tietämään omat estropitoisuuteni. Tänään päätin kuitenkin jättää suunnittelemani salitreenin väliin ja pitää sen sijaan pyjamapäivän pyhittäen sen kirjojen lukemiselle. Vieroitusoireet ilmeisesti pääsivät purkautumaan, kun nyt on jo päivän toinen kirja kierroksessa. Kai näiden kaikkien välille pitäisi löytää jonkun sortin balanssi.
Kävin katsomassa perjantaina Cloud Atlaksen, mutta pääsi käymään sellainen jännä juttu, että otin siinä muutaman tunnin aikana parit iltapäikkärit. Mielipidettä elokuvasta on siis vähän hankala mennä sanomaan, mutta sen perusteella mitä ehdin näkemään voin todeta, että kyseessä on varmasti upea leffa - jos sen jaksaa katsoa. :D Kyse ei siis ole siitä, etteikö se olisi ollut kiinnostava, mutta säännöllisen liikuntarytmin avulla olen saanut palauteltua unirytmiäni entiselleen ja kesken kaiken kroppa ilmoitti nukkumaanmenoajan olevan käsillä.
Näissä merkeissä kohti uutta viikkoa, adios!
perjantai 8. helmikuuta 2013
Because We Can
Miehen ilme on videolla syystäkin tuskainen, poloinen kun meni edellisen biisin aikana liukastumaan lavalla niin, että polvi hajosi. Keikan jälkeen hänet kiikutettiin leikkaukseen ja lääkärit sanoivat, että kiertue olisi tältä erää ohi. Mutta lälläslää, Jomppapa oli eri mieltä ja kiertue vedettiin loppuun asti. Samoin myös tämä kyseinen Helsingin reissu, josta me kaikki paikalla olleet voimme varmasti nostaa hänelle hattua. Vaikka toinen polvi hajosi, niin keikka vedettiin kovalla energialla loppuun - yhdellä jalalla heiluen.
Pojat päättivät ilahduttaa meikäläisiä mukavalla yllätyksellä, arvaattekos jo millä?
Arvoisat naapurit,
pidämme pienet illanistujaiset lähimmän ystäväpiirin kesken
sunnuntaina 26.5.2013 Ratinan rantatie 1:ssä.
Emme aio pahoitella takuuvarmaa häiriötä, vaan valituksenne kuullessamme toteamme:
HAVE A NICE DAY!
Kyllä, kotikaupungissa kajahtaa toukokuussa! Kuten pari vuotta sitten, tälläkin kertaa voin iloisin mielin pidellä käpälissäni Fan Club-lippua Golden Circleen ja toivoa hartaasti, että lavan catwalk-järjestelmä on kyhäilty samoin kuin mitä videolla on nähtävissä.
Keikkaan tuntuu tällä hetkellä olevan vielä kevyt ikuisuus, mutta odotus palkitaan aikanaan varmasti. Minulla tosin taitaa olla kuntoutuksen tukemisen työssäoppimisen näyttö seuraavana päivänä keikan jälkeen, mutta sehän on tietenkin vain järjestelykysymys...
Pientä makustelua siitä, mitä tuleman pitää.
Ystävät rakkaat, Ratinassa tavataan!
Ps. Kiitos niille kultakurkkuisille poikasille, joiden ääninäyte toistuu videon ääniraidalla erityisen vahvasti. En pysty katsomaan videota koskaan ilman kevyttä suunpielten nykimistä. (:
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)